Kohti unelmia

Tässähän meinaa elämä mennä niin haipakkaa eteenpäin että saa ihan pitää piposta kiinni ja pistää juoksuksi ettei jää kelkasta. Muistelin kirjoittaneeni alkuvuodesta toiveita tälle vuodelle. En edes aio vielä lukea mitä kaikkea sinne tulikaan silloin listattua, mutta tiedän jo nyt, että moni niistä toiveista on kuin onkin toteutunut, osa jopa ihan itsestään. Ja tänään toteutui se suurin konkreettinen toive ja haave, koko elämäni isoin päämäärä jota kohti on kurkotettu jo niin pitkään etten edes osaa laskea vuosia.

Meistä tuli talonomistajia. 

Se ei ole se 1800-luvun hirsitorppa metsän ja pellon välissä järven rannalla, mutta se on 50-luvun rintamamiestalo metsässä, pienen tien päässä, eikä rantaankaan ole kuin reilun kilometrin matka. Siinä ei ole puuhellaa, mutta siinä on leivinuuni, takka ja pönttöuuni. Siinä ei ole vanhaa täyspuista keittiötä eikä lankkulattioita, mutta siinä on ihanat, sympaattiset viiluovet, parveke ja uusi hieno kylppäri. Ja tilaa kissojen ja koirien temmeltää. 

Siinä ei ole vanhaa kivinavettaa eikä aittoja, mutta siinä on iso autotalli, jossa M saa rassata kulkupelejään niin paljon kuin sielu sietää. Ja on siinä yksi pieni piharakennuskin, se ikuisesti himoitsemani pihasauna. Lahoksi tönöksi juuri sopivan kokoinen harjoituskappale, jonka katon ja seinien kimpussa saadaan opetella remonteeraushommia.

Siinä ei ole vanhaa, villiintynyttä puutarhaa, mutta siinä on melkein kaksi hehtaaria tasaista pihamaata, johon voin suunnitella ja toteuttaa justiisa semmoisen puutarhan ja kasvimaan ja kukkameren kuin vaan ikinä tahdon ja osaan ja saan aikaan. Ja kunhan saadaan raavittua jostain riittävästi rahaa (= aitaverkkoa ja muita tarpeita), koko se piha tulee olemaan koirien temmellyskenttää. Sitä päivää täällä odotellaankin jo kuin kuuta nousevaa, aita on siis prioriteettilistan kärkipäässä mitä tulee hankintoihin. Heti sen jälkeen rakennetaan kissoille katettu ulkotarha, jonne pääsevät ikkunan kautta kulkemaan.

Tässä on menty nyt koko tunnekirjo läpi ja ympäri ja eestaas ja joka suuntaan muutaman viikon sisällä. Päälimmäisin tunne on silti ollut pelonsekainen paniikki. Tyypilliseen tapaani olen stressannut kaikkea mahdollista ja madotonta, mutta pääasia että täysillä ja niin että kaikki yöt menee täristessä hysteerisenä litimärkänä hiestä ja päivät oksennusta nieleskellessä, kun ei ole edes pystynyt syömään mitään. Jos olis ollut mistä laihduttaa, niin tää olis mennyt hyvästä dieetistä, mutta kun jo valmiiksi laihasta lähtee muutama kilo, niin se on jo kaikkea muuta kuin kaunista katsottavaa. Mutta jos nää kaikki perusjutut kuten konkurssit, homeet, sädesienet, salamaniskut, petolintujen viemät lemmikit, varkaat, putkivuodot, tulipalot, työmatkaonnettomuudet, erot, elikoiden rappusissa katkomat jalat ja kissojen sulkemien pellien aiheuttamat häkäkuolemat jne ressaa jo näin alkuunsa pois alta, niin ehkä ne sitten oikeasti kohdalle osuessa osaa ottaa vähän lunkimmin? Niin mä ainakin itselleni kovasti uskottelen. Mutta ihan tosissaan, vielä viikko sitten olin aivan varma että tämä stressi vie mut hautaan ennen kuin päästään edes muuttamaan, mutta elossa ollaan ainakin vielä toistaiseksi. Ja nyt kun on nimet papereissa niin ekaa kertaa koko tämän prosessin aikana tuli tuolla pilkkopimeässä metsässä vesisateessa koiran kanssa kävellessä semmoinen ihana olo että jes, nyt mä olen saavuttanut elämässäni jotain mihin olen aina pyrkinyt. Vaikka se tällä hetkellä onkin vielä pelkkä talo, niin uskon vakaasti, että siitä tulee vielä se ihan oikea Koti, jossa meillä kaikilla on hyvä olla. 

Nyt sitten vaan odotellaan helmikuulle että päästään muuttamaan, ja sitten saakin ruveta opettelemaan vanhan talon kieltä ja tapoja, puulla lämmittämistä, maalaamista, saunaremppaa, tapettihommia. 

Joku ei taaskaan taida nukkua ens yönä.  

Oho, vessassa rusehtaa

Meidän vessa muuttuu pala palalta ruskeaksi, ihan vahingossa. 

Kaarinan Ykköstien kirppikseltä löytyi Mäkisen Kuvastimen ruskea peili niin halvalla että vieläkin hihityttää. Kesällä ihastelin samanlaista Tuula Puraslahden suunnittelemaa kuvastinta rompetorilla, siellä sillä oli hintaa muistaakseni 70 € eikä kuulemma tinkivaraa ollut ollenkaan koska on sen verran harvinainen malli. Myönnetään, en itsekään muista moiseen ennen törmänneeni, eli ei niitä nyt ihan joka nurkan takana myydä. Vaan nytpä se tuli vastaan kahdella eurolla, joten taisi siinä pari riemunkiljahdusta päästä ja askel kassalle oli kovin kevyt ja keinahteleva.  

