Viime viikolla oli yksi ainoa päivä jolloin tiesi elävänsä, ja se oli sunnuntai. Lauantaikin meni ihan ohi, mikälie unitauti iskenyt kun en millään saanut silmiä auki ennen iltakahdeksaa, vaikka kooma alkoi jo hyvissä ajoin edellisiltana. Silti riitti unta vielä yöksikin, ja hyvä että riitti, koska sunnuntai oli touhua täynnä.
Huutokauppaan oli tarkoitus mennä ja mentiinkin, mutta oli sinne mennyt muutama muukin, joten ei jaksettu sulloutua täpötäyteen hapettomaan tilaan siinä kolmenkympin helteessä. Suunnitelmat vaihtui siltä seisomalta autonpesuun ja vahaukseen. Suorastaan häikäisevän kimmeltävällä ajoneuvolla olikin sitten hyvä ajella kahveelle kaverin luo.
Mutta mitäs sitten! Päätin uskaltautua ekaa kertaa M:n uuden silmäterän kyytiin ja lähdettiin mopoilemaan. Kerran aikaisemminkin olen ollut harrikan kyydissä, mutta silloin selkä meinasi sanoa sopimuksensa irti heti ensimmäisen kilometrin jälkeen. Tosin sillon persiin ja lokasuojan välissä olikin vaan kottikärryn sisäkummi, nyt mä sain ihan vartavasten tuplapenkin paikalleen niin johan kelpas istuskella. Käytiin ensin Mannanmäen näkötornilla. Hienot oli maisemat ja kaffetta sieltä sai kanssa, ja ihan superhyvää itetehtyä inkkarisokerijäätelöä, jota todellakin kannattaa maistaa jos tuonne menee.
Kuva on nappastu kahvilatasanteelta, ei se koko torni ihan noin matala ole. Ei kyllä kovin korkeakaan, mutta semmoinen oikein sopiva pikkutorni.
Siellä se meitin kulkupeli tönöttää. Näyttäis että oltiin paikalla ihan yksin, mutta oli siellä oikeasti muitakin.
Torni on rakennettu aikoinaan vuoden 1918 taisteluiden muistomerkiksi.
Ja kun meillä oli niin mukavaa, niin ajeltiin sitten vielä pitkät tovit pitkin Hämeenkyrön kuvankaunista maisematietä. Kuvia ei nyt ole, kun ei kauheasti keritty pysähtelemään kun piti ehtiä pois sateen alta.
Illalla kynin vielä Körmylle kesätukan ja sen jälkeen koirat pääsi uimaan ja jynssäsin ne oikein kunnolla puhtaiksi. Oli tarkoitus lähteä vielä kaksistaan uimaan jahka koirat olisi heitetty kotiin, mutta unihan siinä tuli.
Pikkuisella pihalla on tapahtunut seuraavaa:
Luulin Murinan karanneen aitojen yli kun ei kattia näkynyt eikä kuulunut vaikka kuinka kutsuin ja etsin kaikki puskanaluset joissa se yleensä tykkää oleskella. Vaan nytpä se oli löytänyt sen ainoan viime kesän jäljiltä selvinneen aitomirrinmintun (jonka olemassaolosta en itsekään ollut tietoinen) ja siellä huumepäissään piehtaroidessaan se oli liiskannut myös osan yrtti- ja kuukausimansikkaviljelmistäni. Ei haittaa, kasvit kyllä tokeentuu, pääasia että kissalla oli kivaa.
Ekat tomaatit kyspyi sunnuntaiksi! Mutta maanantaina ne vasta uskallettiin syödä. Hyviä olivat. Nää oli nyt elämäni ensimmäiset ihkaomat ite siemenestä kasvatetut tomaatit, eli ansaitsevat paikkansa historiankirjoissa.
Toinenkin tomaatti vääntää raakiletta että paukkuu.
Jaloritarinkannus puhkesi kukkaan.
Samaten vuohenkello vai mikähän se tämä mahtaa olla, en tiedä sanoa varmaksi. Tietääkö joku muu?
Paprikakin alkoi vihdoin kukkia.
Vesimeloni pyöräytti ihan ykskaksyllättäen uuden hedelmän! Enempää en varmaan uskalla antaa sen edes tehdä, ei taida yksi varsi jaksaa kovin montaa melonia kasvattaa ainakaan isoiksi asti. Tämä uusi pikkuinen kasvaa kyllä ihan hirveää vauhtia, alkuviikosta se vasta syntyi ja jo sunnuntaina oli tuommoinen iso pallo.
Myöskin jättiläiskurpitsa päätti vihdoinkin tehdä emikukkia, ja heti kerralla neljä! Luulin ensin että nämä on jo oikeita kurpitsoita , mutta nuppujahan ne vasta. Hämmentävää miten noi kasvit tietää milloin kannattaa satsata tyttöihin, tuokin on kukkinut hedekukin jo pitkän aikaa ja varmaankin helteiden myötä nyt vasta teki ensimmäiset tyttökukat. Ihan samalla tavoin toimi myös meloni, kylmällä säällä se teki ainoastaan mieskukkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit.