keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joulukuusi pulloon - Siirappia talvikerkistä

Tätä joulua ei vietetäkään meillä ihan täysin ilman kuusta. Kuusi tuli, mutta pullon joutui. 



Normaalistihan kerkkiä keitellään keväisin, niitä uusia ihania pehmoisia. mutta hätä ei lue lakia. Edellisille kuusenkerkkäsiirapeille, tai sille mitä niistä oli vielä jäljellä, tapahtui jotain, koska toisessa pullossa uiskenteli homeklimppi juuri kun minun piti sillä uunijuurekset terästää. Se siirappierä meni kyllä muutenkin ihan pieleen, jäi liian juoksevaksi, ja väri oli alusta asti jotain ihan muuta kuin piti. Mutta maku ratkaisee, hyvää se oli silti! No, kevääseen on vielä niin pitkä aika, ettei voi ihminen pärjätä ilman kerkkäsiirappia siihen asti, joten piti kokeilla miten käy kun keittää siirapit talvikerkistä. Laitetaas nyt ohjeet sitten kanssa, jos joku muukin innostuu. 

Joulukuusi se tämäkin: Aatonaaton kuusenkerkkäsiirappi

Tarvikkeet: 
Kuusenkerkkiä
Vettä 
Sokeria 
Kattila
Pulloja

Ensin kerkät kattilaan ja vettä päälle niin että peittyvät. Keitin kerkkiä hetkosen, jäähdytin pihalla ja jätin jääkaappiin seisomaan yön ja vielä seuraavan työpäivänkin yli. Toinen vaihtoehto on keittää niitä heti tunnin-pari, mutta nyt tein ekaa kertaa näin.


Sitten siivilöidään kerkät pois ja lisätään nesteeseen n. puolet sokeria. 


Litkua keitellään hissuksiin ilman kantta. Keitellään vielä vähän lisää, hämmennellään ja keitellään. Sitten kun näyttää siltä (tai kyllästyy keittelemiseen), voi ruveta testailemaan että mitenkä se litku jässähtää jäähtyessään. Mitään vippaskonstia tähän en tiedä, jos joku muu tietää niin saapi kertoa. Sopivan koostumuksen löytäminen tuntuu olevan aika tuuripeliä. Liian juoksevaa sen ei sovi olla, koska luulen että se edellisen erän homehtuminen liittyi juurikin siihen, mutta ei sekään ole kiva että siirappi jämähtää pulloon eikä jäähdyttyään tule sieltä enää ulos ollenkaan. Niinkin on saattanut joskus käydä...

Nyt tuli valmista jo parissa tunnissa, mutta joskus on mennyt paljon kauemminkin. Keitoksen määrästähän se riippuu, ja veden ja sokerin suhteesta, ja varmaan tähtien asennostakin, luulen.


Sitten vaan pullotetaan puhtaisiin pulloihin ja kädet ristissä toivotaan että keittoaika osui nappiin ja siirappi on huoneenlämmössä sopivan juoksevaa. Tällä kertaa osui ihan täysin nappiin, näin koostumukseltaan täydellistä siirappia en ole vielä koskaan ennen onnistunut keittämään. Ja mikä väri! 


Ja sitten maistelemaan, voi nam! Talvikerkkäsiirappi on  huomattavasti voimakkaamman makuista kuin nuorista kerkistä keitetty, mutta ei ainakaan ollenkaan huonompaa. Sitä sopii sitten käyttää ihan kaikkeen, ruuanlaittoon, jäätelön päälle, leipomuksiin, teen sekaan tai yskänlääkkeeksi, tai ihan vaan semmoisenaan suu makiaksi. Ihan ehdoton se on uunijuuresten kanssa, meinaa ihan lähteä kieli mennessään pelkästä ajatuksesta. Ja säilytys sitten huoneenlämmössä pimeässä, jääkaapissa saattaapi kiteytyä.

Näissä tunnelmissa toivottelen kaikille mukavat pyhät, ihan juur semmoset kuin kukin tykkää. :) 










tiistai 23. joulukuuta 2014

11 joulusta.

Sain Rynttikseltä taas haasteen. Oon tänkin jo tehny aikasemmin, mutta laitetaan ny sit joulun kunniaks jouluaiheisesti uuestaan.



SÄÄNNÖT:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Haastetun pitää esittää 11 uutta kysymystä haastetuille.
5. Sinun pitää kertoa ketkä 11 olet haastanut.
6. Samaa henkilöä jolta haasteen sait, ei saa uudelleen haastaa. 





11 Jouluista faktaa:

1. En ole milläänlailla jouluihminen eikä haittaisi ollenkaan vaikka moista juhlaa ei olisi olemassakaan. Paitsi arkipyhät ja ylimääräset vapaat kelpaa aina, joten sinänsä en pistä pahakseni. 


