torstai 19. joulukuuta 2013

Puoli vuotta Nummirokkiin!

Tänään on juhlapäivä, enää puoli vuotta vuoden kohokohtaan! Tasan kuusi kuukautta tästä hetkestä meikäläinen istuu Nummirokin leirintäalueella luultavimmin joko jättiläismäisen telttamme porstuassa mukavalla tuolillani siideriä siemaillen ja katsellen kun ihmiset kasaa telttojaan, tai sitten notskilla persii jo puutuneena sähköpölkyllä istumisesta ja kurkku käheänä. Joka tapauksessa tunnelma on katossa, seura mitä parhainta ja kaikilla hyvä ja onnellinen mieli ja suupielet korvissa, vaikka luultavasti sataakin vettä ja on ihan pirun kylmä. Se ainoa huppari on jo märkä ja varpaat jäässä, ja karmea pissahätä, mutta ihan vielä ei uskalla lähteä katsomaan onko vessoja putsattu sitten viime kesän. (Tosin viime kesänähän tapahtui semmoinen ihme, että leirintäalueelle oli roudattu rekallinen vesivessoja! Mutta silti pitää vähintäänkin nostalgian vuoksi käydä ainakin kertaalleen verestelemässä muistoja vanhoissa huusseissa, nummirokin vessat kun on aikalailla legendaariset.)

Nummirokki on ollut ainoa mahdollinen juhannuksenviettopaikka sen jälkeen, kun vuonna 1999 sinne ekan kerran hairahduin. Eli ens vuonna se olis sitten meikäläiselle kuudestoista kerta, miehelle vasta neljäs. Se on meidän koko vuoden ainoa yhteinen yliyön lomamatka, kun karvalapset viedään hoitoon kuka minnekin, ja äiti ja iskä lähtee ihan vaan keskenään rentoutumaan. Oijoi, lähes lasken jo päiviä! Bändeistä ei ole vielä hajuakaan, mutta liput hankittiin jo viime viikolla. Ne saa joulualennuksella vuoden loppuun asti, vink vink vaan! 

Viime kesän kuvat on vielä kamerassa, koska kissa on syönyt siitä johdon, joten fiilistellään nyt sitten vähän vanhemmilla kuvilla. Festarirotta Skädäm näyttää nyt teille mitä kaikkea ihanaa ja lystikästä siellä Nummessa on, minkä takia sinne palataan aina uudestaan, ja minkä takia sitä odotetaan kuin kuuta nousevaa koko vuosi. Ihmiset on tietysti se ratkaisevin tekijä, siellä kaikki on yhtä suurta perhettä, kavereita ja tuttuja tulee vastaan koko ajan ja yksin ei tarvi olla kenenkään jos ei halua. Ihmiskuvia en nyt viitsi laittaa, joten laitetaan muita randomeita.

Tätä on Nummirock: Aurinkoa (jos hyvä tuuri käy), tunnelmaa, kesää, hyvää musiikkia. 

Herkullista festariruokaa Trangialla. 

 Ihania miehiä lavalla.

Biitsiä ja uiskentelua (tai vaihtoehtoisesti shokkihoitoa hyytävän jäisessä pimeässä ja paskasessa suihkussa, jos kaipaa jännitystä elämään).

Musiikkia, chillausta, tunnelmointia, nurmikolla makoilua, mossausta, ketkajenkkaa, jamittelua, muuten vaan häröilyä.

Notskeja ja juhannustulia. Joku aina polttaa sohvan.

 Lisää ihania miehiä lavalla, ja musiikkia ja tunnelmaa ja korvatulppia.

 Kaliaa! (Ja miestissejä!! Olis pitäny blurrata mutta menköön nyt tän kerran.)

 Ahh!

Oli kelit mitä vaan, niin Nummijärven auringonlasku ei petä koskaan.


Sit sieltä saa aina uusia ystäviä, väkisinkin, vaikka kuinka lähtis yksin yrmyilemään. Le Patong tuli Ranskasta asti ja nyt ne kiertää Skädämin kanssa festareita kahestaan. Tässä ollaan jo kotimatkalla. 



