Urheiluhurahdus, 20 km rajapyykki ja melkein kevät

Blogissa on ollut viime aikoina hiljaista. Syitä siihen on monia, mutta yksi niistä on urheiluhurahdus. Ihan huomaamatta on viikot täyttyneet koneen tai telkkarin ääressä istumisen tai romujen kuolaamisen sijaan liikunnasta. Koirien lenkittämisen lisäksi käyn kahtena tai kolmena päivänä viikossa juoksemassa, kerran viikossa kansalaisopiston piloxingissa ja muinakin päivinä huomaan heiluvani kotona käsipainojen ja kuminauhojen kanssa tai ähisevän lankkuasennossa naama sinisenä. Se taas johtaa siihen, että joka päivä pitää syödäkin ihan oikeasti kunnolla vähintään sen kaksi kertaa, joten enää ei riitä että tekee sunnuntaina ja keskiviikkona ruokaa ja syö sitä samaa loppuviikon, vaan melkein joka päivä saa olla kokkaamassa ja ihan koko ajan syömässä, ja silti on koko ajan nälkä. Siihen se kaikki aika sitten meneekin, mutta voishan tuon kai hassata huonomminkin.

Vuodenvaihteessa suunnittelin juoksevani puolimaratonin kesäkuun alussa, mutta töihin tuli mainos Pyynikkijuoksusta, joka juostaan jo vappuviikonloppuna. Se oli sitten selvä peli, puolimaratonsuunnitelmat aikaistui kuukaudella. Helppo nakki, reilu kymppi on mennyt heittämällä jo ties kuinka pitkään, joten kyllä nyt parin kuukauden reenin jälkeen on pakko jaksaa jo tuplat. 

Sattuipa sitten viime sunnuntaina semmoinen juttu, että läksin metsään tarkoituksenani juosta ihan hissuksiin vaan puolitoista tuntia, sillain oikeen ajatuksella hiljaa. Siinä ei kylläkään yhtään auttanut se, että päässä soi Vesivehmaan jenkka taukoamatta ihan koko lenkin ajan...  Pari viikkoa aikaisemmin juoksin siihen astisen pisimmän lenkkini 16,6 km 10 km/h keskinopeudella, nyt päätin että alta yhdeksää pitää mennä, siksi suuntasin metsään, siellä kun ei näillä keleillä paljon nopeusennätyksiä rikota. Sykkeitähän tässä kai oikeasti pitäisi seurata, mutta koska mulla ei ole mitään mittareita niin leikitään vauhdeilla vaan. Vaikka oikeasti saattoi kyllä sykkeet olla paljon korkeammat tuolla lumessa tarpoessa kuin kovemmalla maalla, mutta ei anneta sen häiritä.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että puolentoista tunnin kohdalla ajattelin että mennään nyt samaan hikeen kaksi tuntia, ja kahden tunnin kohdalla oli kahteenkymppiin enää niin pieni matka, että en malttanut lopettaa kesken. Eihän tuo matka lopulta jäänyt puolimaratonista kuin vajaan kilometrin, jonka olisi tossa vaiheessa juossut vaikka pää kainalossa, mutta ei makiaa mahan täydeltä. 20 kilometriä juoksua yhteen soittoon on meikäläiselle sen verran iso juttu ihan jo henkisestikin, että tässä riittää makustelemista hetkeksi.  Tosin nyt sitä on jo ruvennut miettimään, että oliskohan se täysmaraton 42 km sittenkään ihan niin mahdoton ajatus riipasta jossain vaiheessa.. Mutta vedetään nyt se puolikas ainakin ensin. :)

Hitaasti kun hölköttää menemään niin kerkeää räpsimään kuviakin samalla, voi kuinka kätevää! Samalla voin esitellä kaikille teille etelänmiehille ja naisille kuinka talvea täällä vielä elellään... Talvi on kyllä aika paikallista vain, työmatkankin varrella on pitkiä matkoja ihan lumetonta, täällä meillä sitä lunta vaan riittää. Alla olevat kuvat on siis sunnuntailta 8.3.

'

Ja samaan syssyyn pistetään muutama keväisämpi kuva seuraavalta päivältä eli 9.3, kun aurinko oli porottanut pitkästä aikaa koko päivän ja sen innoittamana käytiin koirien kanssa etsimässä kevättä. Nyt luritteli jo mustarastaat ekaa kertaa ihan kunnolla, ja joutseniakin jossain kuului menevän. Ihan ei vielä leskenlehdet kukkineet mutta melkein! Ei ne vaadi kuin pienen lumettoman kohdan että jaksavat puskea ylös maasta. 

Karvamatokin oli herännyt. 

Ja lupiini sieltä punnertaa kans!

Viime kesän leppäkerttu.

Ruuti ihmettelee että minne ihmeeseen vesi on kadonnut järvestä. Tonne olis melkein mahtunut mönkimään jään alle. Ja vielä lauantaina jotkut uhkarohkeat moottorikelkkailijat päästeli järven poikki...

Onkos teillä jo leskenlehtiä? Tai urheiluhurahdusta? Tai molempia?