2. Vielä muutama vuosi sitten oikeasti vihasin joulua, se oli ihan koko vuoden vihoviimenen päivä. Syystä että: Kaikki on kireenä, kaikki vaan tappelee, kauhee ressi, rahanmeno, krääsää, ruuhkaa, ajelua eessuntaas, krääsää, turhanpäiväistä ostelua, turhanpäiväsiä lahjoja, krääsää, tappelua, jeesustelua, mielistelyä, kireyttä, stressiä, tekopirteyttä, ahistusta, pahaa mieltä ja yksinäisyyttä. Mutta kai sitä tällain vanhemmiten jotenkin pehmiää, kun oikein yrittää. Vaikka kyllä noi edellämainitut aina silti läsnä on, tavalla tai toisella. 

Mutta sille en kyllä pehmiä ikinä, että joka halvatun joulu, riippumatta asuinkunnasta tai paikasta, jo viikko ennen joulua on kaikki jäteastiat tungettu täpötäyteen pahvia (oikeesti, litistäisitte ne edes ensin jos ne ihan on pakko sinne sekajätteeseen tunkea!) ja muuta kierrätysmateriaalia, kun on vissiin aivot sulaneet kaiken sen ressin ja hampaidenkiristyksen, eikunsiis sen ah niin ihanan joulumielen seurauksena, ettei enää osata lajitella sitäkään vähää mitä muina vuodenaikoina. Yritä siinä sitten viedä oikeita roskia roskikseen kun ei mahdu edes kannet kiinni ja sitten linnut levittää kaiken ympäri pihoja ja sitten on taas tosi kaunis joulumaisema, pelkkää roskaa ja ruuantähteitä ympäriinsä. Ja koirat vetelee kitusiinsa kaiken mitä ehtivät, yks kaunis joulu ollaan vielä päivystyksessä, sanokaa mun sanoneen. 

3. Siltikin jostain syystä olen tänä vuonna selvinnyt yllättävän vähällä jouluangstilla (Eikös vaan sen huomaakin!). Edes joululaulut (joita on töissä kuunneltu jo lokakuusta lähtien, kun kaikki muut on joulufriikkejä) ei ole juurikaan kiristäneet. Pelottavaa suorastaan! 

 4. Meillä on tasan yksi joulukoriste, ja sekin on onneksi vaan sydän, joten ei kovin jouluisa. Se on M:n kummitytön tekemä ja saatiin se viime vuonna lahjaksi. Valoja on kans, mut ne on tunnelmavaloja, ei missään nimessä joulu-. 

5. Saattaapi olla että niillä pahvilaatikoilla täytetyillä roska-astioilla on jotain tekemistä sen kanssa, että täälläpäin sataa jouluisin kaloja. Vuosi sitten aattona kun M oli tupakilla, putosi taivaalta tuore lohenpää keskelle pihaa. Eilen Ruuti tuli ulkoa silmät onnesta kiiluen suu täynnä jotain. Lohenpäähän se siellä taas, tällä kertaa mätä. Kumma juttu että näin tapahtuu ainoastaan joulun aikaan. Ja pakko niitä on jonnekin muuallekin sadella, kun meidän ~50 neliön pihaan osuu joka joulu! Nyt  tässäkohtaa täytyy sanoa että onneksi on pieni piha.

6. Vaikkei me joulua vietetäkään, niin ruoka on silti aina hyvää ja viime vuonna tehtiin ekaa kertaa ihan ite alusta lähtien omat perna- ja lanttulaatikot, ja nyt paistuu uunissa elämäni ensimmäinen kinkku. Ja ihan ilman paistomittaria taikka -pussia, piruuttanikaan en ostanu vaikka kaikki käski. Laatikot odottaa vielä tekemistään, mutta nyt viisastuin ja ostin valmista lanttuhautaa, ite keitetyistä tuli ihan pahaa.

7. Kuusi kiehuu paraikaa tulilla, siitä lisää joskus.

8. Lahjat hoitui tänä vuonna jotenkin erityisen kivuttomasti. Yhden ainoan lahjan olen ostanut kaupasta (jo viime viikolla!), yhden delegoiden ja loput töistä (jo tänään!). Ja pari juttua on vielä askartelemati, mutta niillä ei ole kiire koska kaikkialle ei keritä yhden päivän aikana. Mutta siis, yhtään turhaa krääsää ei ole tarvinnut ostaa, mikä on ihan superhelpotus ja varmaan just se syy miksi ei ole tullut ahdistusta. Vielä. Tänä vuonna lahjoja saa silti useampi ihminen kuin yleensä, ihan vaan siksi että nyt on helppo ostaa semmosta joka tulee varmasti käyttöön ja tarpeeseen. Onhan se antaminen kuitenkin ihan mukavaa.

9. En ole lähettänyt ainoatakaan joulukorttia vuosikausiin, mutta silti niitä ropisee postilaatikkoon, tänä vuonna oikeen ennätyspaljon, varmaan kymmenen! Välillä tulee hävetyksen häivähdys kun ei olla ite lähetetty, mutta toisaalta tuntuisi ihan pöljältä semmosia lähettää jos joulu ei merkkaa itelle mitään. Vaikka kyllähän mä silti hyvät joulut toivottelen kasvotusten tai saatan laittaa sähköpostilla tai puhelimella jotain, mutta jotenkin se oikeiden korttien lähettäminen tuntuu ihan liian jouluihmismäiseltä. Toisaalta, jos nyt ollaan tultu siihen pisteeseen että joululaulut ei vituta ja kinkkukin on uunissa, niin ehkä meillä jo ens vuonna on kuusi ja viiden vuoden päästä tehtailen tuhatpäin joulukortteja. Ei voi tietää! 

10. Ja onhan mulla tonttulakkikin! Ihan ite väsäsin aamulla, ja viiletin se päässä koko työpäivän. Eiks ookki hieno?



11. On siinä joulussa ihan mukaviakin puolia: Lanttulaatikko, riisipuuro, glögi, sekametelisoppa, lanttulaatikko, juustot, kinkku, lanttulaatikko, ja ihan erityisesti ne vapaapäivät, varsinkin tämän tappovuoden jälkeen. Ja uskokaa tai älkää, kyllä mä tiedän sen tunteenkin, jonka takia monet joulua aina niin jaksaa hehkuttaa. Välillä jopa tunnen sen, ihan pikkuisen hetken kerrallaan. Se on se tonttu joka kurkkaa salaa ikkunasta ja kipittää sitten kiireen vilkkaa karkuun kun tulee huomatuksi.


Sitten vastaukset Maijan kysymyksiin:

1. Mikä oli piänenä lempiväris ja mitä tykkäät siittä nyt?
Voi hyvänen aika, nyt on ihan pakko sanoa että ei hajuakaan! Ei raksuta ollenkaan, ei sitten yhtään.

2. Mitä tekisit palaselle raakaa maksaa?
Antaisin koirille joko sellaisenaan tai kypsennettynä, taikka jos ois isompi palanen niin pyöräyttäisin niille maksapannarin jota saisivat herkkupalkkana. Mistä tulikin mieleen, että vois ottaa vanhat jämät pakkasesta jouluherkuiksi.


3. Minkä nimen antaisit kanalle?
Se riippuis ihan siittä kanasta itestään, mutta Hilma tuli ekana mieleen.



4. Jatka lausetta: Jos avaruusmatkailu olis arkipäivää, niin...
Kävisin arkisin avaruudessa? Enpä tiedä, tuskin koskaan sinnekään lähtisin, kun en muutenkaan missään matkaile. 



5. Mitä tapahtuis jos suutelisit sun naapuria?
No naapuri varmasti kuolisi ällötykseen ja tukehtuisi omaan oksennukseensa, tai jos selviäisi hengissä niin vähintään haastais mut oikeuteen. Itse taas kuolisin häpeään siltä seisomalta, tai ainakin joutuisin muuttamaan kauas pois ja vähän äkkiä, ja eläisin lopun ikääni yksin pussi päässä jossain minne aurinko ei paista.



6. Kissan kakka vai koiran oksennus, kummanko mialuummin siivoisit?
Kissan kakka, koska sitä mää siivoon muutenki joka päivä semmoset kolme kertaa. Hiekkalaatikoista tosin, mutta kummiskin. Ja vaikka lattialtakin, ni kakka on yleensä kummiskin kiinteää ja helppo siivota, kun taas oksennus, varsinkin ison koiran, leviää laajalle ja osuu aina isoimmalle ja vaikeimminputsattavalle matolle, ja sen siivoaminen on vähän isompi projekti.



7. Mitä vastaisit mukulalle joka jankuttaa, että "mitä päätön tarkottaa"?
Semmonen millä ei oo päätä. Niinku kana kun se on lahdattu.



8. Mitä laitat lättyjen päälle?
Mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Molempia ihan vähän vaan, liikaa ei saa olla että se lättykin maistuu. Ja lättytaikinassa pitää olla riittävästi suolaa ja mielellään ei ollenkaan sokeria.



9. Mimmonen on kamalin kuva joka susta on otettu?
Yleensä ne on semmosia joissa syön. Tai semmosia joissa yritän näyttää normaalilta taikka hyvältä.



