Suppiskausi korkattu

Siellä niitä taas on, mättähät pullollaan.

Ja tää oli elämäni ensimmäinen bloggaus puhelimella, jännää!

Vko 27 - Kesä tuli takaisin!

Jatketaan viikkoraportointia pienen tauon jälkeen. Heinäkuun ensimmäisellä viikolla tuli taas kesä, olihan sitä odotettukin. Nyt olisi kiva olla lomalla, mutta onneksi on sentään viikonloput. Loppuu vaan aika kesken kun on niin paljon tekemistä ja menemistä.

Käytiin kotinurkilla syömässä seitsenvuotiskaakkua ja uskaltauduinpa uiskentelemaankin. Vesi oli lämmintä kuin linnunmaito ja kastelijoitakin löytyi useampikin kappale. 

Jonnin verran olisi odotettavissa karhunvattua äiteen puutarhassa, pensaat on niin täynnä että hyvä kun pystyssä pysyvät.

Sit me käytiin poikain kanssa maakuntabaareilemassa! Se joka tunnistaa paikan saa papukaijamerkin. 

Metsässä alkaa satoaika, ekat mustikat on jo kypsiä. Ja ai että ovatkin muuten makoisia! Tässä on vaan se huono puoli, että nyt koirat ei kulje lenkillä sitäkään vähää eteenpäin kuin tähän asti, kun niiden pitää syödä jokainen mustikka joka kohdalle osuu.

Ja sieniä, oi sieniäsieniä! Tatteja on puskenut maasta jo pari viikkoa, mutta nyt vasta sain ensimmäiset kerättyä pannulle asti ja olipahan hyvää. Haperoita alkaa olemaan myöskin jonkin verran, kangasrouskuja jo vähän enemmänkin.  

 

Joku muukin oli huomannut että sieniaika on koittanut.

Koirilla on ollut hauskaa kanssa.

Pappakin jopa innostui riehumaan kuin nuori koira. :)

Seuraavaksi läjä luontokuvia. Kovasti oli taas yritystä saada käki kuvaan, mutta jatkamma harjoituksia... 

 Kurjenjalka 

Ojakellukka

Tää on joku talvikki, ehkä pikkutalvikki?

Sittisontiaiskilpajuoksu.

Päätön. (Ruuti löysi sen yksinäisen pään jo joskus kevättalvella ja siitä saatiin monen päivän riemut, kunnes se lopulta kuoli kokonaan.) 

Pakollinen pihakuva.

Ja väsynyt pikkukoira.

Kyllä se kesä taitaa nyt olla ohi.

Mittari näytti aamulla melkein nollaa, taitaa talvi ihan oikeasti tehdä tuloaan. Toppavaatteet korkkasin jo eilen, tänään piti kaivaa kaapin kätköistä vielä pipokin. Nyt saa sitten ruveta jo pukemaan Lunaakin, se on semmoinen vilukissa että tarvii lämmikettä ettei vedä selkä jumiin. Ostin sille tuossa kesämmällä kirpparilta kevyen neulepaidan, joka pääsi tänään testiin. Eihän se tuulta pidä, mutta kolealla ja tyynellä ilmalla lämmittää sopivasti olematta liian kuuma. 

Körmy ei tarvi vaatetta vielä pitkään aikaan, vaikka pudottaakin nyt kaiken alusvillansa.

Lunis löysi tosi ison suomuorakkaan, niitä onkin täällä metsä pullollaan. Ihme sana tuokin, kuulostaa paljon enemmän suo-muorakkaalta kuin suomu-orakkaalta. Se on vähän niinku avokassukka, kuulostaa ihan joltain muulta kuin mitä oikeasti on. Ihmeellinen tämä Suomen kieli.

Ja hupsistarallaa kun meinasi taas jäädä jotain jalan alle. No eipähän tarvitse taaskaan miettiä mitä tänään syötäisiin. Pääsevät soppaan pekonin ja papujen kanssa, ja loput pakkaseen.

Koska kaikista muistakin koirista on kuvat, mutta kamera ei pysynyt Ralli-Ruutan vauhdissa aamusella, niin laitetaanpa parin päivän takainen kuva sängynvaltaajasta itseteossa. Samassa asennossa se tuolla pötköttää kyllä nytkin taju kankaalla. Taidan mönkiä kohta sen viereen ja kiskoa peiton korviin hetkeksi, ennen kuin menen putsaamaan lämpöilmapumppua ja raivaamaan pihaa talviteloille.

