sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kuuma ja aarteikas viikonloppu

Huh mitkä kelit! Ei saa valittaa, mutta sanonpahan vaan että kyllä nää yli kolmenkymmenen asteen helteet alkaa olemaan vähän liikaa meikäläiselle. Siihen kun vielä lisätään semmoinen kiva pieni kesäflunssa niin olo on jokseenkin tukala. Räkä lentää ja köhätyttää, mutta ainakin voi leikkiä että tämä järjetön hiki ja kuumat aallot johtuu vaan keleistä eikä suinkaan kuumeesta. Jouduin jopa antamaan periksi ja laittamaan ilmalämpöpumpun viilentämään kotia, se on nyt säädetty 26 asteeseen ja täällä tuntuu ihanan viileältä, välillä jopa suorastaan kylmältä niin että on pitänyt mennä ulos lämmittelemään... Mutta eipähän tarvi pelätä että koirat kuolee lämpöhalvaukseen sisällä.


Flunssasta huolimatta on viikonloppu ollut taas täynnä ohjelmaa. Lauantaina kävin kyläkirppissuunnistelemassa, ja vaikka olikin pakko luovuttaa kesken kaiken kun kuumuus meinasi viedä tajun, niin tyhjin käsin ei tarvinnut kotio tulla. 

IRAn leipälaatikko on elämää nähnyt ja kolhiintunut, ja heitin sen itsekin lattialle jo ennen kaupantekoa, mutta kaksi euroa ei silti ollut siitä paha hinta. Tiesittekö muuten, että vaikka IRA onkin tanskalainen tuote, niin kukkakuvion suunnittelija Anita Wangel oli suomalainen? Minulle se selvisi ihan vasta joku aika sitten, ja olihan tuo mukava yllätys. Perusteellisen puunauksen jälkeen laatikko pääsi heti käyttöön ihan siihen alkuperäiseen hommaansa keittiöön, saa väistyä muihin tehtäviin sitten kun löytyy parempikuntoinen tilalle. Kalenteripyyhkeestä köyhdyin viiskyt senttiä, seitsemästä lasinalusesta (joita meillä olikin jo entuudestaan kolme samanlaista) euron, emalikulhosta en ole varma, koska se oli osa isompaa könttää. Mutta halpa oli, ehkä euron-pari.



Sitten löytyi pannu poikineen. Viimeinkin sain riittävän ison reissukaffepannun, parin litran vetoisen El-rodin. En malta odottaa että pääsee retkelle keittelemään sillä nuotiokaffeita. Keskellä OnXon-kiven avulla ihan priimakuntoiseksi kahvipinttymien alta kuoriutunut emalinen Finelin Finella-pannu, ja oikealla pulputinpannu, perkolaattoriksikin kutsuttu. Siinä ei ole mitään merkintöjä, mutta on osittain ihan tismalleen samanlainen kuin El-rodin vastaavat, kansi vaan on erilainen ja kahva. Olisi kiva tietää mikä tuo on miehiänsä. Meillä on ihan se aito ja oikea El-rodin pulputtaja, ja sillä tulee kyllä maailman parhaat kahvit. Tuohan on patentoitu ja maailmalla paljon palkintoja niittänyt juttu, joten tuli mieleen että voisikohan tämä uusi löytö olla ajalta ennen patenttia, taikka sitten jotain leimaamatonta sekundaa. Oli miten oli, hyvät kahvit silläkin varmasti saa, vähän vaan arveluttaa metallikahvan kuumentuminen, ja kansikin siinä on aika heppoinen. Ostin kuitenkin pois, koska moni on hyvien pannukahvien perään kysellyt ja nyt on sitten jotain annettavaa taikka myytävää kun tarve tulee.  




Kuten pannuistakin, myös tästä Finelin mehukannusta maksoin kappaleelta n. 5 €. Kannun sisäpuolella on harmittavasti ihan pieni emalirikko pohjassa, mutta se on niin pieni että kyllä sitä vielä tohtii pyhäkannuna käyttää.


Neljä Arabian Sirkku-ruokalautasta kustansi yhteensä kolme euroa. Vähän ne on krakeloituneet itse kukin, toinen enemmän ja toinen vähän vähemmän, mutta ei haittaa. Minä rakastan niitä tuommoisinaan, ihania pieniä sirkkuja. 



Sirkuissa ei ole Arabian leimaa laisinkaan, vaan Finnish Flint -leima. Koriste on tehty yksinomaan SOK-ryhmän kaupoissa myytäväksi, siksi moinen. 