10. Mitä lehmä sannoo?
Muuu!



11. Mistä usseimmiten johtuu huushollisas leijuva paha haju? Vai tuaksuuko teillä aina kukkasilta?
Eteisessä haiskahtaa jalkahiki, varsinkin M:n työkengistä lähtee semmoset aromit että meinaa nenäkarvat palaa. Omani jätän onneks töihin ni ei tarvi kotona haistella. ;) Muuten en tiiä haiseeko meillä pahalle. Omaan nenään ei, eikä kukaan oo mitään myöntäny ku oon kysyny, mutta suattaapihan se olla että joskus haisoo märkä koira. Taikka kissankakka jos joku ei oo ehtiny peittämään tekelettään ennen ku on keritty siivoomaan. 



Ja nyt, koska kinkku ja kuusilieju odottaa ja tää pitää saada ilmoille ennen ku joulu on ohi, niin heitän haasteen eteenpäin ihan just sille joka haluaa siihen tarttua. Kysymyksinä on keksiä 11 parhainta keinoa saada ne ihmiset a) keksimään jatkokäyttöä jätteillensä, b) lajittelemaan ne joille ei käyttöä keksi ja c) pakkaamaan ne vähemmän tilaa vievään muotoon. Sillain että niihin pystyy myös niillä joulun pehmittämillä aivoparoilla.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Retropikkujouluista kotiutuneet


Mainitsinkin jo, että olin viime lauantaina retropikkujouluissa, joista enempi raporttia emäntänä toimineen Outin Vaapukka-blogissa sekä Rynttyliisan kotkotuksissa. Itsellä ei ollut kameraa mukana, tai oli mutta se oli autossa, mutta onneksi muut kuvasi vähän tunnelmiakin. Meillä oli siellä retrovaihtajaiset samalla, ja olen ihan hirmuisen ylpeä siitä, että palasin kotiin paljon köykäsemmän kassin kanssa kuin menin. Kauhiasti siellä oli kaikkea ihanaa ja kaunista ja värikästä tarjolla, mutta tämmöinen kasa lopulta kotiutui meille. Ihania kankaita (vihreä tilkkukuosi on kuulemma Metsovaaraa, mutta tunnistaako kukaan tuota alimmaisena olevaa verhokangasta?), pari pussilakanaa ystäväiselleni, pitkä hamonen, Sarviksen munakupit ja *fanfaarien säestämänä* VIRI-PURKKI! 


Voitteko kuvitella, minulla ei ole koskaan ollut Viri-purkkia. Ei koskaan, vaikka muita peltipurkkeja löytyy varmaan kymmeniä. Ja vaikka kaikilla muilla maailman ihmisillä, ainakin melkein, on viripurkki tai useampi, vaikkeivat edes tykkäisi retrosta. Mutta nyt on mullakin, vihdoinkin. ♥ Lupaan pitää sitä kuin kukkaa kämmenellä. 


Kiitokset vielä kerran Outille ja Maijalle kutsusta ja tosi mukavasta illasta! 


tiistai 16. joulukuuta 2014

Viisi kupposellista kuumaa

Talvikettu Sekasotkuisasta kodista haastoi minut kertomaan viidestä kahvi/teehetkestäni. Niitähän riittää, joten tämä haaste oli oikein helppo toteuttaa ilman sen kummempia järjestelyitä ja mietiskelyjä.

Normaalisti juon vaan kahvia, mutta syksyisin saapuu teekausi, ja nyt tässä on muutama kuukausi hörpitty teetä paljon enempi kuin kahvia. Aamut ei kuitenkaan lähde liikkeelle ilman kahviannosta, joten aloitetaan siitä. 

Normiaamu: Maitokahvia, kirkasvalohoitoa ja lukemista. Kuva on tältä aamulta, mutta voisi olla miltä tahansa muultakin. 


Yksi noin kahdestakymmenestä teekupposellisestani eilen, kera flunssan, sohvan ja telkkarin. Kupissa pakurikääpää ja rutosti tuoretta inkivääriä, sekä sopivasti hunajaa, ei muuta. Pakuri ja inkivääri on tällä hetkellä ne ainekset jotka eksyvät teekupposeen melkein joka kerta, höystettynä sitten jollain muulla mitä mieleen juolahtaa.


Sain Maijalta Mandragoran hassunmakuista aprikoosi-suklaateetä, joka suorastaan huusi seurakseen kaikkea muutakin suklaista. Tässä on ihan oikeaa mustaa teetä pohjana, joten ei auta illalla juopotella ettei mene yöunet.







 

Tässä naatiskellaan iltateestä. Kamomillaa, rooibosta, sitä inkivääriä, vadelmanlehteä, peltokortetta ja yksi lehti tuoretta jiaogulania.  


Harvinaislaatuinen glögihetki kesken työpäivän.  