Niin että juhlikaa te muut joulua ja uuttavuotta, mä skipaan ne ja säästän kaikki paukut juhannukseen. 

torstai 12. joulukuuta 2013

Rukkanen lampunvalossa

Katseltiin tuossa eräänä iltana miehekkeen kanssa elokuvaa. Tai siis joku katsoi, joku toinen ei. Mulla ei oikein keskittymiskyky riitä yli tunnin pituisiin ohjelmiin, varsinkaan huonoihin sellaisiin, joten touhusin siinä kaikkea muuta samalla, kuten räpsin kuvia lampun edessä keikistelevästä kissasta.  Mutta ainakaan en nukahtanut, joten melkeinpä voisi raapasta rastin seinään. Harvassa nimittäin on ne kerrat kun meikäläinen on hereillä leffan lopussa, jos sellaista olen ylipäätään ruvennut katsomaan.

Tässäpä siis meidän ihana, kaunis ja niin rakas ongelmalapsi Rukkanen. Hän syö kaikki nettikaapelia ohuemmat johdot tuhannen päreiksi, varastaa karkkipussit nanosekunnissa ja mätkii viherkasveja vaikka tunnin putkeen paikallaan istuen ja samalla silmiin tapittaen vain saadakseen huomiota ja rakkautta osakseen. Ei oikein osaa puhua kissaa eikä koiraa eikä ihmistäkään, mutta parhaansa tekee. Mistäpä pieni kissa olisi elämän eväitä oppinutkaan kun kasvoi kriittiset viikot ilman emoa ja muita kissakavereita.

Osa kuvista on taas ihan kummallisia ja muokkaukset on ihan viturallaan. En tiedä kumpi kettuilee, blogger vai picasa, mutta olen tallentanut kuvat jo viiteen kertaan sekä originaaleina että muokattuina, mutta silti ne näkyy täällä ihan täysin erilaisina kuin pitäisi. Kai se vaan pitää uskoa että en vaan osaa.




Lampussa oli mukamas joku kärpänen, sitä piti kovasti saalistaa.






tiistai 10. joulukuuta 2013

Työn raskaan raatajat

Viideltä ylös, pikainen aamupala ja hammaspyykki, koirien kanssa pyrähdys metsässä ja kiireellä kaivamaan auto hangesta ja wruum wruum puoli tuntia ihmisten ilmoille. Kahdeksan tuntia ihan oikeiden aikuisten juttuja, wruum wruum kaupan kautta kotiin ja koirien kanssa lenkille, tuskainen välikuolema sohvalla, yhdeksältä sänkyyn ja taas viideltä ylös ja sama homma uudestaan. Ei siis ole ihan kamalasti jaksanut kirjoitella, eipä sillä että olisi ollut mitään turinoitavaakaan. Pääsin siis (ihan oikeisiin!) töihin, jos jollekin jäi vielä epäselväksi. :) Ei se työ oikeasti mitään kamalan raskasta ole, mutta vaatii veronsa kuitenkin, etenkin illan tunneista. Tuntuu ettei kerkeä mitään tehdä kun jo nukkumatti kolkuttelee, ja koko ajan on pimiää ja kylmää. 

Eipä tätä luksusta kyllä kauaa kestä, vuoden loppuun vaan näillä näkymin, mutta täytyy sanoa että kyllä on mukava vihdoin käydä töissä, vaikka tuo 30 km työmatka vähän henkisesti alkuun ahdistikin. Tietämättömille tiedoksi, että vuoden verran olen täällä uudella paikkakunnalla hakenut kaikenlaisiin töihin, puutarhoille, pihahommiin, varastoille, tehtaille, myymälöihin, kotisiivoojaksi, kukkakiskoille ja ties mihin. Aina kun on päässyt haastatteluun tai muuten puheyhteyteen asti (siinä kohtaa ennen vanhaan työpaikka oli jo käytännössä taskussa) niin homma on kaatunut aikalailla siihen että olen liian vanha. Kyllä, kolmekymmentä kun pärähtää mittariin niin ei se työnsaanti olekaan enää niin yksinkertaista, ainakaan pikkupaikkakunnalla. Nuorempien palkkaamisesta nimittäin maksetaan työnantajille jopa ihan oikeaa rahaa, ja huomattavasti enemmän kuin tämmöisten vanhojen harppujen. Tietysti jos hakisi sen alan hommia jota on aikanaan vuosikausia koulussa tankannut niin voisi olla hiukan eri tilanne, muttakun jos haluaa nähdä kätensä jäljet ja nukkua yönsä hyvin ilman jatkuvaa stressiä ja painetta ja kummituksia, niin ei se vaan ole vaihtoehto. Eikä kyllä enää muutenkaan kun aika ja ala muuttuu ja eräs on pudonnut siitä kelkasta jo kauan, kauan sitten. Tosin, eipä niitä senkään alan töitä ole paljon ollut tarjolla, tasan kerran tässä koko vuoden ainana joten se siitä.

