torstai 27. marraskuuta 2014

Loman tarpeessa

Meikäläisellä on tänään on vähän kyseenalainen vuosipäivä. Tänään, 27.11., olen ollut tasan vuoden töissä, jee! Mutta sitten tulee se mutta, koska tänään olen myös ollut vuoden töissä ilman yhden ainoatakaan lomapäivää. Tämähän onnistui niinkin näppärästi, että ekat neljä kuukautta olin vuokrafirman listoilla (ja lomat maksettiin pois), ja talon kirjoille siirryin vasta justiinsa siinä kohtaa kun lomankerrytyskausi katkeaa. Että tässä on nyt sitten koitettu kerätä kaikki vapaudentunteen häivähdykset talteen viikonlopuista (jotka nekin on ihan liian usein pelkkää suorittamista, kun viikolla ei kerkeä eikä pysty) ja niistä harvoista arkipyhistä mitä tänä vuonna on ollut. No okei, yhden päivän otin vapaaksi juhannusreissua varten, mutta siitäkin tein tunnit sisään.

Sanotaanko nyt sitten diplomaattisesti että tässä vähän niinkuin itkettää ja naurattaa yhtä aikaa. Töissä on oikein mukavaa eikä mua siellä vituta käydä (paitsi että siihen hiton ajamiseen menee yli tunti arvokasta aikaa joka ikinen päivä, ja palkkakin voisi aina olla parempi), mutta kotiin kun tulee ja iskee se karu todellisuus vasten kasvoja niin meinaa ihan itku tulla, ja välillä tuleekin. Toisinaan sitä toivoisi elävänsä normaalissa parisuhteessa, semmoisessa jossa se toinen olisi mukana jakamassa sitä arkea. Että voisi edes joskus työpäivän jälkeen piipahtaa vaikka kaupassa ilman että pitää tuli persiin alla juosta hätäseen marketti läpi ja huomata vasta kotona että ne ruokatarpeet joita läksin hakemaan, unohtui. Tai poiketa kirpparilla, tai kaverin luona kahvilla, tai vaikka käydä rääkkäämässä vähän lihasta kuntosalilla, josta työpaikka jopa maksaisi hevosen osan. Tai vaan lysähtää kotona sohvalle, laittaa telkkari päälle ja ottaa pienet päikkärit. Mutta ei, se on suoraan töistä kiireellä kotiin lenkittämään koiria, vähintään kahdessa osassa toki, koska vanhus ei enää jaksa nuorten kanssa. Ja juoksemaan jos mielii niin saa tehdä kolme lenkkiä, otsalampun valossa toki kaikki, koska päivänvaloa ei näe kuin viikonloppuisin jos silloinkaan. Kun lenkit on hoidettu niin pitäisi jaksaa ruokaa tehdä, ja siivota ja pestä pyykkiä ja viihdyttää kissoja ja koiriakin vielä rapsuttaa ja keksiä niille jotain virikettä. Mutta hyvin usein se on se pikamunakas tai kaurapuuro ja sitten suihkun kautta sänkyyn kuolemaan ja seuraavana päivänä taas sama rumba uudestaan. Toisaalta se on ihan kai mukavaa ja turvallista, että jokainen päivä on kopio edellisestä, mutta välillä olisi ihan kiva tehdä muutakin kun käydä töissä ja lenkkeillä siinä samassa pimeässä metsässä.

Nyt ne miettii siellä ruutujen toisella puolen, että pakkoko niitä elikoita on hommata jos niitä ei jaksa hoitaa. Myönnetään, että on päiviä jolloin lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon, etten enää ikinäkoskaanmilloinkaan ota ainoatakaan lemmikkiä riesakseni, mutta toisaalta ilman noita karvanaamoja en luultavasti enää olisi tässä, ja jos olisinkin, niin olisin ainakin ihan hiton paljon yksinäisempi. Ja laiskempi, lihavampi, kärttyisämpi ja onnettomampi. Kyllä mä niitä rakastan joka ainoata, enkä vaihtaisi pois. Mutta pakko myöntää, että tässä elämäntilanteessa on ihan hyvä ettei vielä ole tullut mahdollisuutta hankkia niitä kanoja ja lampaita, joista niin kovastipaljon haaveilen. 

