lauantai 13. joulukuuta 2014

Piristystä pimeyteen


Tämä syksy on ollut ihan järjettömän pimeä. Muistan lehdestä lukeneeni, että aurinko paistoi koko marraskuun aikana näillä nurkilla vaan muutaman tunnin yhteensä, ja nekin arvokkaat hetket meikäläinen oli töissä neljän seinän sisällä, jonne ei aurinko paista. Ei siis ihmekään että pikkasen väsyttää ja masentaa ja ahdistaa. 


Olen vuosikaudet pyöritellyt päässäni ajatusta kirkasvalolampusta, mutten ole koskaan raaskinut moiseen investoida, kun ovat niin kovin kalliita ja kellään ei ole tuntunut olevan kokemusta että onko niistä oikeasti mitään hyötyä, vai onko tämäkin taas vaan joku huuhaajuttu jolla saadaan tyhmiltä ihmisiltä rahat pois. Tänä syksynä olin kuitenkin jo tehnyt päätöksen, että kyllä se on kokeiltava, meni syteen tai saveen. Halpisvekottimet vaan on vaikuttaneet ihan pilipaleilta ja kalliimpiin en ole uskaltanut investoida. Mutta sitten sainkin juuri oikeaan aikaan mahdollisuuden ostaa Philipsin EnergyUp HF3419/01 -kirkasvalolampun Buzzadorin kautta sen verran hyvään hintaan, että päätin koittaa onko siitä mihinkään. 



EnergyUpin on kliinisesti todistettu täyttävän kehon energiavarastot, piristävän ja kohentavan mielialaa. Sen luvataan estävän energiatason notkahduksia, väsymystä ja kaamosmasennusta. Tulosten pitäisi näkyä jo parissa viikossa, jos laitetta käyttää säännöllisesti 20-30 minuuttia päivässä. Ei siis muuta kuin kokeilemaan!

Ja kokeiltu on, nyt jo kuukauden päivät. Täytyy sanoa, että itse huomasin tehon jo ihan ensimmäisestä päivästä lähtien. Itse asiassa koko ensimmäinen valohoitoviikko meni kuin siivillä, ei väsyttänyt ollenkaan, paitsi illalla! Työkaveritkin jopa huomasivat eron. Sittemmin on kyllä välillä väsyttänyt töissäkin, mutta enää ei ole ollut ollenkaan semmoisia totaalikoomapäiviä kuin joskus aikaisemmin. 


Laite kuuluu asettaa noin käsivarren mitan päähän silmistä niin, että valo osuu kasvoihin. Samalla voi sitten lukea tai työskennellä tai ihan mitä vaan. Vekottimen sijoittelu aiheutti pienehköjä uudelleenjärjesteyitä aamurutiineihin, olin nimittäin tottunut juomaan aamukahvini sohvalla aamutelkkaria katsellen, mutten saanut lamppua mitenkään järkevästi aseteltua niin että samalla olisi hoitunut valonsaanti. Niinpä töllön tuijottaminen sai vaihtua lehtien lukemiseen ruokapöydän ääressä, mikä ei ole ollenkaan huono juttu, koska samalla tuli vihdoin mahdollisuus lukea kaikki ikivanhat nurkkiin kertyneet lehdet pois, normaalisti kun en koskaan kerkeä enkä jaksa lukea mitään, paitsi töissä kahvitauoilla. Puoli tuntia on silti tosi pitkä aika istua paikallaan aamuisin, joten arkisin valohoidon määrä on jäänyt monesti alle sen suositellun minimin, 20 minuutin, vaikka olenkin ihan sitä varten laittanut kellon soimaan 10 minuuttia normaalia aikaisemmin. Viikonloppuisin kerkiää paremmin, ja silloin saatan tankata valoa joskus jopa yli tunnin. Ihan ehdoton tämä olisi työpaikan kahvihuoneessa.

Valon teho on 10 000 luxia, mikä vastaa luonnollista päivänvaloa. Kokonaan UV-säteetön, valkoinen valo on turvallinen silmille ja iholle. Valon tehoa voi myös säätää omalle silmälle mukavaksi. Alkuun valo kieltämättä vähän ärsytti silmiä, mutta siihen tottui kyllä parissa päivässä. Silmien rasitusta voi vähentää pitämällä muitakin valoja päällä samassa huoneessa. 


Olen kyllä oikein tyytyväinen laitteeseen. EnergyUp on kaikin puolin todella laadukkaan oloinen ja helppo käyttää. Littanan muotonsa vuoksi se on helppo sovittaa miltei paikkaan kuin paikkaan, ja kevyenä kapistuksena sen uskaltaisi hyvin ripustaa seinällekin. Ja koska meillä on ihan luokattoman huono valaistus täällä muuten, on EnergyUp tarpeen myös työvalona, jos nyt jotain ihmeellisenkummallista valoa vaativaa pitää tehdä. Mutta ennen kaikkea se lunastaa lupauksensa väsymyksen poistajana.  Ei se toki huonoja yöunia korvaa, mutta helpottaa huomattavasti liikkeellelähtöä, ja päivä sujuu paljon pirteämmissä merkeissä. Suosittelen!





Ja Buzzadorhan on pulju, jonka kautta saa tuotteita testattavaksi ja välillä muillekin jaettavaksi, joko ilmaiseksi tai alennettuun hintaan. Niitä tuotteita sitten kokeillaan ja arvostellaan ja kerrotaan muille jotta mitä mieltä niistä on. Ei tarvi kehua jos ei halua, mut nyt mä kyllä kehun vaan, koska tää oli oikeasti tosi hyvä juttu. 


4 kommenttia:

  1. Jaa sää ostit ton buzzadorilta! Määki olisin halunnu, mut miäs oli sitä miältä että sen rahan voi käyttää paremminki (ilmeisesti kellarin lattiaan), joten mää sit jätin ostamati. Olis pitäny kyl ostaa, pysyis tää murju taatusti siistimpänä jos jaksaisin normaaliin tahtiin siivota mukuloitten jälkiä. Meijän nyt jo edesmenneellä mammalla oli tommonen valo. Mulla ei oo ollu epäilyksiä siittä, että toimiiko noi kun pääsin näkemään sen muutoksen jonka se ennen niin väsyneeseen vanhukseen aiheutti. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää tuli kyllä niin hyvään saumaan kun vaan pysty, koska olin jo muutenkin hommaamassa kirkasvaloa. Ja on kyllä ihan hintansa väärtti, mää tykkään. :)

      Poista
    2. Paas muistan d-vitamiinit kans!

      -N

      Poista

Kiitos kun kommentoit.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...