Täällä ollaan taas oltu kohta viikko räkätaudissa ja viime viikonlopun ihanat kesäilmatkin meni ihan tyystin neljän seinän sisällä koomaillessa. Nyt jo vähän jaksaisi paremmin koiria lenkittää, mutta tänään saa silti ihan ilman huonoa omaatuntoa istua koneella, koska ulkona tulee vettä ihan reippaasti maahan asti. Koirat oli hyvin yksimielisiä siitä että pieni metsälenkki piisaa, ehkä me koitetaan illemmalla uudestaan jos tuo keli tuosta vähän selkenisi. Mutta nyt on hyvä kaivella kameroiden ja puhelimen syövereistä kaikenlaista kuvamateriaalia mitä tässä kevään mittaan on tullut räpsittyä.
Tänä vuonna on ollut taas tosi paljon sammakoita, ja viime vuoteen verrattuna ihan erityisen paljon kutua. Lunis teki erään sammakon kanssa vähän lähempää tuttavuutta, mutta eipä tuo prinssiksi muuttunut.
Ja arvatkaa mitä! Tämän vuoden toivelistalta voi yhden toiveen rastia toteutuneeksi, sillä näin kuin näinkin vihdoin elämäni ensimmäistä kertaa vesiliskon! Ihan ihkaelävän, siellä se ojassa mennä polskutteli! Kuvaa siitä en saanut, mutta täytyy mennä kameran kanssa ihmettelemään josko otus näyttäytyisi uudestaan.
Viime viikolla törmättiin aamuvarhaisella myös kesän ensimmäiseen ukkoetanaan. Voi kun se oli komea.
Tämä taisi olla melkoinen korvasienikevät. En minä niitä etsimällä ole etsinyt, enkä edes ole potentiaalisilla paikoilla käynyt katselemassa koska en niitä kerää koska ovat pelottavia, mutta ihan tuolla polkujen varrella niitä on näkynyt siellä sun täällä, lukumäärällisesti ihan heittämällä enemmän mitä olen aikaisemman elämäni varrella koskaan nähnyt edes yhteensä. Hetken harkitsin josko niitä uskaltaisi käyttää, mutta kattellaan uudemman kerran sitten kun on mahdollisuudet kokkailla ulkona, minen halua mitään myrkkyhöyryjä huoneilmaan.
Mutta korvasienten innostamana piti käydä katsastamassa myös poimukellomörskypaikka, ja siellähän niitä törötti vaikka kuinka. Jäi kuitenkin keräämäti nekin, kun olivat vielä vähän turhan pieniä silloin.
Mustikat on kukkineet nyt ihan hirmusuurin kukin, mutta kimalaisia on näkynyt harmittavan vähän. Saa nähdä riittikö pölyttäjiä takaamaan hyvä mustikkavuosi. Mutta oikeasti, missä kaikki kimalaiset on?
Turusta löytyi musta pihlaja. Viime vuoden marjat ei ole kelvanneet kenellekään ja ne on mädänneet ja kuivuneet niille sijoilleen. Aika komia ilmestys kaikessa karmivuudessaan.
Meidän rantapolusta taas ei karmivaa saa sitten millään, tuolla se sielu lepää jos jossain.
Ja vaikka ihan justiinsa vasta voikukat alkoi kukkimaan, niin nyt osa on jo ihan ehtoopuolella. Meinaako tämä sitä että kesä on ohi jo?
Orvokit kukkii sinisenä vaippana, eräs ryökäle vaan tuli koko ajan häiriköimään kun yritin niitä kuvata.
Jättiläismäinen ampparikin jo tavattiin. Koko ei tästä ihan käy ilmi, mutta oli se paljon isompi mitä normaalit kaverinsa.
Ja lopuksi ilouutinen eiliseltä, ensimmäiset suopursut on auenneet! Voi sitä tuoksun huumaa, sen kun saisi purkkiin niin ei tarttisi ikinä harkitakaan mitään muuta haisua. Rakastan, rakastan, rakastan!
Semmosta täällä. Mitäs siellä?