Nyt kun on valitettu riittävästi niin pitää myöskin muistaa olla tyytyväinen että on töitä, se on jo paljon se. Ja sitäpaitsi tämä viikko on ollut aika luksusta, koska M pääsi kuin pääsikin ehjänä kotiin Lapista, ja on nyt käynyt töissä kotoa käsin ja vähän jopa hoitanut lenkkeilyjäkin. Mutta väliaikaista vain on tämäkin ilo, koska maanantaina se katoaa taas vähintään kahdeksi viikoksi jonnekin itärajalle. Jos tienaisin vähän (no okei, aika paljon) enemmän, niin ihan varmasti palkkaisin oman Kepon tänne muutamaksi päiväksi viikossa. Vähänkö olisi luksusta! Tosin jos olisi varaa semmoiseen niin voisi samantien ostaa ihan itelleen sitä vapaa-aikaa ja tehdä kolmen tai neljän päivän viikkoa. Oi, se vasta olisi poikaa! Kyllä jos minulta kysytään, niin neljän päivän työviikko olisi ihan täysin riittävä.

Mutta! Jottei menisi ihan vallan paatokseksi, niin laitetaan tähän vähän jotain kivaa loppukevennykseksi. Toissapäivänä pääsin pitkästä, pitkästä aikaa käymään kierrätyskeskuksessa ja sieltä löytyi iihana vaaleanpunainen emalivuoka ja parit keittiökalut, ihan ilmaiseksi. Kyllä noista taas iloa irtoaa hetkeksi, ainakin puoleksi minuutiksi kerrallaan jos oikein yrittää.


Ja hei, ens vuonna mullakin on täydet lomat. Olettaen siis että työt jatkuu, sen näkee vuodenvaihteessa. Ja vaikkei jatkuiskaan, niin sitten saa ainakin hengähtää hetken!




perjantai 21. marraskuuta 2014

Perjantai.

Ankea perjantai. M on lapissa, ollut jo kaksi viikkoa. Sen piti huomenna tulla kotiin, mutta (työ)auto otti ja levisi viimeisen työpäivän päätteeksi, ja tarvittavan osan saa vasta maanantaina. Ja sitten se itse korjaus ja mitä vielä mahtaa mennä pieleen, joten en siis odota täällä henkeäni pidätellen miestä kotiutuvaksi. Tulee kun tulee, jos nyt ensi viikon aikana ja hengissä niin hyvä on.

Täällä on kylmää ja pimeää, sisällä 18+ ja ulkona himpun verran pakkasen puolella, lunta odotellaan mutta mitään ei vielä näy, pelkkää pimeyttä. Sipsi tahtoisi muuttaa etelään, onneksi peiton alla on lämmin vaikka sähköistetty lämpöpeti olikin yllättäen kylmennyt johdon irrottua muuntajasta hirviöimurin käsittelyn jäljiltä.


  Huomenna on firman juhlat, joiden osalta omat suunnitelmat meni tuon autoepisodin takia uusiksi, joten kiireetön tuulettumisilta vimpanpäälle laitettuna pienessä hiprakassa vaihtui vähän kiiruummalla aikataululla omalla autolla piipahtamiseksi, ja vähän kiiruummin laitettuna. Eipähän ainakaan mene sitten sunnuntai krapuloimiseksi, vaikka tuskinpa olisi mennyt muutenkaan. 


Tein elämäni ensimmäisen valosysteemin, en sano sitä j:llä alkavaa sanaa koska meille ei semmoisia valoja tule, mutta vähän jotain kivaa pientä piristystä kuitenkin tämän kaiken pimeyden keskelle.  Toisetkin valot on hommattu, mutta vielä ei ole ollut energiaa niitä mihinkään virittää.