Mutta nyt on hyvä fiilis ja voittajaolo. Ja kuukaudenkin palkka, vaikkei se kummoinen olekaan, tekee jo ihmeitä, ja samalla säästää siinä kun ei vaan jaksa eikä ehdi käymään kirppareilla romua hamstraamassa.  

Kuvapläjäykseksi noita pihan raskaita raatajia. Tirppasilla nimittäin on nyt ihan kauhia hoppu syödä kupusensa täyteen niinä muutamana hassuna tuntina mitä valoa piisaa. Ostin niille kauhian säkin kuorettomia siemeniä, niin säästyvät isommalta vaivalta ja pysyy pihakin siistimpänä. Mutta ronkeleita paskiaisia ne kyllä on, kaupan halvat talipallot ei kelpaa kuin harakoille, pikkutirpoille pitää olla kurmeeta.


Punatulkku

Viherpeipot

Käpytikka

Harakka ja sininen hetki. Kirvat päätti muuttaa niihin kahteen viimeiseen chiliin jotka päätin säästää talven yli, joten pääsivät linnunruuaksi nekin.


tiistai 19. marraskuuta 2013

Hml - Parkano

Tuli viikonloppuna vähän reissattua ja muutama kirppiskin koluttua. Hämeenlinnasta Hämeentien kirppikseltä löytyi Kockumin kaarimalja vitosella. Äärimmäisen tarpeellinen esine, jota ilman ei kukaan voi tulla toimeen. Tai vaikka tuliskin niin koska se on kokkumi niin se on välttämättä tarpeellinen.



Parkanossa olis ollut otsalampulle käyttöä, kun sähköt meni kesken kirpparoinnin, kiitos Eino-myräkän. Ja käsveskataskulamppukin oli taas kerran kotona kun tarttin sitä siellä johonkin... Mutta en antanut pimeyden haitata vaan jatkoin kiertämistä, ja sieltä kaiken muun roinan keskeltä osui silmään Valinten nipsutinsienilamppu vitosen hintalapulla varustettuna. Ei tarvinnut kauaa pähkäillä, koska tuokin on ollut hankintalistalla sitten kun osuu kohdalle oikealla hinnalla. Ensin ajattelin maalata sen, mutta toisaalta se on aika kiva tuommoisena, varsinkin kun se näyttää eri valossa eri väriseltä.



Samasta paikasta löytyi myös Erik Koldin 6015 raitapurkki eurolla. Se tuoksui jo valmiiksi kaakaolle, joten kaakaopurkiksi se pääsi.






torstai 14. marraskuuta 2013

Väristyksiä

Harva asia sitä nykyään enää jaksaa varsinaisesti kauhistuttaa, mutta tämä näky kyllä kieltämättä aiheutti pieniä kauhunsekaisia väristyksiä aamulenkillä. 














lauantai 9. marraskuuta 2013

Oho, ja heti lisää riikinkukkoa!

Taisivat nuo edellisen postauksen riikinkukot rääkyä täällä yksinäisyyttään siihen malliin, että heti löytyi kauppareissulla niille kaveri, tällä kertaa sininen. Eurolla. Jostain syystä tykkään kuitenkin ehkä enemmän noista kirkkaista. Se on muuten jännä juttu, että hyvin usein kun löytää ekan kerran halvalla jotain mitä on pitkään etsinyt, niin sitten niitä alkaakin tulemaan vastaan joka paikassa vielä edukkaammin.