Köpö tykkää mannekiinileikeistä, siispä se pääsi hommiin kun piti ikuistaa vanha hattu, joka lähtee lahjaksi Turkuun. Lahjan hintaa ei kai sovi paljastaa, mutta kallis se ei ollut laisinkaan.


Jotain muutakin pientä kai tarttui matkaan mitä en muistanut kuvata, ainakin punainen Sarviksen Majuri-henkari viidelläkymmenellä sentillä ja joku luontokirja. Mutta se romppeista, on täällä muutakin keritty! Eilen käytiin pesemässä parit matot ja uiskentelemassa ihan himpun vaille kolmekymmenasteisessa järvessä. On sekin kans, kylmän kiven piti lentää järveen perjantaina, vaan eipä tainnut lentää. Ihmeellistä ettei järvi ole täynnä sinilevää, mutta hyvä niin. Tämä kuva on kylläkin huijausta, koska se on jo kesäkuulta kun ekan kerran kävin mattopyykillä, mutta ei kerrota kellekään. Taisi olla jopa ihan sama matto joka nyt taas jynssättiin.     


Tänään käytiin keräämässä mansikoita. Eipä ole tullut sitäkään tehtyä sitten lapsuusvuosien. Aika hintsusti siellä enää oli mitään kerättävää, mutta ei meidän pakastimeen enempää kyllä olisi mahtunutkaan, koska muillekin marjoille pitää vielä jäädä tilaa.


Pihalla melkein kaikki on ihan nääntynyttä, mutta yksi lemppariperennoistani, auringontähti, kukkii, ja perhoset tykkää siitä. 


Nauhuskin kukkii.


Mutta kukas se siellä kurkkii?


 No rusokukkajäärähän se. Suunnittelee päivällistä, otaksun.


Ensimmäinen chilinpalko on tänään alkanut punastumaan! 


Jättiläiskurpitsanpoikasia olisi nyt kaksi, mutta molemmat on huolestuttavan pehmeitä. Tosin, hedekukkia ei ole edes ollut auki näiden kukkien aikana, joten eihän ne ole voineet edes pölyttyä? Tuossa on kyllä koristekurpitsaa vieressä, voikohan ne ristipölyttyä? Ehkä noi on kuitenkin vaan hedelmöittymättömiä alkuja kun ovat pehmeitäkin kerta. En kyllä ymmärrä mikä järki siinäkin on että kasvetaan silti vaikkei olla hedelmöitytty, sehän on ihan höperöä haaskuuta. 



Vuoden kuumin viikko on hyvä lopettaa tuulettimen alla Nuniksen kanssa puhtaissa lakanoissa köllien ja maailman tärkeintä possua purren. Heipat taas!




torstai 24. heinäkuuta 2014

Luinen rintaneula

Uskaltanen näyttää tämän täällä koska asianosaiset tuskin pieneen blogiini eksyvät. Luinen vanha Elsa-rintaneula löytyi lahjaksi ystävän kummilapselle. Täysin varma materiaalista en ole, mutta luulta se vaikuttaa ainakin näin mitään mistään tietämättömän silmään. Ja vaikka olisi muoviakin niin kaunis se ainakin on, toivottavasti lahjan saajakin osaa sitä jonain päivänä arvostaa.  


keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Aarre vai roska?

Upea vanha peilikaappi löytyi taannoin turkulaisesta roskiksesta. Tai ainakin omasta mielestäni se on upea, muttakun M:n mielestä se on ihan karmea hirvitys ja kuuluu lähimpään metallinkeräysastiaan. Mitä sanoo raati? 


Vetimet on eriparia koska toisen paikalla oli vaan ruuvinkanta, johon tökkäsin kaapin perukoilta löytämäni vanhan vetimen. Oikeanpuoleinen on alkuperänen. 

Musta tuo sopisi kuin nenä päähän meidän kylppäriin, joka on huutanut peilikaappia siitä lähtien kun tänne muutin. Ihan jo siksikin että siellä on vaan kuppanen pieni peili, joka sekin on niin alhaalla että siitä näkyy vain tissejä (eikä viitsi porailla kaakeliin lisää reikiä ennen kun löytyy semmoinen kapistus joka siihen sitten jää pidemmäksi aikaa). Kaappi vaan vaatii sen verran paljon työtä että ei sitä viitsi turhaan kunnostaa jos toinen ei siedä sitä silmissään. Ehdotin että maalaisin sen vaikka mustaksi jos ruskea väri on se ratkaiseva tekijä, mutta ei kuulemma kelpaa mustanakaan koska se on vaan yksinkertaisesti niin hirveä. 