Joko saa mennä nukkumaan? Onko pakko herätä aamulla?

tiistai 18. marraskuuta 2014

Oranssi

Oranssi on yksi lempiväreistäni, mitä en kyllä vielä muutama vuosi sitten olisi ollenkaan osannut ennustaa. Tämmöiselle surkeiluun ja melankoliaan taipuvaiselle tuommoinen pirteä ja aurinkoinen väri on oikeasti aika tärkeä ja iso juttu, ihan vaan jo olla olemassa ja näkyä ympärillä, edes pieninä annoksina. Etenkin nyt kun siitä on oppinut pitämään, jopa rakastamaan. Joten eipä se haittaa ollenkaan vaikka näkyisi isompinakin annoksina. :) Tässä vähän maistiaisia meidän talouden oransseista, ja on siellä vähän keltaistakin joukossa:

Finlaysonin kukkapyyhe 70-luvulta on ihan ehdoton lempparipyyhkeeni. Ihanan ulkonäkönsä lisäksi se myös sekä kuivaa että kuivuu hyvin, mitä ei voi sanoa nykyajan ylipaksuista nöhnäpyyhkeistä. Onneksi meille on ajautunut näitä useampikin kappale, eri väreissä tosin. Oranssi peili koristaa vessan seinää, se lähti mukaan joskus torikirppikseltä, kun myyjä melkein tarjoutui maksamaan että vien sen pois. Taisin minä siitä parikymmentä senttiä lopulta maksaa, tai ehkä jopa viisikymmentä. Pukkilan aurinkoinen kaakelipannunalunen sekä Finelin kulhot on kaikki kirppareilta nekin.  


Persimonkausi on nyt, ja niitä kyllä sitten syödäänkin. NAM! Aina minä suunnittelen väsääväni vaikkapa jonkun ihanan liivatekakun jonka koristelisin kauniilla persimonlohkoilla, mutta eihän niitä koskaan kakkuun asti jää kun menevät kaikki parempiin suihin ihan semmoisenaan.


Tämä sama kuva oli keltaisessa postauksessa, mutta ilman oranssia ja punaista, ja voi miten ankea se kuva olikaan kaikessa harmaudessaan, siispä nyt se saa loistaa kaikissa väreissään. Sarviksen isoja Katrillejahan ne, ja puolalaisia emalikaatimia.


Sitten kasasin kauhealla hädällä sohvalle lähimmät oranssit jutut mitä käteen sattui. Pallokangas on kahdesta lakanasta tai verhosta yhdistetty, lakanana sitä olen joskus käyttänyt. Ruusu-keittiöpyyhe on ihan täydellinen käyttöpyyhe, ja samasta kankaasta löytyy myös kassi, jonka joskus dyykkasin roskiksesta. Ruokatermoksen joskus ostin kun kuvittelin sen olevan ihan hirmutarpeellinen, vaan enpäs ole käyttänyt kertaakaan, kiertoon joutaa. Livalin pöytälamppu kustansi kirpparilla parisen vuotta sitten muistaakseni 1,25 € tai jotain muuta todella epämääräistä. Äiteen tekemä oranssi-ruskea pannulappu takertui käsiini heti kun sen ensi kerran näin ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Sen alla oranssikuvioinen tyynyliina, jonka merkistä ei ole mitään tietoa. Kukalliset lasinaluset on englantilaisia.  


Roskiksesta löytynyt lamppu jäi sitten kuitenkin M:n yöpöydälle asumaan, vaikka se piti laittaa eteenpäin. Siitä tulee aika kiva tunnelmavalo ja se narukatkaisijan vuoksi sitä on ihanan helppo käyttää.


Luulen, että oransseista pitää tehdä vielä toinenkin postaus joskus paremmalla ajalla, koska eihän tässä nyt ollut kuin vasta pari hassua esinettä.

Ja oranssin myötä värihaaste lentää Natsalle uuteen blogiin. 

tiistai 11. marraskuuta 2014

Punainen

Jatketaanpas taas väreillä, keltaisen jälkeen saa vuoron punainen. Eipä se mikään lempivärini ole, vaikka aika paljon sitä täältä löytyy. Oli tarkoitus kuvata vielä vaikka mitä, mutta kun se pimeys.. Jotenka näillä mennään.  Ja tällä kertaa paiskaan haasteen eteenpäin Penninpesään.


Aarikan Kukkaset-kakkupurkki ja elämää nähnyt kaatistuomiolta pelastettu puinen norsulelu koristavat olkkarin kirjahyllyä muitten purkkien, purnukoiden ja tärkeiden esineiden joukossa.


