torstai 19. joulukuuta 2013

Puoli vuotta Nummirokkiin!

Tänään on juhlapäivä, enää puoli vuotta vuoden kohokohtaan! Tasan kuusi kuukautta tästä hetkestä meikäläinen istuu Nummirokin leirintäalueella luultavimmin joko jättiläismäisen telttamme porstuassa mukavalla tuolillani siideriä siemaillen ja katsellen kun ihmiset kasaa telttojaan, tai sitten notskilla persii jo puutuneena sähköpölkyllä istumisesta ja kurkku käheänä. Joka tapauksessa tunnelma on katossa, seura mitä parhainta ja kaikilla hyvä ja onnellinen mieli ja suupielet korvissa, vaikka luultavasti sataakin vettä ja on ihan pirun kylmä. Se ainoa huppari on jo märkä ja varpaat jäässä, ja karmea pissahätä, mutta ihan vielä ei uskalla lähteä katsomaan onko vessoja putsattu sitten viime kesän. (Tosin viime kesänähän tapahtui semmoinen ihme, että leirintäalueelle oli roudattu rekallinen vesivessoja! Mutta silti pitää vähintäänkin nostalgian vuoksi käydä ainakin kertaalleen verestelemässä muistoja vanhoissa huusseissa, nummirokin vessat kun on aikalailla legendaariset.)

Nummirokki on ollut ainoa mahdollinen juhannuksenviettopaikka sen jälkeen, kun vuonna 1999 sinne ekan kerran hairahduin. Eli ens vuonna se olis sitten meikäläiselle kuudestoista kerta, miehelle vasta neljäs. Se on meidän koko vuoden ainoa yhteinen yliyön lomamatka, kun karvalapset viedään hoitoon kuka minnekin, ja äiti ja iskä lähtee ihan vaan keskenään rentoutumaan. Oijoi, lähes lasken jo päiviä! Bändeistä ei ole vielä hajuakaan, mutta liput hankittiin jo viime viikolla. Ne saa joulualennuksella vuoden loppuun asti, vink vink vaan! 

Viime kesän kuvat on vielä kamerassa, koska kissa on syönyt siitä johdon, joten fiilistellään nyt sitten vähän vanhemmilla kuvilla. Festarirotta Skädäm näyttää nyt teille mitä kaikkea ihanaa ja lystikästä siellä Nummessa on, minkä takia sinne palataan aina uudestaan, ja minkä takia sitä odotetaan kuin kuuta nousevaa koko vuosi. Ihmiset on tietysti se ratkaisevin tekijä, siellä kaikki on yhtä suurta perhettä, kavereita ja tuttuja tulee vastaan koko ajan ja yksin ei tarvi olla kenenkään jos ei halua. Ihmiskuvia en nyt viitsi laittaa, joten laitetaan muita randomeita.

Tätä on Nummirock: Aurinkoa (jos hyvä tuuri käy), tunnelmaa, kesää, hyvää musiikkia. 

Herkullista festariruokaa Trangialla. 

 Ihania miehiä lavalla.

Biitsiä ja uiskentelua (tai vaihtoehtoisesti shokkihoitoa hyytävän jäisessä pimeässä ja paskasessa suihkussa, jos kaipaa jännitystä elämään).

Musiikkia, chillausta, tunnelmointia, nurmikolla makoilua, mossausta, ketkajenkkaa, jamittelua, muuten vaan häröilyä.

Notskeja ja juhannustulia. Joku aina polttaa sohvan.

 Lisää ihania miehiä lavalla, ja musiikkia ja tunnelmaa ja korvatulppia.

 Kaliaa! (Ja miestissejä!! Olis pitäny blurrata mutta menköön nyt tän kerran.)

 Ahh!

Oli kelit mitä vaan, niin Nummijärven auringonlasku ei petä koskaan.


Sit sieltä saa aina uusia ystäviä, väkisinkin, vaikka kuinka lähtis yksin yrmyilemään. Le Patong tuli Ranskasta asti ja nyt ne kiertää Skädämin kanssa festareita kahestaan. Tässä ollaan jo kotimatkalla. 



Niin että juhlikaa te muut joulua ja uuttavuotta, mä skipaan ne ja säästän kaikki paukut juhannukseen. 

1 kommentti:

Kiitos kun kommentoit.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...