Hmph. Miehet. Ei ne vaan ymmärrä hyvän päälle. Jos tässä nyt käy niin kuin luulen, niin sympaattinen pieni peilikaappini etsinee jossain kohtaa hyvää tuunaustaitoista kotia, jossa sitä osataan arvostaa. Jos sydämesi pompsahti, niin jätä viesti kommenttilootaan ja tämä ihanuus voi olla sinun. Ja nyt mä jään tänne itkemään itseni uneen, kun kukaan ei halua sitä ja M saa nauraa räkättää koko loppukesän että mitä mä sanoin.

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Vähän lisää Fineliä

On ihan vallan meinannut jäädä esittelemättä viimeisimmät Finel-löydöt, vaikka ne on tuossa pyörineet jo jonkin aikaa. Jättisuuri keltainen kulho (3 €) on aika naarmuinen, mutta hernekipoksi taikka kukkapurkiksi se on oikein käypä. Tuo on semmoinen väri että eihän sitä voi jättää ostamatta jos halvalla tulee vastaan. Tummanvihreä priimakuntoinen laakea kulho löytyi naapurin pihakirppikseltä viidellä eurolla. 




keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Vko 28 - Supersunnuntai

Viime viikolla oli yksi ainoa päivä jolloin tiesi elävänsä, ja se oli sunnuntai. Lauantaikin meni ihan ohi, mikälie unitauti iskenyt kun en millään saanut silmiä auki ennen iltakahdeksaa, vaikka kooma alkoi jo hyvissä ajoin edellisiltana. Silti riitti unta vielä yöksikin, ja hyvä että riitti, koska sunnuntai oli touhua täynnä.

Huutokauppaan oli tarkoitus mennä ja mentiinkin, mutta oli sinne mennyt muutama muukin, joten ei jaksettu sulloutua täpötäyteen hapettomaan tilaan siinä kolmenkympin helteessä. Suunnitelmat vaihtui siltä seisomalta autonpesuun ja vahaukseen. Suorastaan häikäisevän kimmeltävällä ajoneuvolla olikin sitten hyvä ajella kahveelle kaverin luo.

Mutta mitäs sitten! Päätin uskaltautua ekaa kertaa M:n uuden silmäterän kyytiin ja lähdettiin mopoilemaan. Kerran aikaisemminkin olen ollut harrikan kyydissä, mutta silloin selkä meinasi sanoa sopimuksensa irti heti ensimmäisen kilometrin jälkeen. Tosin sillon persiin ja lokasuojan välissä olikin vaan kottikärryn sisäkummi, nyt mä sain ihan vartavasten tuplapenkin paikalleen niin johan kelpas istuskella. Käytiin ensin Mannanmäen näkötornilla. Hienot oli maisemat ja kaffetta sieltä sai kanssa, ja ihan superhyvää itetehtyä inkkarisokerijäätelöä, jota todellakin kannattaa maistaa jos tuonne menee.  

Kuva on nappastu kahvilatasanteelta, ei se koko torni ihan noin matala ole. Ei kyllä kovin korkeakaan, mutta semmoinen oikein sopiva pikkutorni.


Siellä se meitin kulkupeli tönöttää. Näyttäis että oltiin paikalla ihan yksin, mutta oli siellä oikeasti muitakin. 


Torni on rakennettu aikoinaan vuoden 1918 taisteluiden muistomerkiksi.



  
Ja kun meillä oli niin mukavaa, niin ajeltiin sitten vielä pitkät tovit pitkin Hämeenkyrön kuvankaunista maisematietä. Kuvia ei nyt ole, kun ei kauheasti keritty pysähtelemään kun piti ehtiä pois sateen alta. 

Illalla kynin vielä Körmylle kesätukan ja sen jälkeen koirat pääsi uimaan ja jynssäsin ne oikein kunnolla puhtaiksi. Oli tarkoitus lähteä vielä kaksistaan uimaan jahka koirat olisi heitetty kotiin, mutta unihan siinä tuli. 


Pikkuisella pihalla on tapahtunut seuraavaa:

Luulin Murinan karanneen aitojen yli kun ei kattia näkynyt eikä kuulunut vaikka kuinka kutsuin ja etsin kaikki puskanaluset joissa se yleensä tykkää oleskella. Vaan nytpä se oli löytänyt sen ainoan viime kesän jäljiltä selvinneen aitomirrinmintun (jonka olemassaolosta en itsekään ollut tietoinen) ja siellä huumepäissään piehtaroidessaan se oli liiskannut myös osan yrtti- ja kuukausimansikkaviljelmistäni. Ei haittaa, kasvit kyllä tokeentuu, pääasia että kissalla oli kivaa.