Purkka-automaatti on kulkeutunut kotiin kirpparilta joskus vuosia sitten. Siitä piti tulla koirankarkkiautomaatti, mutta purettuani sen kertaalleen osiin tulin siihen tulokseen että onpi liian suuritöinen pitää puhtaana rasvaisten namien kanssa, joten toistaiseksi on vaan koristeena.

 

Mainin maalaamat Arabiat asustavat seinällä, tykkään niistä ihan hirmuna. 


Finelin ruusu-pannussakin on punaista. 


Eteisen naulakosta kurkkii muutama punainen Majuri. 

 

Pelakuut innostui kukkimaan uudestaan kun pääsivät sisälle talveksi, tämä tosin on viimeinen kukkanen mitä on jäljellä.  Eikä ole kyllä enää sitäkään, kuva on otettu pari viikkoa sitten.


Olkkarissa on ihan vallan kauhiasti punasta.


Jangulangin koti on punaisessa emalikattilassa. Rehu otti kyllä vähän itseensä kun pääsi kuivahtamaan, mutta nyt se on taas oma pirtsakka itsensä, toisin kuin kuvassa.




Semmosta. Seuraavaan väripostiin ei pitäisi mennä ihan näin kauaa, mutta saas ny nährä.








sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Kielo






Tamara Aladinin Kielo 1560 kotiutui kirpparilta vitosella. Vaasi on pyörittäen puhallettua kirkasta lasia, Riihimäen lasin tuotannossa vuosina 1974-76. 

lauantai 8. marraskuuta 2014

Ja valkeus tuli.

Torstai-iltana ulkosalla puhalsi kovasti ja jotain pientä töhryäkin sieltä taivaalta tuli kun käytin koirat pissalla ennen nukkumaanmenoa. Aamulla herättiinkin sitten ihan kunnon talveen. Ihan mukavaa pitkästä aikaa tuommoinen lumikuorrutus, ei tarvi koiriakaan pestä joka lenkin jälkeen, ja ihan pikkasen on valosampaakin iltasella kun töiden jälkeen pääsee ulos. Vaan tänäänpä lähdettiinkin tyttösten kanssa heti aamusta hankeen tarpomaan ja otettiin kamera mukaan. Ihanaa kun on viikonloppu.  

 














Eilen illalla mentiin pitkä metsälenkki yömyöhään, kun en aikaisemmin kerennyt. Ensimmäisen kunnon lumen kunniaksi tein talven ensimmäisen lumienkelin, koirien avustamana tottakai. :) Otsalampun valo ei oikein riitä kännykkäkuvaamiseen, mutta jotain todistusaineistoa sentään pitää olla.



Kotiinpäästyäni väsäsin vielä oven eteen lumilyhdyn toivottamaan pikkujouluista palautuvan M:n tervetulleeksi kotiin aamun pikkutunneilla, mutta eihän se tietenkään mitään ollut huomannut... Miehet. 


Loppuun vielä vähän aiheeseen liittymätön kummallinen luontohavainto, nimittäin tasan viikko sitten, 1.11, oli rannassa sinilevää. Enpä ole ennen moiseen ilmiöön törmännyt marraskuussa. En kerennyt tarkastamaan tilannetta päivänvalossa uudestaan vasta kun tänään, ja nyt oli ranta ihan kirkas. 





lauantai 1. marraskuuta 2014

Kurpitsaisaa kekriä!

Taikka halloweenia tai ihan mitä nyt kukin viettää, tai vaikkei viettäisikään. Ja vähän myöhässä, mutta niin se aina meillä menee.


Tällä viikolla on taas vanhettu, ja muutenkin on muka ollut niin kiire tai muuten vaan rättipoikkiväsynyt, etten ole kerinnyt konetta juuri edes avaamaan saati sitten miettimään mitään blogijuttuja. Vähän on sentään värihaasteen kanssa edistytty, katsotaan jos huomenna jotain saisi ilmoille. Tänään tosin lähdetään Tampereen yöhön työporukalla, joten parempi etten lupaa mitään... 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...