 

Tässä odottaa iltateen ainekset. Vaikka viime kesä menikin töiden ja kiireen takia ihan ohi villiyrttien keräämisen suhteen, enkä kerennyt keräämään kuin apilankukkia, on onneksi vielä toissakesäisiä rehuja jäljellä niin paljon että niillä selviää tästä talvesta. Tykkään sekotella teeni yleensä itse, ja silloin on kiva että edes suurin osa aineksista on myös ite kerättyjä ja kuivattuja. Ostaa ei tarvi kuin inkivääri, rooibos ja kamomilla, muuten ollaan omavaraisia teeainesten suhteen. :) No okei, ihan oikeaa vihreetä teetä pitää välillä saada ja se pitää rahalla ostaa.


maanantai 15. joulukuuta 2014

Saikulla.

Nyt tuli sitten se kaipaamani lomapäivä. Ei tosin ihan niissä merkeissä mitä toivoin, vaan flunssan kourissa räkäpapereihin hautautuen. Ja silti pitää lähteä ajamaan 35 km päähän lääkäriin, ja kauppaan ja apteekkiin, melkein sitä sitten samantien olisi mennyt töihinkin...  


Mutta mikäs täällä on köllötellessä toisen sairaslomalaisen kanssa. Lunis kävi perjantaina hammaslääkärissä ja siltä poistettiin kaksi hammasta. Yksi heiluvainen edestä, ja takimmainen poskihammas, joka heilui myös. Ja minä kun luulin että oltaisiin selvitty pelkällä hammaskiven poistolla... Perjantai-ilta meni pikkukoiralla humalasta toipuen, mutta seuraavana päivänä oltiin jo kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ei sitä silti haittaa ettei tarvi kamalasti urheilla, lämmin kainalopaikka peiton alla voittaa aina ulkona kurassa tarpomisen.


Harmittaa kyllä silti. Lunssa saapui perjantaina järjettömän kurkkukivun muodossa, ja kuinka ollakaan koko viikonlopun oli niin komiat kelit ettei paremmasta väliä. Aurinko paistoi ja luntakin tuli, mutta se suli jo. Kävin minä vähän kävelemässä koiruuksien kanssa, mutta se nyt oli semmoista koomailua ettei siitä paljon pystynyt nauttimaan. Saati sitten että olisi jaksanut kameraa ottaa mukaan ja ikuistaa sen niin kauniin auringossa kylpevän vastasataneen lumen peittämän talvimaiseman. 


Lauantai-iltana jaksoin silti käydä ihanan Outin luona retropikkujouluissa, jonne Maijan kanssa minut kutsuivat. Oli oikein mukava ilta, sieltä kotiutuneista aarteista postaan jotain myöhemmin. Nyt siirryn puuronkeittoon ja lämpöhuovan alle sohvan sisään hetkeksi. Toivottavasti te muut pysytte terveinä.






lauantai 13. joulukuuta 2014

Piristystä pimeyteen


Tämä syksy on ollut ihan järjettömän pimeä. Muistan lehdestä lukeneeni, että aurinko paistoi koko marraskuun aikana näillä nurkilla vaan muutaman tunnin yhteensä, ja nekin arvokkaat hetket meikäläinen oli töissä neljän seinän sisällä, jonne ei aurinko paista. Ei siis ihmekään että pikkasen väsyttää ja masentaa ja ahdistaa. 


Olen vuosikaudet pyöritellyt päässäni ajatusta kirkasvalolampusta, mutten ole koskaan raaskinut moiseen investoida, kun ovat niin kovin kalliita ja kellään ei ole tuntunut olevan kokemusta että onko niistä oikeasti mitään hyötyä, vai onko tämäkin taas vaan joku huuhaajuttu jolla saadaan tyhmiltä ihmisiltä rahat pois. Tänä syksynä olin kuitenkin jo tehnyt päätöksen, että kyllä se on kokeiltava, meni syteen tai saveen. Halpisvekottimet vaan on vaikuttaneet ihan pilipaleilta ja kalliimpiin en ole uskaltanut investoida. Mutta sitten sainkin juuri oikeaan aikaan mahdollisuuden ostaa Philipsin EnergyUp HF3419/01 -kirkasvalolampun Buzzadorin kautta sen verran hyvään hintaan, että päätin koittaa onko siitä mihinkään. 



EnergyUpin on kliinisesti todistettu täyttävän kehon energiavarastot, piristävän ja kohentavan mielialaa. Sen luvataan estävän energiatason notkahduksia, väsymystä ja kaamosmasennusta. Tulosten pitäisi näkyä jo parissa viikossa, jos laitetta käyttää säännöllisesti 20-30 minuuttia päivässä. Ei siis muuta kuin kokeilemaan!