Sadonkorjuuta

Nyt se sitten alkoi, suppiskausi. Onhan niitä yksittäisinä tursakkeina näkynyt jo kuukauden päivät, mutta eilen hairahduin kurkkaamaan potentiaaliselta vaikuttavaan sammalikkoon ja meinasin lentää persiilleni. Hyvästi rauhallisen rentouttavat metsälenkit, hyvästi yöunet, hyvästi vapaa-aika. Seuraavat viikot kerätään suppilovahveroita, joka aamu, joka päivä, joka yö. 

Ja mehän ei tarvittais niitä yhtään. Pakastimessa on vielä viimevuotisiakin, vaikka kovasti niitä on koitettu sieltä tuhota. Kuivatuista saatiin vasta toissavuotiset syötyä ja viime vuonna kuivattiin triplasti enemmän, eikä me edes tykätä niistä kuivattuina. Mutta eihän niitä nyt voi metsäänkään jättää! Ei vaan voi. Eikä metässä voi kulkea silmät kiinni, ja metsään on kuitenkin mentävä joka päivä. Pitää varmaan ruveta myymään niitä, ja tunkea joka ruokaan ja lahjoa kaverit ja sukulaiset.

Kuvassa on tämän päivän saalis. Aamulla kävin suppiksia ihan vartavasten etsimässä, ihan vaan sen verran että sain vähän ruokaa tehtyä. Päivälenkillä jätin ensin monta pientä rypästä kasvamaan, koska olin päättänyt etten kerää niitä enää tänään, mutta sitten ihan lähellä kotia niitä olikin ykskaks sadoittain, ja isoja. Ja sattui pussikin olemaan takin taskussa, niin pakkohan ne oli kerätä talteen. Osa on jo syöty tortilloissa ja pistetty jatkojalosteiksi, mutta vadillinen on vielä tiskipöydällä odottamassa. Ja kuten kuvasta näkyy, täällä on kerätty tänään muutakin satoa, kun kaikki kypsät chilit pääsi pakkaseen tai kuivaukseen. 

Eilen syötiin lämmittävää suppissoppaa. 

Oli niin törkyhyvää, että kelpaisi varmasti paremmissakin piireissä, siispä resepti jakoon, tai se mitä siitä muistan.

n. 1 litra pieneksi hakkeloituja tuoreita suppilovahveroita

1 sipuli

3 valkosipulin kynttä

1 pieni chili tai puolikas keskikokoinen

kasvisliemikuutio

Muutama desi vettä (ehkä puolisen litraa?) 

1 purkki kermaa 

tuoretta persiljaa, ruohosipulia ja basilikaa 

Sienet ja sipalit kuullotetaan pannulla, lisätään valkosipuli, chili, murennettu liemikuutio ja kiehuva vesi. Keitellään hetki, lisätään kerma, keitellään niin kauan että koostumus on sopiva. Yrtit joukkoon ja ääntä kohti. Nams! 

Saattaa olla että laitoin joukkoon myös ihan pienen tujauksen hunajaa, en ole varma. Mutta hunaja käy kyllä kaikkeen, varsinkin chilin ja tomaatin kanssa, joten voi se tuonnekin sopia, testailu omalla vastuulla. 

Ja nyt haastan kaikki vierailijat (mä tiedän että täällä käy joku muukin kuin ne kolme kaveria joille olen tästä maininnut ja yksi ihana lukija) ilmiantamaan parhaat suppisreseptinne! 

Nysväpäivä

Täällä nysvätään kuumeessa nyt jo kolmatta päivää. Ei jaksa tehdä mitään hyödyllistä, loikaroidaan vaan, ja vähän räpsitään kuvia. Onneksi on oma piha niin voi vähän nauttia ulkoilmastakin ilman että tarvii liikkua.

Syötiin Murinan kanssa jugurttia aamupalaksi. 

Keijunmekko

Meidän pasuunakukka elelee ihan jossain omassa maailmassaan. Se ei uskonut vaikka kuinka sille kesällä jankutin että sen kuuluisi kukkia. No nyt se sitten päätti että ehkä vois kuitenkin pari kukkaa pyöräyttää, ihan selkeästi hämäläistä kantaa. 

