Whii! TOH! Kevät!

Lähdettiin koiruuksien kanssa ihan varta vasten leskenlehtiä etsimään ja sieltähän löytyikin jo yksi kukkiva! Tai oikeastaan se oli jo parhaat päivänsä nähnyt, joten myöhässä oltiin. Voi jukra, se on oikeasti kohta kesä! Seitsemän joutsentakin jo laskeutui lahdenpoukamaan ja piti semmosta mekkalaa ettei jääneet kyllä varmasti keltään huomaamatta, taitaapi olla kevättä rinnassa niilläkin. Mä niin rakastan tätä vuodenaikaa, vaikka ei talvessakaan mitään vikaa ole. 

Lauantaiaamuna näytti vielä tältä. 

Nyt täällä on paikoitellen jo ihan lumetonta, kun taas joissain kohti on vielä ihan täys talvi. Mutta lämpömittari näytti tänään plus kuutta, joten eipä nuo lumenrippeet enää kauaa maassa pysy. Jännittävää. Ja valoakin piisaa jo niin paljon että kerkeää arkenakin taapertamaan pitkän lenkin ilman otsalamppua vaikkei ihan suoraan töistä tultua lenkille lähtiskään. Parhautta! Nyt odotellaan sitten sammakoita ja sinivuokkoja, ja mustarastaita. 

Jokos muualla on kevään merkkejä näkyvissä?

Ruija

Poikkesin pikaisesti Parkanossa kirppiksellä ja sieltä löytyi Arabian Ruija-kannu niin muikeaan hintaan, että mukaanhan se lähti. Kansi puuttuu, mutta muuten on priimakunnossa. Ruija on Raija Uosikkisen käsialaa ja sitä valmistettiin vuosina 1975-1981. Hintaa kannulla oli neljä euroa. 

Kermakkokisa käynnistetty

Jotta elämässä olisi jotain haastetta niin pistettiinpä kaverin kanssa pieni kisa pystyyn. Se, kumpi löytää kirppareilta enemmän kermakoita, voittaa... kermakkokisan? Kilpailuaika on määrittelemätön eikä palkintoja jaeta, eikä tarkoitus ole hamsteerata jokaista vastaantulevaa kermakkoa, vaan lähinnä avata sumuisia kirppissilmiä ja tuoda vähän piristystä elämään. Ja ovathan nuo pirun kauniita ja mielenkiintoisia esineitä, vaikkeivat ainakaan tässä taloudessa kovin käytännöllisiä, meikäläinen kun tarttisi kahvipöytään ennemminkin maitokannun. Suurin osa vanhoista kermakoista on niin pikkiriikkisiä ettei niistä terästäisi kuin puoli kahvikupposellista jos sitäkään, tosin ennenvanhaan kupitkin oli pienempiä eikä tuollaisia neljän desin kolpakoita joita meidän perheessä harrastetaan. Mutta voihan niitä käyttää vaikka karkki- taikka dippisoosikippona, tai vaan ihastella ja hypistellä ja mietiskellä mitä kaikkea ikivanha ja elämää nähnyt kermakko on nähnyt ja kuullut.

Tällä mä korkkasin kisan. Ensin en tiennyt esineestä mitään muuta kuin että vanha on ja kotimaiseksi uskalsin veikata, mutta Kermakkokimara pelasti (taas) tietämättömyydeltä, ja selvisi että kyseessä on Riihimäen lasin kermakko nro. 7679, joka löytyy Riihimäen uutuuksien kuvastosta vuodelta 1941. Kaksi euroa pulitin, ihan käypä hinta.

