Mutanttihyttysten joukkoylösnousemus

Olen talvettanut pari chilipuskaa, jotka viettivät viime kesän ulkona. Lauantaina huomasin kummaa liikettä mullassa ja jäin seuraamaan mitä tapahtuu. Sieltä nousi toukka! Tai kotelo se taisi olla jos tarkkoja ollaan, mutta eihän me olla. Ja vaikken olekaan mikään hyönteiskammoinen ihminen, niin mielen valtasi kauhunsekaiset ajatukset. Mitä ihmeen kummajaisia sieltä kuoriutuu? Mitä jos chilien juurelle tunkemissani avokadonsiemenissä onkin asustanut jotain trooppisen ilmaston mutanttiötököitä, jotka nyt valtaavat koko huushollin ja syö meidät kaikki suihinsa?

Hetken kävi mielessä heivata otus ulos, mutta päätinkin pistää sen purkkiin ja katsoa mikä siitä tulee isona. Problem solved, mitä ikinä sieltä kuoriutuukaan, on se lukkojen takana eikä pääse syömään meitä eikä taloa eikä kasvejakaan. Vaan mitä tapahtuikaan seuraavaksi! Katse kiinnittyi taas multaan, josta törröttänyt tikku liikkui kummallisesti ees taas. Välillä se rauhoittui, sitten taas alkoi heilumaan vimmatusti.  Niitä tulee lisää! Koko päivän kyttäsin tikkua ja odotin ja odotin. Ei sieltä mitään tullut.

Seuraavana aamuna menin heti tarkastamaan chiliruukun tilanteen, ja siellähän olikin juuri muodonmuutos käynnissä. Karmean kokoinen läpinäkyvä sääski sieltä tuli. Tuli ja meni, läksi nimittäin aika äkkiä lasipurkissa olevan vielä kuoriutumattoman kaverinsa kanssa ulos 10 asteen pakkaseen lintulaudalle. Oli niitä vissiin joku toinenkin kuoriutunut, koska mullan pinnalta löytyi myös tyhjä kotelo.

Lähempi tutustuminen siihen heiluneeseen tikkuun osoitti, että otus saattoikin olla peräisin viimevuotisen chilin sisältä. Olen kerran aikaisemminkin löytänyt kokonaisena kuivatun chilihedelmän sisältä samanlaisen ökkömönkiäisen, tosin kuivuneena versiona. Oli miten oli, minä nyt päätin että ne on ihan supisuomalaisia sääskiä vaan, eikä mitään avokadotsetsekärpäsiä jotka tuhoaa koko maailman. Ja onneksi kissat syö kyllä varmasti jokaisen joka ehtii kuoriutua, sääsket kun on niiden herkkua. 

Mutta tulipahan taas vähän jännitystä tähänkin elämään! Jos joku viisaampi tietää antaa tarkempaa lajikuvausta niin anti tulla, mutta älkää nyt vaan sanoko että mun pitää mennä myrkkykauppaan.

Vihreä

Tänään piti postata Ruutin synttäripäivästä, mutta koska koko eilisilta meni jo koneella istuessa niin tänään ei saa käydä samoin, sillä tänään halitaan ja nuuskitaan ihania popkornitassuja, pelataan pelejä ja kalutaan luita. Onneksi sain eilen rustattua värihaasteen seuraavan osan valmiiksi, joten mennään sillä sitten. Nyt on muuten kova yritys saada koko värihaaste vietyä läpi vielä tämän vuoden aikana, mutta parempi silti olla lupaamatta liikoja. Nyt kuitenkin vuorossa ihan kaikista parhain väri ikinä, vihreä. 

Maailman kaunein kuosi ja kattila, Finelin Primavera. Multa pääsee edelleen joka kerta onnellinen huokaus kun katson sitä, ja ruokakin onnistuu siinä aina.

Lisää vihreää keittiöstä. Sarvista, Erik Koldia ja mitälie halpakeramiikkaa. Noista sirottimista lähtee maali jos niitä yrittää yhtään putsata, taitavat tulla kohta tiensä päähän. Ostin ne aikanaan Porista kirpparilta, siitä taitaa olla jo yli viisitoista vuotta.

Röstrandin Kulinara-jälkkärikulhot tilasin justiinsa viime vuoden joululahjalahjakortilla.

Kalsarikuvioinen emalikulho kannella on rompetorilöytö parin vuoden takaa.

