lauantai 14. syyskuuta 2013

Nysväpäivä

Täällä nysvätään kuumeessa nyt jo kolmatta päivää. Ei jaksa tehdä mitään hyödyllistä, loikaroidaan vaan, ja vähän räpsitään kuvia. Onneksi on oma piha niin voi vähän nauttia ulkoilmastakin ilman että tarvii liikkua.

Syötiin Murinan kanssa jugurttia aamupalaksi. 

Keijunmekko

Meidän pasuunakukka elelee ihan jossain omassa maailmassaan. Se ei uskonut vaikka kuinka sille kesällä jankutin että sen kuuluisi kukkia. No nyt se sitten päätti että ehkä vois kuitenkin pari kukkaa pyöräyttää, ihan selkeästi hämäläistä kantaa. 

Kukkakärpänen pasuunan lehdellä. 

Pihassa kasvaa pieni soma sieni. 
 


 Lunis päätti haudata luun pensaan alle. Saattoi mennä vähän hiekkaa hampaiden väliin. :)

Mun pieni rakas kuranaama. Masentui kun kaivoin aarteen pois, muuten se olisi vahtinut sitä hamaan tappiin.

Rukkanen ei yhtään arvostanut kun menin häiriköimään sen päiväunia.


Sipsi naattii kun aurinko vielä lämmittää.



Mä tahtoisin olla kissa.




4 kommenttia:

  1. Siis kolme kissaa ja koira, laskinko oikein? Koska oon kissaihminen, on harvinaista ko voin sannoo, että johan on sympaattisen näkönen ja söpö koira! Onks se jottain rotua? Jos mukulat joskus ruppee kinumaan koiraa, ni ton näkösen voisin kelpuuttaa.

    Piti tonne aiempaan kirppispostaukseen kommentoida. Kirjotin kännykällä vaivalloisesti naputtaen pitkän sepustuksen ja sit onnistuin pyyhkimään sen ennen lähetystä. Mut tiivistetysti: Mun silmään näyttäis, että se lepänkäpyriipus on jonkun itte valama. Määki oon valanu pronssista orgaanisena valuna kaikenlaisia rehuja. Kerran yritin valaa jopa kuolleen perhosen, mut siivet ei onnistunu vaikka vahvistin niitä vahalla. Se valaminen on ihanaa puuhaa! Ihana riipus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laskit oikein mutta kaks puuttuu vielä ku ne ei ollu kuvauksellisia, molempia on oikeesti kolme. Ei toi koira mitään rotua oo, sekotuksien sekotus ilmeisesti. Vois siinä olla ranskanbulldoggia ja tipsua ja mäykkyä ja chihua, mut nekin on veikkauksia vaan.

      Ohoo, ei mun tullu mieleenkään että se riipus vois olla jonkun iha ite tekemä! Sehän tekeekin siitä vielä paremman löydön. Tukiskohan tota teoriaa sekin, että rinkulat on tinattu(?) kiinni sekä ketjussa että ite korussa? Tai siis ne on saumattu jollain hopean värisellä metallilla, en mä tiä mitä se on. Mää kyllä tykkään tosta nyt jo ihan kauheesti, oon jopa käyttäny, vaikken mä tommosia pidempiä riipuksia oo pitäny lukion jälkeen ku keskiaikamarkkinoilla.

      Poista
    2. Eikös koira oo parempi mitä sekarotuisempi se on? Luonne on usein mukavampi ja sairauksia vähemmän?

      Tina on aika pehmeetä, mahtaiskohan se kestää käytössä. Epäilen että se on juotettu hopeajuotteella. :-)

      Poista
    3. No nii, hopeajuote kuulostaa huomattavasti paremmalta. :)

      En mä oikeen osaa sanoa tuohon rotukoira vs. roduton mitään kovin yleistävää, eihän niistä koskaan tiedä. Voi se sekotuskin periä kaikki ne perinnölliset tai rodunomaiset sairaudet vanhempiensa suvuista jos huono tuuri käy. Meillä on nyt kaksi sekasotkua ja yksi rodullinen mut paperiton, paperillisiakin on ollut, ja onhan niissä kaikissa hyvät ja huonot puolensa. Yksilökysymys, ei niinkään rotu-. :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...