Lisäksi löytyi täydennystä yrttikirjakokoelmaan. Uudenveroinen Suuri Yrttikirja, 3 €. Vaikuttaa aika kivalta, siellä on aika kattavasti luonnonyrttejäkin.




perjantai 8. marraskuuta 2013

Huristelinpa aikani kuluksi Huittisiin

Kävin eilen valloittamassa itselleni ihan uuden kirppiskaupungin. Huittisten ohi on tullut ajeltua kymmeniä kertoja ja on siellä joskus vuosia sitten aikaakin vietetty, mutta kirppareita en ollut päässyt koluamaan ennen eilistä. Eipä siellä montaa kirppistä olekaan, kolme löysin. SaNi ja Kellarikirppis on ihan keskustassa molemmat, Kakkostien kirppis ihan pikkuisen sivummassa, mutta hyvin sinnekin löysi vaikka navigaattori vähän pihalla olikin.

Kakkostien kirppikseltä löytyi kaksi pientä riikinkukkokulhoa, 2,50 €/kpl. Riihimäen Lasi valmisti Nanny Stillin suunnittelemaa Riikinkukkoa vuosina 1969-1971. Tämä on yksi lempparikoristeistani, ja nyt niitä löytyi ekaa kertaa työttömän kukkarolle sopivaan hintaan. 



Toisesta pöydästä löytyi lisää Riihimäen lasia. Merja-sarja on Tamara Aladinin käsialaa ja sekin oli tuotannossa 70-luvulla. Tätä sarjaa olen ihan pienimuotoisesti jo keräillytkin, nyt löytyi viisi kulhoa yht. 2,50 €. Onnistuin tosin heti kotiin päästyäni kolauttamaan kaksi kulhoa yhteen ja rikkomaan toisen. Toiseenkin tuli pieni särö, mutta kelpaa vielä onneksi käyttöön. Nämä toimii meillä pääasiassa kissankuppeina ja samaa sarjaa löytyy kaapista myös pikkulautasina, niistä syödään silakoita. :) 



Edelleen samasta paikasta, mutta eri pöydästä, löytyi punaraidallinen Plastexin purkki. Se tuli kuin tilauksesta, koska auringonkukansiemenillä ei vielä ollutkaan sopivaa purnukkaa. 


Kellarikirppikseltä löytyi Finelin Uhtua-sarjan liesisuojat, 0,50 €/kpl eli parilla eurolla läksi koko sarja. Meillähän ei ole semmoista liettä mihin noi sopisi, eikä Uhtua ole muutenkaan mikään suosikkini, mutta piti ostaa kun halvalla sai. Kai niille jotain käyttöä keksitään. Tai no jos totta puhutaan niin mulla on jo idea kaikkien muidenkin liesisuojien varalle, mutta se vaatii sen ison, vanhan talon ensin.


1/3 litran Krouvi-tuopit läksi matkaan 50 sentillä kappale. Pääsivät puolen lirtan tuopposten kavereiksi. Oiva Toikan suunnittelemaa Krouvia on valmistettu vuosina 1973-1981, ja nyt sitä saa jo uustuotantonakin, ainakin sitä isompaa mallia.



Kirpparithan ei olleet se ainoa eikä tärkein syy miksi tuonne asti ajelin, vaan käytiin kaverin kanssa Puurijärven ja Isosuon kansallispuistossa. Oli aika komiat maisemat jättisuuresta lintutornista, ja nähtiin kymmenittäin joutsenia, ainakin kolme haukkaa ja kaksi kotkaa! Kuvamateriaali jäi kuitenkin sen verran kehnoksi, että en rääkkää teitä nyt sillä. Pitää mennä uudestaan joskus paremmalla säällä.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Lampadari Reggiani ja muita löytöjä

Olen haaveillut oranssista Lampadari Reggiani -pallolampusta jo ties kuinka kauan. Kyllähän niitä kirppareilla ja netissä näkyy aika paljonkin olevan myynnissä, mutta ei mun hintaluokassa. Nyt se löytyi vitosella! Keltaisena tosin mutta ei haittaa, ihan hyvä väri sekin on. Vielä en tiedä mihin sen sijoitan, mutta pääsi nyt alkuun yöpöydälle. Se on niin soma että voisin syödä sen.