Tämän posliinikellon tilasin kirppisjumalilta jo ties kuinka kauan sitten, ja siihenhän se sitten pölähti silmien eteen Turussa viime talvena. Ostin sen mieheltä, jolla oli kotona muistaakseni yli tuhat seinäkelloa. Näitä hänellä oli kaksi, ja siksi malttoi toisesta luopua. En muista tarkkaan mitä tästä maksoin, mutta jotain kympin ja kahden välillä se oli. Normaalisti en ihan helpolla maksa mistään yli kymppiä, mutta annoin itselleni luvan törsätä kun näitä ei ihan joka päivä vastaan tule. Eipä tämä vielä Se Oikea ole, mutta menee korvikkeesta siihen asti että The Kello kävelee vastaan.

Viherkasveja meillä on melko paljon, jos multa kysytään niin niitä ei koskaan voi olla liikaa. Nyt niistä suurin osa alkaa kylläkin osoittamaan elämänhalun loppumisen merkkejä, joten saattaapi olla että tänä talvena viikate heiluu tiuhaan tahtiin.

Tämä kuva on syyskuulta kun chilit tuli sisälle talvehtimaan, sattuipa vaan sopivasti silmään kun pläräsin kuvia. Voi mun on ikävä tuota auringonpaistetta...

Makkari on kokonaan vihreä. (Ja joo, vaaleanvihreä aluslakana ei todellakaan ole kovinkaan käytännöllinen kun sängyssä nukkuu viisi nelijalkaista jotka on kaikki päättäneet aloittaa sulkasadon yhtä aikaa.. Luojan kiitos se kaikista karvaisin on ainoa noista elikoista joka ei koskaan tule sänkyyn, silloin saattaisi oikeasti huumori loppua.)

Plastexin sinivihreät suola-, kahvi- ja sokeripurkit seuraavat elämänmenoa olkkarin kirjahyllyn päältä.

Tietokonetuolia koristaa vihreä keinutuolin matto.

Uusimmat villasukkani, äiteen puikoista tietenkin.

Pyyhkeitäkin löytyy vihreenä montaa eri sorttia.

Värihaaste on tainnut pyöriä jo melkein kaikissa blogeissa, joten en nyt haasta ketään enää erityisesti, mutta jos joku tahtoo siihen vielä tarttua niin olkaatten hyvä!

Vko 28 - Supersunnuntai

Viime viikolla oli yksi ainoa päivä jolloin tiesi elävänsä, ja se oli sunnuntai. Lauantaikin meni ihan ohi, mikälie unitauti iskenyt kun en millään saanut silmiä auki ennen iltakahdeksaa, vaikka kooma alkoi jo hyvissä ajoin edellisiltana. Silti riitti unta vielä yöksikin, ja hyvä että riitti, koska sunnuntai oli touhua täynnä.

Huutokauppaan oli tarkoitus mennä ja mentiinkin, mutta oli sinne mennyt muutama muukin, joten ei jaksettu sulloutua täpötäyteen hapettomaan tilaan siinä kolmenkympin helteessä. Suunnitelmat vaihtui siltä seisomalta autonpesuun ja vahaukseen. Suorastaan häikäisevän kimmeltävällä ajoneuvolla olikin sitten hyvä ajella kahveelle kaverin luo.

Mutta mitäs sitten! Päätin uskaltautua ekaa kertaa M:n uuden silmäterän kyytiin ja lähdettiin mopoilemaan. Kerran aikaisemminkin olen ollut harrikan kyydissä, mutta silloin selkä meinasi sanoa sopimuksensa irti heti ensimmäisen kilometrin jälkeen. Tosin sillon persiin ja lokasuojan välissä olikin vaan kottikärryn sisäkummi, nyt mä sain ihan vartavasten tuplapenkin paikalleen niin johan kelpas istuskella. Käytiin ensin Mannanmäen näkötornilla. Hienot oli maisemat ja kaffetta sieltä sai kanssa, ja ihan superhyvää itetehtyä inkkarisokerijäätelöä, jota todellakin kannattaa maistaa jos tuonne menee.  

Kuva on nappastu kahvilatasanteelta, ei se koko torni ihan noin matala ole. Ei kyllä kovin korkeakaan, mutta semmoinen oikein sopiva pikkutorni.

Siellä se meitin kulkupeli tönöttää. Näyttäis että oltiin paikalla ihan yksin, mutta oli siellä oikeasti muitakin. 

Torni on rakennettu aikoinaan vuoden 1918 taisteluiden muistomerkiksi.

  

Ja kun meillä oli niin mukavaa, niin ajeltiin sitten vielä pitkät tovit pitkin Hämeenkyrön kuvankaunista maisematietä. Kuvia ei nyt ole, kun ei kauheasti keritty pysähtelemään kun piti ehtiä pois sateen alta. 

Illalla kynin vielä Körmylle kesätukan ja sen jälkeen koirat pääsi uimaan ja jynssäsin ne oikein kunnolla puhtaiksi. Oli tarkoitus lähteä vielä kaksistaan uimaan jahka koirat olisi heitetty kotiin, mutta unihan siinä tuli. 