Ekat tomaatit kyspyi sunnuntaiksi! Mutta maanantaina ne vasta uskallettiin syödä. Hyviä olivat. Nää oli nyt elämäni ensimmäiset ihkaomat ite siemenestä kasvatetut tomaatit, eli ansaitsevat paikkansa historiankirjoissa.

  
Toinenkin tomaatti vääntää raakiletta että paukkuu.


Jaloritarinkannus puhkesi kukkaan.


Samaten vuohenkello vai mikähän se tämä mahtaa olla, en tiedä sanoa varmaksi. Tietääkö joku muu?


Paprikakin alkoi vihdoin kukkia.

Vesimeloni pyöräytti ihan ykskaksyllättäen uuden hedelmän! Enempää en varmaan uskalla antaa sen edes tehdä, ei taida yksi varsi jaksaa kovin montaa melonia kasvattaa ainakaan isoiksi asti. Tämä uusi pikkuinen kasvaa kyllä ihan hirveää vauhtia, alkuviikosta se vasta syntyi ja jo sunnuntaina oli tuommoinen iso pallo. 


Myöskin jättiläiskurpitsa päätti vihdoinkin tehdä emikukkia, ja heti kerralla neljä! Luulin ensin että nämä on jo oikeita kurpitsoita , mutta nuppujahan ne vasta. Hämmentävää miten noi kasvit tietää milloin kannattaa satsata tyttöihin, tuokin on kukkinut hedekukin jo pitkän aikaa ja varmaankin helteiden myötä nyt vasta teki ensimmäiset tyttökukat. Ihan samalla tavoin toimi myös meloni, kylmällä säällä se teki ainoastaan mieskukkia.






tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kuusama-vakstuuki

Kirpparilta löytyi pala Marimekon Kuusama-kuosista kerniä neljän euron sopuhintaan. Tulikin kuin tilauksesta, olen nimittäin etsinyt tuukia pihalle koko kesän ja nyt se löytyi.



Ja peikonlehtihän se sieltä reunasta pilkistää, pääsivät kliivian kanssa ulos kesäiseen suihkuun, nyt kun siihen on mahdollisuus. Ihanaa kun tulee vähän vettä, jaksaa sitten taas helteitäkin vähän paremmin.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Vko 27 - Kesä tuli takaisin!

Jatketaan viikkoraportointia pienen tauon jälkeen. Heinäkuun ensimmäisellä viikolla tuli taas kesä, olihan sitä odotettukin. Nyt olisi kiva olla lomalla, mutta onneksi on sentään viikonloput. Loppuu vaan aika kesken kun on niin paljon tekemistä ja menemistä.

Käytiin kotinurkilla syömässä seitsenvuotiskaakkua ja uskaltauduinpa uiskentelemaankin. Vesi oli lämmintä kuin linnunmaito ja kastelijoitakin löytyi useampikin kappale. 


Jonnin verran olisi odotettavissa karhunvattua äiteen puutarhassa, pensaat on niin täynnä että hyvä kun pystyssä pysyvät.


Sit me käytiin poikain kanssa maakuntabaareilemassa! Se joka tunnistaa paikan saa papukaijamerkin. 


Metsässä alkaa satoaika, ekat mustikat on jo kypsiä. Ja ai että ovatkin muuten makoisia! Tässä on vaan se huono puoli, että nyt koirat ei kulje lenkillä sitäkään vähää eteenpäin kuin tähän asti, kun niiden pitää syödä jokainen mustikka joka kohdalle osuu.


Ja sieniä, oi sieniäsieniä! Tatteja on puskenut maasta jo pari viikkoa, mutta nyt vasta sain ensimmäiset kerättyä pannulle asti ja olipahan hyvää. Haperoita alkaa olemaan myöskin jonkin verran, kangasrouskuja jo vähän enemmänkin.  

 


Joku muukin oli huomannut että sieniaika on koittanut.


Koirilla on ollut hauskaa kanssa.


Pappakin jopa innostui riehumaan kuin nuori koira. :)



Seuraavaksi läjä luontokuvia. Kovasti oli taas yritystä saada käki kuvaan, mutta jatkamma harjoituksia... 




 Kurjenjalka 


Ojakellukka



Tää on joku talvikki, ehkä pikkutalvikki?


Sittisontiaiskilpajuoksu.


Päätön. (Ruuti löysi sen yksinäisen pään jo joskus kevättalvella ja siitä saatiin monen päivän riemut, kunnes se lopulta kuoli kokonaan.) 


Pakollinen pihakuva.


Ja väsynyt pikkukoira.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...