Pallohan on magneetilla kiinni alustassaan, jotta sitä saapi käänneltyä ja väänneltyä miten vaan lystää. 


Iso Riihimäen keittiötölkki muovikannella läksi matkaan eurolla, ja meidän ihana kierrätyskeskus halusi taas lahjottaa emalivuoan vai mikälie tarjotin onkaan, ihan ilmaiseksi. Mä niin tykkään tosta kiakkarista.



keskiviikko 30. lokakuuta 2013

32?

Onko se vanhuuden merkki jos ei enää muista kuinka paljon täyttää seuraavaksi? Onneksi sitä ei tarvinnut tänä aamuna ruveta miettimään, koska se hermoja raastava laskusuoritus suoritettiin jo muutama päivä takaperin ennen kohtalotoverin suurta vanhenemispäivää. Ja voin muuten kertoa että ei ollut ihan helppoa, monta kertaa loppui sormet kesken ja piti aloittaa alusta... Uskoisin kuitenkin että päästiin lopulta oikeaan lopputulokseen, tai ainakin suht lähelle. Eikä se enää tässä vaiheessa kamalasti haittaa vaikka vuodella heittäisikin suuntaan tai toiseen kun 30 on joka tapauksessa jo ylitetty.

Synttärpäivä on mennyt oikein lokoisasti kotosalla ja metsässä. Kuviakin otin, kuinkas muutenkaan. Ja sain taas yllättyä kuinka moni tyyppi tämmöisenkin kummallisen päivän muistaa, ja nyt on sit kauhian huono omatunto kun ite en muista koskaan mitään enkä edes omista kalenteria johon vois tärkeät päivät merkata. (Rakas joulupukki, tahtoisin joululahjaksi kalenterin ensi vuodelle.)

Tässä nyt enste kuvia päivänsankarista sillon vähän nuorempana. Aina oon kakusta tykänny, melkein jopa suunnittelin leipasevani semmoisen nytkin, mutta jätin sit kuitenkin leipomati kun en mä ehkä iha yksin kokonaista kakkua jaksa... Ja pientä ei voi tehdä, koska kaakun kuuluu olla iso.

 
Jo kakarana osasin olla kärttyinen, eikä se taito ole hävinnyt mihinkään vuosien varrella.



Nyt mä si vaan keitin päiväkaffet oikeen pannulla ja korput toimitti kakun virkaa. Hyviä nekin oli. Emmerdaalia kattelin samalla nauhalta, keskellä kaunista päivää. 



Kaffen jälkeen siirryttiin pihalle bilettämään, ja niissä pirskeissä olikin sitten niimpal vierai etten edes pysynyt laskuissa. Joistain tyypeistä sain kuviakin, kun ne maltto hetken olla paikallaan. Nää kaks ensimmäistä on ne joita eniten toivoin kylään ja tulihan ne. Oli muuten eka kerta ikinä kun saan töyhtötiaisen kuvaan.







Sitten kävin hakemassa postin ja mitä sieltä loorasta löytyikään! Ihana pieni paketti täynnä kaikkea tarpeellista ja hemmottelevaa! Lahjoista puheenollen, mies kyseli ennen reissuansa että mitä mä haluan lahjaksi. Tilasin jotain lapin roskiksesta. :) Tää on nyt vähänniinkuin tulikoe, välittääkö se musta riittävästi lähteäkseen dyykkaamaan? Uhkasi tuoda banaaninkuoren mutta ans kattoo nyt. Sillä on vielä kolme viikkoa aikaa. 


Loput kuvat on vaan räpsyjä metsästä. Ne olis ollu paljon paremmat ilman muokkauksia, mutta koska tänään ollaan vanhoja ni kuvienkin pitää olla teeman mukaisia. 

 










Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...