Pikkuisella pihalla on tapahtunut seuraavaa:

Luulin Murinan karanneen aitojen yli kun ei kattia näkynyt eikä kuulunut vaikka kuinka kutsuin ja etsin kaikki puskanaluset joissa se yleensä tykkää oleskella. Vaan nytpä se oli löytänyt sen ainoan viime kesän jäljiltä selvinneen aitomirrinmintun (jonka olemassaolosta en itsekään ollut tietoinen) ja siellä huumepäissään piehtaroidessaan se oli liiskannut myös osan yrtti- ja kuukausimansikkaviljelmistäni. Ei haittaa, kasvit kyllä tokeentuu, pääasia että kissalla oli kivaa.

Ekat tomaatit kyspyi sunnuntaiksi! Mutta maanantaina ne vasta uskallettiin syödä. Hyviä olivat. Nää oli nyt elämäni ensimmäiset ihkaomat ite siemenestä kasvatetut tomaatit, eli ansaitsevat paikkansa historiankirjoissa.

  

Toinenkin tomaatti vääntää raakiletta että paukkuu.

Jaloritarinkannus puhkesi kukkaan.

Samaten vuohenkello vai mikähän se tämä mahtaa olla, en tiedä sanoa varmaksi. Tietääkö joku muu?

Paprikakin alkoi vihdoin kukkia.

Vesimeloni pyöräytti ihan ykskaksyllättäen uuden hedelmän! Enempää en varmaan uskalla antaa sen edes tehdä, ei taida yksi varsi jaksaa kovin montaa melonia kasvattaa ainakaan isoiksi asti. Tämä uusi pikkuinen kasvaa kyllä ihan hirveää vauhtia, alkuviikosta se vasta syntyi ja jo sunnuntaina oli tuommoinen iso pallo. 

Myöskin jättiläiskurpitsa päätti vihdoinkin tehdä emikukkia, ja heti kerralla neljä! Luulin ensin että nämä on jo oikeita kurpitsoita , mutta nuppujahan ne vasta. Hämmentävää miten noi kasvit tietää milloin kannattaa satsata tyttöihin, tuokin on kukkinut hedekukin jo pitkän aikaa ja varmaankin helteiden myötä nyt vasta teki ensimmäiset tyttökukat. Ihan samalla tavoin toimi myös meloni, kylmällä säällä se teki ainoastaan mieskukkia.

Vko 27 - Kesä tuli takaisin!

Jatketaan viikkoraportointia pienen tauon jälkeen. Heinäkuun ensimmäisellä viikolla tuli taas kesä, olihan sitä odotettukin. Nyt olisi kiva olla lomalla, mutta onneksi on sentään viikonloput. Loppuu vaan aika kesken kun on niin paljon tekemistä ja menemistä.

Käytiin kotinurkilla syömässä seitsenvuotiskaakkua ja uskaltauduinpa uiskentelemaankin. Vesi oli lämmintä kuin linnunmaito ja kastelijoitakin löytyi useampikin kappale. 

Jonnin verran olisi odotettavissa karhunvattua äiteen puutarhassa, pensaat on niin täynnä että hyvä kun pystyssä pysyvät.

Sit me käytiin poikain kanssa maakuntabaareilemassa! Se joka tunnistaa paikan saa papukaijamerkin. 

Metsässä alkaa satoaika, ekat mustikat on jo kypsiä. Ja ai että ovatkin muuten makoisia! Tässä on vaan se huono puoli, että nyt koirat ei kulje lenkillä sitäkään vähää eteenpäin kuin tähän asti, kun niiden pitää syödä jokainen mustikka joka kohdalle osuu.

Ja sieniä, oi sieniäsieniä! Tatteja on puskenut maasta jo pari viikkoa, mutta nyt vasta sain ensimmäiset kerättyä pannulle asti ja olipahan hyvää. Haperoita alkaa olemaan myöskin jonkin verran, kangasrouskuja jo vähän enemmänkin.  

 

Joku muukin oli huomannut että sieniaika on koittanut.

Koirilla on ollut hauskaa kanssa.

Pappakin jopa innostui riehumaan kuin nuori koira. :)

Seuraavaksi läjä luontokuvia. Kovasti oli taas yritystä saada käki kuvaan, mutta jatkamma harjoituksia... 

 Kurjenjalka 

Ojakellukka

Tää on joku talvikki, ehkä pikkutalvikki?

Sittisontiaiskilpajuoksu.

Päätön. (Ruuti löysi sen yksinäisen pään jo joskus kevättalvella ja siitä saatiin monen päivän riemut, kunnes se lopulta kuoli kokonaan.) 

Pakollinen pihakuva.

Ja väsynyt pikkukoira.