Ja kokeiltu on, nyt jo kuukauden päivät. Täytyy sanoa, että itse huomasin tehon jo ihan ensimmäisestä päivästä lähtien. Itse asiassa koko ensimmäinen valohoitoviikko meni kuin siivillä, ei väsyttänyt ollenkaan, paitsi illalla! Työkaveritkin jopa huomasivat eron. Sittemmin on kyllä välillä väsyttänyt töissäkin, mutta enää ei ole ollut ollenkaan semmoisia totaalikoomapäiviä kuin joskus aikaisemmin. 


Laite kuuluu asettaa noin käsivarren mitan päähän silmistä niin, että valo osuu kasvoihin. Samalla voi sitten lukea tai työskennellä tai ihan mitä vaan. Vekottimen sijoittelu aiheutti pienehköjä uudelleenjärjesteyitä aamurutiineihin, olin nimittäin tottunut juomaan aamukahvini sohvalla aamutelkkaria katsellen, mutten saanut lamppua mitenkään järkevästi aseteltua niin että samalla olisi hoitunut valonsaanti. Niinpä töllön tuijottaminen sai vaihtua lehtien lukemiseen ruokapöydän ääressä, mikä ei ole ollenkaan huono juttu, koska samalla tuli vihdoin mahdollisuus lukea kaikki ikivanhat nurkkiin kertyneet lehdet pois, normaalisti kun en koskaan kerkeä enkä jaksa lukea mitään, paitsi töissä kahvitauoilla. Puoli tuntia on silti tosi pitkä aika istua paikallaan aamuisin, joten arkisin valohoidon määrä on jäänyt monesti alle sen suositellun minimin, 20 minuutin, vaikka olenkin ihan sitä varten laittanut kellon soimaan 10 minuuttia normaalia aikaisemmin. Viikonloppuisin kerkiää paremmin, ja silloin saatan tankata valoa joskus jopa yli tunnin. Ihan ehdoton tämä olisi työpaikan kahvihuoneessa.

Valon teho on 10 000 luxia, mikä vastaa luonnollista päivänvaloa. Kokonaan UV-säteetön, valkoinen valo on turvallinen silmille ja iholle. Valon tehoa voi myös säätää omalle silmälle mukavaksi. Alkuun valo kieltämättä vähän ärsytti silmiä, mutta siihen tottui kyllä parissa päivässä. Silmien rasitusta voi vähentää pitämällä muitakin valoja päällä samassa huoneessa. 


Olen kyllä oikein tyytyväinen laitteeseen. EnergyUp on kaikin puolin todella laadukkaan oloinen ja helppo käyttää. Littanan muotonsa vuoksi se on helppo sovittaa miltei paikkaan kuin paikkaan, ja kevyenä kapistuksena sen uskaltaisi hyvin ripustaa seinällekin. Ja koska meillä on ihan luokattoman huono valaistus täällä muuten, on EnergyUp tarpeen myös työvalona, jos nyt jotain ihmeellisenkummallista valoa vaativaa pitää tehdä. Mutta ennen kaikkea se lunastaa lupauksensa väsymyksen poistajana.  Ei se toki huonoja yöunia korvaa, mutta helpottaa huomattavasti liikkeellelähtöä, ja päivä sujuu paljon pirteämmissä merkeissä. Suosittelen!





Ja Buzzadorhan on pulju, jonka kautta saa tuotteita testattavaksi ja välillä muillekin jaettavaksi, joko ilmaiseksi tai alennettuun hintaan. Niitä tuotteita sitten kokeillaan ja arvostellaan ja kerrotaan muille jotta mitä mieltä niistä on. Ei tarvi kehua jos ei halua, mut nyt mä kyllä kehun vaan, koska tää oli oikeasti tosi hyvä juttu. 


sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Kuinka paljon on liikaa?

Olen tässä vähän mietiskellyt, kaiken tavaranpaljouden keskellä, että kuinka paljon on liikaa? Pitääkö jokaiselle tavaralle olla käyttöä juuri tämänhetkisessä elämässä? Pitääkö kaiken mahtua kaappiin? Missä menee keräilyn ja hamsteerauksen raja? Onko liikaa jos tismalleen samaa astiaa on useampi samanlainen, vai riittäisiköhän vaikka yksi per väri tai koko? Jos nyt ei kuitenkaan mistään astiastosta ole kyse.