Peilin päästyä heti tositoimiin piti sen kaveriksi virittää vähän vanhempi kirppislöytö, joka on odottanut sopivaa hetkeä ja inspiraatiota (eli kolmen naulan nakutusta) kesästä saakka. Sopivasti ruskeansävyinen, käyttämätön kangaslokerikko kotiutui Lielahden Fidasta 3,40 € hinnalla. Se olikin oikein tervetullut löytö, taskuihin nimittäin mahtuu piiloon paljon kaikkea tärkeää ja vähemmän tärkeää roinaa mitä vessassa ehkä joskus saattaa tarvita, tai sitten ei. 

Olen vähän sitä mieltä, että tämä jos mikä on universumin tapa yrittää sanoa että kyllä se hieno ruskea roskiksesta löytynyt peilikaappi vaan kuuluisi meidän vessaan, mutta tuolla se edelleen nököttää yksin saunan nurkassa. 

Tsompidyykkysynttärit

Hupsistakeikkaa kun on hujahtanut taas aikaa viimeisestä päivityksestä. En minä vielä ole hanskoja tiskiin lyömässä, jatkuvasti tämä blogi on mielessä mutta kun ei vaan jaksa saada aikaiseksi. Kiitos silti teille jotka jaksatte pysyä kuulolla ja kommentoida, aina se piristää mieltä. 

Viime viikonloppuna oli kekri ja halloveeni ja pyhäinpäivä, ja meitin synttärit. Ihan parasta muuten että paras ystävä on syntynyt ihan melkein samana päivänä kuin itsekin ja justiinsa parhaaseen aikaan vuodesta. Perinteisesti jos universumi on ollut suopea ja on onnistuttu olemaan samalla paikkakunnalla, ollaan tsombeuduttu Turun yöelämään, mutta tässä iässä ei enää oikein jaksa baareilla. Silti, aina jos on mahdollisuus pukeutua tsombiksi niin tilaisuutta ei pidä päästää käsistä, joten kalmaisat kekkerit oli järjestettämän. 

Hullu juhlinta alkoi heti aamusta kun vetästiin aamupalaksi suklaakakkua.

  

Illalla pistettiin pöytä koreaksi ja juotiin mustaa boolia Kockumin sorsasta. Nyt pääsi nämäkin emaliaarteet siihen käyttöön mihin ne on vähänniinkuin hankittu, kyllä nyt kerran vuodessa pitää pöytä kattaa oksumaljalla, perskannulla, pissapotalla ja sorsalla. Olis varmaan maistunut teillekin?

 

Kaikille vieraille ei käynyt kovin hyvin, mutta semmoista se elämä välillä on.

Sitten! Sen sijaan, että tämä parivaljakko olisi lähtenyt kaupungin yöelämään, se lähtikin penkomaan roskiksia. Paras idea ikinä, paitsi että tällä kerralla mentiin periaatteella tyyli ennen kaikkea, ja jätettiin takit ja muut lämmittimet kotiin jotta komiat kostyymimme pääsivät oikeuksiinsa. Mutta onneksi oli tylliä! Pelastin aiemmin syksyllä säkillisen eriväristä tylliä roskalavakuormasta ja raahasin sen kaiken Turkuun. Siitä oli näppärä askarrella vaikka mitä hörsylää ja huivia menoon mukaan. Mutta eihän se paljoa lämmittänyt ja viluhan siinä tuli, mutta laitettiin sitten sauna tulille kun selvittiin reissultamme.  Seuraavat kuvat puhukoon puolestaan, oli meillä vallan hurjan hauska ilta.

  

Teemaan sopivasti yhdestä roskiksesta löytyi hyljätty paha poika. Jälkeenpäin ajateltuna tämä olisi pitänyt pelastaa, mutta sinne se jäi kuolemaan. raasu. 

Saalis ei ollut suuri, mutta muutama aarre kuitenkin löytyi. Mm. Canonin vanha kamera, jossa oli ihan pätevä muistikortti ja akkuakin vielä sen verran että saatiin räpsittyä tilannekuvia.

Kolmihaarainen kynttilänjalka ja hopeoitu tarjotin pääsivät makkaria komistamaan. Pitänee askarrella joku oikein gootteisa asetelma noista vielä, meillä kun on noita samanmoisia kynttelikköjä useampi eri kokoinen.

Kiinnostavaa lasitavaraakin löytyi taas. Itävaltalainen Oberglas-vaasi ja Mäntyharjun Lasin valmistama Eero Rislakin suunnittelema Nina-pullo selvisivät molemmat koettelemuksistaan pienin vaurioin. Ninassa on pieni kolhu pohjassa, Oberglasin suulla on vähän nakerrusta, mutta ei mitään vakavaa. 

Lisäksi löytyi taidetta tämän ison signeeramattoman taulun muodossa, mutta ei me saatu sitä polkupyörän seljässä kulkemaan, eikä sille käyttöäkään keksitty, joten jätettiin se hyvin näkyvästi odottelemaan josko joku onnellinen sen löytäisi ja pelastaisi.

Semmonen oli meitin tsompidyykky, olikos teillä kivat kekrit ja kekkerit?