 

Vapriikki-Vintage

Hämäläiset saa olla hitaita, joten hyvällä omallatunnolla voi turista parin viikon takaisia juttuja. Tampereen Vapriikissa järkättiin 8.-9.2. Vapriikki-Vintage, ja kun sain oikein kaverinkin kylään koko viikonlopuksi ihan varta vasten, niin sinnehän me suunnattiin lauantaina. Vähän harmittaa ettei itse tullut pukeuduttua yhtään teeman mukaisesti kuten oikeasti tapoihin kuuluu, mutta räntäsade ja koko päivän kirppistelysuunnitelmat ei kamalasti houkuttaneet sonnustautumaan hepeniin vaan mahdollisimman mukavasti ja lämpimästi. Kesällä sitten panostetaan enempi.

Tämän vuoden teemana oli jugend, ja itsensä sai kuvauttaa ajanmukaisissa tamineissa. Ei me uskaltauduttu eikä olis kerittykään,  mutta olishan se kieltämättä ollut aika jännittävää.

Kalamasti siellä oli kauniita ja hienoja vaatteita, sekä aidosti vanhaa että laadukasta uustuotantoa. Joskus vielä repäsen ja tilaan ammattiompelijalta jonkun hienon vintagemekon. Tämä siis mikäli sitä aamua ei koskaan tule, jona olen yön aikana oppinut ihan ite ompelemaan. 

Ja voi miten hienoja hattuja siellä taas olikaan! Hatut on vähän mun heikko kohta, mutta eipä niitä juur koskaan tule käytettyä. Voisin silti lyödä vetoa että jossain kohtaa rupean vielä hattujenkeräilijäksi, sit kun on tilaa minne kerätä.

Popojakin löytyi kenkäfriikkien iloksi (count me out, minen ymmärrä kengistä mitään). Kenkämuseossakin pyörähdettiin pikaisesti. 

Sit mää huristelin menemään velosipedillä siellä pisin Vapriikin käytäviä. No en sentään, luojan kiitos vekotin oli pultattu lattiaan. En kyllä tajua miten tommosella muka joku on pysynyt pystyssä. Tai ylipäänsä hengissä ekan kaatumisen jälkeen, tuolta on suhteellisen pitkä matka maahan eikä ne ennenvanhaan tainneet paljon kypäriäkään käyttää.

14.2.

Töissä oli ilmestynyt pukuhuoneen penkille sydäntikkari. Kaffen kanssa sai tuoretta pullaa.

Töiden jälkeen menin kaverille kylään ja sielläkin sai pullaa ja kahvetta. Tukankin se multa leikkas ja laittoi oikein hienon kampauksenkin, niin hienon ettei oo tässä päässä semmosta ennen nähtykään.

Kotiintullessa oli ruoka valmiina ja rasiallinen suklaatia ihan vaan kokonaan mulle.

Sitte tein ihan ite kinuskijuustokakun, ihan vaan kokonaan tolle. Kinuskia ei tosin ihan äkkivilkaisulla kinuskiksi uskoisi, mutta ainakin on aidosti kotitekoista.


Niin että tattista vaan ja hyvää ystävänpäivää ihan kaikille!

Chilit mullassa!

Julistan kevään virallisesti avatuksi, sormet on nimittäin kastettu multaan ja kylvetty ekat siemenet! Chilejä pääsi kasvamaan ainakin nyt alkuun yhdeksää eri sorttia. Tällä kertaa laitoin vaan muutaman siemenen jokaista, etten huku taimiin niin kuin viime keväänä. Tosin ylimääräiset meni kyllä kirpparilla kuin kuumille kiville ja loput sai uudet kodit muualta, joten eipä niitä tappamaan tarvinnut silloinkaan ruveta, mutta jospa tällä kertaa selviäisi vähän vähemmällä stressillä.

Viikonloppuna pitää hakea talvisäilöstä joriinit ja muut, ja jatkaa multahommia niiden kanssa. Linnutkin jo laulelee innoissaan kevättä, ja harakka- ja varispariskunnat pomppii pihalla koko talven poissaolon jälkeen ihan niin kuin viimekin keväänä. Whiii! Talvi on ihan kiva, mutta kyllä kevät aina mieltä piristää vaikkei aurinkoa paljon vielä näykään.