Meidän keittiössä on läjä. Ihana, värikäs ja painava läjä, joka ei mahdu kaappiin. Tai mahtuisi se kai jos tekisi tilaa, muttakun ei mua oikeastaan edes haittaa katsella sitä läjää joka päivä, paitsi aina silloin kun tarttisi sitä tilaa johonkin muuhun. Tämä kyseinen läjä koostuu Finelin yksivärisistä emalikulhoista, joita en vaan voi vastustaa. M ei niistä pidä, ei laisinkaan, sen tekisi varmasti joka ikinen kotona viettämänsä päivä heittää koko kasa roskikseen, ja samalla aika paljon muutakin minulle niin kovin tärkeää ja ihanaa esinettä. Syystä tai toisesta nyt puhutaan nimenomaan emaliastioista. 


Minä rakastan emalia, se ei varmaan keltään ole jäänyt huomaamatta. Erityisen paljon minä rakastan kotimaista emalia. Ja rakastan myös kiertää kirppareita, ja niiltä välillä löytyy emalia kohtuuhintaan, ja silloin sitä joutuu joka ikinen kerta kysymään itseltään että onko tämä jo liikaa, mitä minä tällä teen. Mutta jos oikein halvalla saa, niin sehän on vähänniinkuin sijoitus, saan ihan koska vaan tästä rahat takaisin ja vielä vähän enemmänkin, jos vaan haluan. Mutta kuinka monta Finelin kippoa olen ikänä myynyt pois? En ainoatakaan, ainakaan muistaakseni. Muuta emalia kylläkin, ja niistäkin osa on jäänyt harmittamaan, kun niille olisi myöhemmin tullut kuitenkin käyttöä tai muuten vaan ikävä. 

Halpa hinta on vaan tekosyy, enhän minä oikeasti myydäkseni osta, ostan koska minulla on joku kummallinen tunneside tietynlaisiin tavaroihin, ja koen kai samalla jollain tavalla tekeväni palveluksen universumille ja historialle pelastamalla vanhaa tavaraa hyvään kotiin, jossa sitä arvostetaan. Tai ainakin toinen puoli taloudesta arvostaa. Mutta mistä sen tietää jos joku arvostaisi vielä enemmän, ja oikeasti jopa tarvitsisi? Se vaan, että jos minä en sitä osta, ostaa sen heti ensimmäinen trokari joka paikalle sattuu, ja pistää sen samantien omaan pöytäänsä triplahinnalla. Eihän semmoinen käy päinsä laisinkaan, esine täytyy pelastaa! Ja jos nyt satun olemaan järki päässä liikenteessä ja jätän aarteen kuitenkin kirppikselle, se jää hampaankoloon kaivelemaan pitkäksi aikaa. 


Nyt ollaan suurten päätösten äärellä. Olen lähestulkoon tullut siihen tulokseen, että kun on kyse näistä yksivärisistä, ei niin kovin ihmeellisistä kulhoista, joita kuitenkin on valmistettu ties kuinka montaa eri kokoa ja väriä, niin jospa yksi kutakin kokoa yhdessä värissä piisaa. Tai ainakin osan noista punaisista voisi pistää kiertoon, niin voisi sitten taas paremmalla omallatunnolla hamsteerata eri värisiä kun on jostain malttanut luopua. Värisuora on kyllä haaveissa, joten muista väreistä en luovu.


Pikkuruisin ja suurin, yhdessä ne on kuin karkki. 




tiistai 2. joulukuuta 2014

Vihreä

Tänään piti postata Ruutin synttäripäivästä, mutta koska koko eilisilta meni jo koneella istuessa niin tänään ei saa käydä samoin, sillä tänään halitaan ja nuuskitaan ihania popkornitassuja, pelataan pelejä ja kalutaan luita. Onneksi sain eilen rustattua värihaasteen seuraavan osan valmiiksi, joten mennään sillä sitten. Nyt on muuten kova yritys saada koko värihaaste vietyä läpi vielä tämän vuoden aikana, mutta parempi silti olla lupaamatta liikoja. Nyt kuitenkin vuorossa ihan kaikista parhain väri ikinä, vihreä. 

Maailman kaunein kuosi ja kattila, Finelin Primavera. Multa pääsee edelleen joka kerta onnellinen huokaus kun katson sitä, ja ruokakin onnistuu siinä aina.


Lisää vihreää keittiöstä. Sarvista, Erik Koldia ja mitälie halpakeramiikkaa. Noista sirottimista lähtee maali jos niitä yrittää yhtään putsata, taitavat tulla kohta tiensä päähän. Ostin ne aikanaan Porista kirpparilta, siitä taitaa olla jo yli viisitoista vuotta.


Röstrandin Kulinara-jälkkärikulhot tilasin justiinsa viime vuoden joululahjalahjakortilla.


Kalsarikuvioinen emalikulho kannella on rompetorilöytö parin vuoden takaa.



