tiistai 2. joulukuuta 2014

Vihreä

Tänään piti postata Ruutin synttäripäivästä, mutta koska koko eilisilta meni jo koneella istuessa niin tänään ei saa käydä samoin, sillä tänään halitaan ja nuuskitaan ihania popkornitassuja, pelataan pelejä ja kalutaan luita. Onneksi sain eilen rustattua värihaasteen seuraavan osan valmiiksi, joten mennään sillä sitten. Nyt on muuten kova yritys saada koko värihaaste vietyä läpi vielä tämän vuoden aikana, mutta parempi silti olla lupaamatta liikoja. Nyt kuitenkin vuorossa ihan kaikista parhain väri ikinä, vihreä. 

Maailman kaunein kuosi ja kattila, Finelin Primavera. Multa pääsee edelleen joka kerta onnellinen huokaus kun katson sitä, ja ruokakin onnistuu siinä aina.


Lisää vihreää keittiöstä. Sarvista, Erik Koldia ja mitälie halpakeramiikkaa. Noista sirottimista lähtee maali jos niitä yrittää yhtään putsata, taitavat tulla kohta tiensä päähän. Ostin ne aikanaan Porista kirpparilta, siitä taitaa olla jo yli viisitoista vuotta.


Röstrandin Kulinara-jälkkärikulhot tilasin justiinsa viime vuoden joululahjalahjakortilla.


Kalsarikuvioinen emalikulho kannella on rompetorilöytö parin vuoden takaa.



Tämän posliinikellon tilasin kirppisjumalilta jo ties kuinka kauan sitten, ja siihenhän se sitten pölähti silmien eteen Turussa viime talvena. Ostin sen mieheltä, jolla oli kotona muistaakseni yli tuhat seinäkelloa. Näitä hänellä oli kaksi, ja siksi malttoi toisesta luopua. En muista tarkkaan mitä tästä maksoin, mutta jotain kympin ja kahden välillä se oli. Normaalisti en ihan helpolla maksa mistään yli kymppiä, mutta annoin itselleni luvan törsätä kun näitä ei ihan joka päivä vastaan tule. Eipä tämä vielä Se Oikea ole, mutta menee korvikkeesta siihen asti että The Kello kävelee vastaan.


Viherkasveja meillä on melko paljon, jos multa kysytään niin niitä ei koskaan voi olla liikaa. Nyt niistä suurin osa alkaa kylläkin osoittamaan elämänhalun loppumisen merkkejä, joten saattaapi olla että tänä talvena viikate heiluu tiuhaan tahtiin.




Tämä kuva on syyskuulta kun chilit tuli sisälle talvehtimaan, sattuipa vaan sopivasti silmään kun pläräsin kuvia. Voi mun on ikävä tuota auringonpaistetta...



Makkari on kokonaan vihreä. (Ja joo, vaaleanvihreä aluslakana ei todellakaan ole kovinkaan käytännöllinen kun sängyssä nukkuu viisi nelijalkaista jotka on kaikki päättäneet aloittaa sulkasadon yhtä aikaa.. Luojan kiitos se kaikista karvaisin on ainoa noista elikoista joka ei koskaan tule sänkyyn, silloin saattaisi oikeasti huumori loppua.)



Plastexin sinivihreät suola-, kahvi- ja sokeripurkit seuraavat elämänmenoa olkkarin kirjahyllyn päältä.


Tietokonetuolia koristaa vihreä keinutuolin matto.


Uusimmat villasukkani, äiteen puikoista tietenkin.


Pyyhkeitäkin löytyy vihreenä montaa eri sorttia.




Värihaaste on tainnut pyöriä jo melkein kaikissa blogeissa, joten en nyt haasta ketään enää erityisesti, mutta jos joku tahtoo siihen vielä tarttua niin olkaatten hyvä!




9 kommenttia:

  1. Vihreä on ihana väri! Mulla on siihen sellainen erikoinen suhtautuminen. En halua sitä yleensä kauheasti sisälle, mutta pikkuhiljaa olen alkanut miettiä miltä eteinen näyttäisi vihreänä. Ja keittiö, Ja olohuone. :)

    Ja hauskaa oli, että mulla on just samanlainen emalikulho.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voisin täyttää koko huushollin vihreällä, ihan helposti. :) Paitsi että olishan se kuitenkin aika ankeaa pelkkää yhtä väriä katsella, kyllä värejä pitää olla paljon.

      Poista
  2. Eipä näkynyt kuvissa yhtäkään esinettä jota en kiljuen huolisi huusholliini. Ihania kaikki! Kalsarikuvioinen pytty ihastutti eniten, primavera kun mulla on jo. :-)

    VastaaPoista
  3. Vihreä on mun väri kans. Ihania juttuja kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Vihreässä vaan on sitä jotain...

      Poista
  4. Great blog♥

    How about follow each other?
    I follow your blog. Waiting for you♥
    My Blog: http://juliemcqueen.blogspot.com

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...