Kukkakärpänen pasuunan lehdellä. 

Pihassa kasvaa pieni soma sieni. 

 

 Lunis päätti haudata luun pensaan alle. Saattoi mennä vähän hiekkaa hampaiden väliin. :)

Mun pieni rakas kuranaama. Masentui kun kaivoin aarteen pois, muuten se olisi vahtinut sitä hamaan tappiin.

Rukkanen ei yhtään arvostanut kun menin häiriköimään sen päiväunia.

Sipsi naattii kun aurinko vielä lämmittää.

Mä tahtoisin olla kissa.

Kehnäsieniä!

Ihan ekana pitää mainita, että blogiini on eksynyt ensimmäiset vierailijat, kiitos siitä! :) Toivottavasti kämänen ulkoasu ei ajanut kaikkia pysyvästi karkuun, odottelen vielä inspiraatiota sen fiksaukseen.

Käväisi mielessä kertoa tarina puoli päivää koiran mahassa sulatellusta oravanraadosta käytävän matolla, mutta ehkä pitäydyn kuitenkin alkuperäisessä suunnitelmassa eli sienissä. En mää tiedä onko nyt joku supersienivuosi vai onko niitä täällä aina näin paljon, mutta herrijee, mehän kohta hukutaan niihin. Alunperin ajattelin ettei täällä rutikuivalla kankaalla mikään kasva, mutta olinpahan taas väärässä. Onneksi, koska mää rakastan sieniä.

Tatteja on jo pakastin puolillaan ja nyt se toinen puoli on täyttynyt kehnäsienistä. En ole varmaan ikänä koko elämäni aikana kerännyt edes yhteensä näin paljon kehnäsieniä kuin nyt. Ja minähän en siis varsinaisesti ole edes käynyt sienessä, mutta lenkille otan aina pussin mukaan ja noukin siihen tuolta lähimetsästä sen mitä vastaan tulee. 

Siellä niitä on, kauniita kehninkäisiä.

Ja kaikenmaailman hattivatteja.

Tattejakin löytyy vielä. Haisen ilmeisen hyvälle kun kuviin eksyy  hyvin usein kärpänen.

 Pari kiloa herkkua menossa pannun kautta pakkaseen. 

.   

Onkos muut löytäneet sieniä? 

Tadaa!

Elämäni ensimmäinen blogipostaus tulee tässä. Olipahan muuten työn ja tuskan takana tämäkin blogin perustaminen. Ensin piti harkita ja miettiä ja punnita ja ihmetellä vuoden verran että jooko vai eikö, ja sitten kun päätti että joo, niin piti keksiä nimi. Keksin toinen toistaan hienompia nimiä, mutta kappas, kaikki oli jo käytössä tai sitten ne ei muuten vaan kelvanneet. Se siitä sitten. Meinasin jo heittää kirveen kaivoon, mutta katsotaan nyt.

Vielä tarttis jonkinmoinen ulkoasu väsätä, mutta siihen perehdyn vasta ensi viikolla kun on aikaa. Nyt vaan testailen miten tämä systeemi toimii. Toivottavasti tänne ei vielä tässä vaiheessa kukaan eksy, mutta jos eksyit, niin kaikenlaiset avut ja neuvot järkevän blogin luomiseen otetaan avosylin vastaan. Minähän en siis tiedä enkä tajua tästä mitään enkä osaa sitäkään vähää, joten tukihenkilöitä ei todella voi olla liikaa tässä vaiheessa. :)

Ulkona on hieno sumu ja ulos pitäisi lähteä. Ainoa vaan että koirat vetelee sikeitä, mutta eiköhän nekin sieltä heräile kohtapuoliin. Olisi kiva mennä pitkä lenkki heti aamusta, mutta tuo eräs pieni saattaa olla eri mieltä, se kun ei kamalasti arvosta kylmää ja koleaa säätä. 

Laitanpas tähän pari kuvaa eiliseltä aamulenkiltä. Oli kiva valo ja käytin isot piskit ensin ja läksin sitten Lunan kanssa kaksistaan niin sain kamerankin mukaan. Kolmen koiran kanssa valokuvaaminen on melko haastavaa nimittäin, voin kertoa. Luniksen kanssa on mukavaa kun se laiduntaa onnellisena mustikoita vaikka tuntikausia sillä aikaa kun minä kökin pers pystyssä sammalikossa.