Tämän posliinikellon tilasin kirppisjumalilta jo ties kuinka kauan sitten, ja siihenhän se sitten pölähti silmien eteen Turussa viime talvena. Ostin sen mieheltä, jolla oli kotona muistaakseni yli tuhat seinäkelloa. Näitä hänellä oli kaksi, ja siksi malttoi toisesta luopua. En muista tarkkaan mitä tästä maksoin, mutta jotain kympin ja kahden välillä se oli. Normaalisti en ihan helpolla maksa mistään yli kymppiä, mutta annoin itselleni luvan törsätä kun näitä ei ihan joka päivä vastaan tule. Eipä tämä vielä Se Oikea ole, mutta menee korvikkeesta siihen asti että The Kello kävelee vastaan.


Viherkasveja meillä on melko paljon, jos multa kysytään niin niitä ei koskaan voi olla liikaa. Nyt niistä suurin osa alkaa kylläkin osoittamaan elämänhalun loppumisen merkkejä, joten saattaapi olla että tänä talvena viikate heiluu tiuhaan tahtiin.




Tämä kuva on syyskuulta kun chilit tuli sisälle talvehtimaan, sattuipa vaan sopivasti silmään kun pläräsin kuvia. Voi mun on ikävä tuota auringonpaistetta...



Makkari on kokonaan vihreä. (Ja joo, vaaleanvihreä aluslakana ei todellakaan ole kovinkaan käytännöllinen kun sängyssä nukkuu viisi nelijalkaista jotka on kaikki päättäneet aloittaa sulkasadon yhtä aikaa.. Luojan kiitos se kaikista karvaisin on ainoa noista elikoista joka ei koskaan tule sänkyyn, silloin saattaisi oikeasti huumori loppua.)



Plastexin sinivihreät suola-, kahvi- ja sokeripurkit seuraavat elämänmenoa olkkarin kirjahyllyn päältä.


Tietokonetuolia koristaa vihreä keinutuolin matto.


Uusimmat villasukkani, äiteen puikoista tietenkin.


Pyyhkeitäkin löytyy vihreenä montaa eri sorttia.




Värihaaste on tainnut pyöriä jo melkein kaikissa blogeissa, joten en nyt haasta ketään enää erityisesti, mutta jos joku tahtoo siihen vielä tarttua niin olkaatten hyvä!




maanantai 1. joulukuuta 2014

Latasin.

Ah mikä ihana viikonloppu. Oli jo siis, tiedän että nyt on maanantai, mutta koska en koskenut tietokoneeseen koko viikonloppuna niin raporteeraan näin jälkikäteen. Kävin kirpparilla ja löysin Raija Uosikkisen suunnitteleman ihanan Kehrä-pannun! Ruosteessahan se on vähän sieltä sun täältä ja kansikin hukassa, mutta sepä oli kerrankin hinnassakin huomioitu ja pannunen pääsi ilostuttamaan pienenpientä elämääni 3,90 eurolla. Oi että mä rakastan sitä, justiinsa semmoinen jymypiristys mitä tarttinkin, kiitos, kiitos, kiitos universumi! ♥


Latasin myöskin valoa ja vitamiineja oikein olan takaa. Valovempaimesta on tulossa ihan oma postauksensa lähiaikoina joten ei siitä sen enempää, paitsi että hyvää teki. Parin tunnin valotankkauksen ja marjojen ja vitamiinien virkistämänä repäsin ja juoksin 13 km, ilman että edes happi loppui! Ja jaksoin vielä sen jälkeen kipittää reippaan vitosen metsälenkinkin Rutaleen kanssa, muutaman tunnin huilin jälkeen kylläkin. Lisäksi katsoin yhden päivän aikana melkein kaksi elokuvaa melkein nukahtamatta, ja se on jo melkein yhtä paljon kuin koko vuonna yhteensä, eli suorastaan valiosuoritus. Illalla tehtiin vielä kaksi pellillistä superhyvää pitsaa ja mässättiin, koska olihan sitä kulutettukin. Ihan tosi huikea lauantai, näitä lisää!


Sunnuntaina sitten istuttiinkin puoli päivää autossa ja käytiin juhlimassa yhteensä kolmen eri pikkutytön synttäreitä ympäri hämettä ja pirkanmaata. Ja taas tuli mässättyä, röyh.

Ja tänään palattiin arkeen. M lähti taas ajamaan jonnekin toispuolsuomee toistaiseksi tuntemattomaksi ajaksi, mutta itse päätin, koomailtuani ensin töissä jääkalikkana ihan turkasen pitkältä tuntuneet kahdeksan tuntia, pitää koirien kanssa lepopäivän. Mentiin vaan lyhkänen lenkki ja syödään ja huilataan ja nukutaan, ja tuijotellaan haltioituneena ihanaa kehräpannua, ja ladataan akkuja huomiselle kun Ruuti täyttää vuosia.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...