lauantai 17. tammikuuta 2015

Parempaa tätä vuotta

Hengissä ollaan, vaikkei mitään olekaan aikoihin kuulunut. Se tuli se joulunajan ahdistus sieltä sitten kuitenkin, joten ei ole riittänyt mielenkiinto blogijuttuihin, eikä oikein mihinkään muuhunkaan. Mutta onneksi ensi jouluun on taas melkein vuosi, ja silloin olen toivon mukaan ihan omassa kodissa ja jos vaan saan itse päättää, niin en lähde minnekään pönöttämään iloisten ja onnellisten jouluihmisten keskuuteen vaan annan itelleni luvan murjottaa tai olla murjottamatta ihan vaan kotona ilman suorituspaineita. Älkää ymmärtäkö väärin, kyllä minä tykkään käydä sukuloimassa ja muutenkin leikkimässä sosiaalista aina välillä, ihan jopa melkein koska vaan, mutta kaikista vähiten jouluna.


Mutta nyt on taas arki koittanut ja mielialakin vähän kohentunut, joten koitetaan saada jotain ilmoille täälläkin. Kaikissa muissa blogeissa laitettiin niin hienosti viime vuosi pakettiin kuvineen päivineen, että saatoin ottaa pienet suorituspaineet omillekin harteilleni sen suhteen. Vaan sepä aiheuttikin ainoastaan sen, että ei huvittanut edes yrittää, joten muutos suunnitelmiin. Lyhyesti ja ytimekkäästi, vuosi 2014 oli tylsin ja yksitoikkoisin elinvuoteni ikinä tähän mennessä. Semmoinen, että siinä ei oikein eletty laisinkaan vaan päivät vaan seurasi toisiaan, jos nyt ei ihan identtisinä niin ainakin pääpiirteittäin tismalleen samanlaisina. Mainitsinkin tuossa aikaisemmin, että yhtäkään lomapäivää mulla ei ollut koko vuotena, joten joka ainoa arkipäivä kävin kiltisti töissä, ja sitten yksinhuoltajana kiiruhdin äkkiä kotiin lenkittämään koirat, sitten kotityöt ja nukkumaan ja sama alusta. M oli syksyllä taas muutaman viikon putkeen liesussa, mutta yleensä sentään viikonloput kotona. Sillon joko tehtiin jotain (=elettiin), tai se teki kavereidensa kanssa, ja minä nysväsin elikoiden kanssa. Koko vuosi meni maksimissaan 170 km säteellä kotoa, hurjat neljä kertaa pääsin siis niinkin pitkälle kuin Turkuun. Micran mittariin ilmestyi silti vuoden aikana 25 000 lisäkilometriä, että ihan riittävästi sitä tulee ajeltua ihan pelkästään kodin ja työpaikan väliä. Ja sitä tulee muuten ajeltua vastedeskin, sain nimittäin vuodenvaihteessa vakituisen työpaikan, elämäni ensimmäisen sellaisen.

Muuta mainitsemisen arvoista pitää oikein miettimällä miettiä, mutta tapahtuihan jotain sentään. Sain kuin sainkin aloitettua sekä toistaiseksi myöskin pidettyä uuden harrastuksen, eli juoksemisen, vaikka nyt talvella se ei niin kovin säännöllistä ole ollutkaan, kun ei ole siihen touhuun kenkiä joilla pysyisi pystyssä vähänkään liukkaalla kelillä.


Kesällä kypsyi elämäni ensimmäiset omat siemestä asti kasvatetut tomaatit. Suurin osa jäi kyllä kypsymäti, mutta muutama sentään pääsi mahaan asti. Hilloakin tein elämäni ensimmäistä kertaa, äiteen karhunvatukoista, sekä hyytelöä omista mustamarja-aronioista. Hillo muistuttaa enempi mehua, mutta hyytelö onnistui täydellisesti. Yritin myös jättiläiskurpitsan kasvatusta kuivassa hiekkamaassa. Jos vertaa suurimpaan koristekurpitsaani niin tulihan siitä aika jättiläismäinen, mutta ei sillä muuten kyllä ennätyksiä rikottu. Ja tulihan meille myös uusi perheenjäsen, kun M osti itselleen harrikan. Sen kanssa se touhusi onnellisena koko kesän, ja uskaltauduin minäkin sentään pari kertaa mukaan mopoilemaan.


Elikkorintamalla ei tapahtunut mitään ihmeitä. Tai no tavallaan, sillä Körmyn en olisi uskonut näkevän tätä vuotta, niin huonossa kunnossa se kipeine kinttuinensa oli pitkin syksyä ja jo kesälläkin kausittain. Puoli syksyä mentiin tuplakipulääkkeillä ja välillä muillakin tropeilla ja kertaalleen sille jo alustavasti varasin lopetusajankin, mutta niin vaan sekin koki jonkun ihmeparantumisen (tai sitten Carthrophen vaikutti tosi pitkällä viiveellä, mistä sen tietää) ja nyt se liikkuu paremmin kuin kahteen vuoteen ja jaksaa taas pitkääkin lenkkiä. Kissoista Murina täytti syksyllä 10 vuotta, mutta on edelleen ihan sama hassu konkkelikoipi kuin kakaranakin, ei sitä ikänä kymmenvuotiaaksi uskoisi. Ja edelleen se on maailman paras ja rakkain kissa.



Sitten katse tulevaan. Uudenvuodenlupauksia ei ole ollut tapana tehdä, mutta toiveita voi kai sentään esittää. Listaanpa ne nyt oikein tänne, niin saan sitten vuoden päästä ihan julkisesti myöntää kaikkien toiveiden kariutuneen. Mutta tässä ne nyt olis, vaatimattomat toiveeni vuodelle 2015:

- Oman kodin osto. Kun elämässä ei ole mitään muuta sisältöä kuin työ ja elikot ja kotona yksinään märehtiminen, niin sillon olisi ihan kiva että olisi ihan oikea koti. Ei pelkkä tilapäisasunto jollaisissa olen elänyt koko ikäni, vaan paikka jossa viihtyy ja haluaa olla ja elää ja asua ja olla onnellinen, semmoinen jossa on tilaa hengittää. Nyt kun vihdoin on vakituinen työpaikka, niin tämä lapsuudesta asti kantanut,  koko elämäni suurin haave voi jopa ihan realistisesti olla mahdollista toteuttaa. Oma koti on siis tämän vuoden ehdoton päämäärä numero yksi, johon on ihan pakko päästä. Ette kuulkaa tiedäkään kuinka pakko. Oonhan mä nyt herranjumala jo 33, eihän se ole liikaa toivottu että tässä iässä löytäisi oman kodin?

- Kesäloma! Mä niiiin aion viettää ens kesänä lomaa! Ja talvellakin! 

- Myöskin aion nähdä enemmän kaikista rakkaimpia. Vuonna 2014 näin parasta ja ainoaa ystävääni tasan vaivaiset viisi (oikeasti, VIISI!) kertaa. Koko vuoden aikana... Jos nyt sit tänä vuonna vaikka kuusi, sekin ois jo jotain. Tai vaikka sen viisi sitten, mutta edes ripoteltuna vähän tasasemmin ympäri vuotta, koska nyt viime kerrasta on jo kohta viisi kuukautta ja se on oikeasti aika masentavan pitkä aika ilman ystävää. Onneksi asia korjaantuu ensi viikolla, mikäli universumi ei päätä ruveta hankalaksi.

- Voisi yrittää myös hommata kavereita täältä omilta nurkilta että muistaisi mitä on sosiaalinen elämä.  Se vaan on vähän helpommin sanottu kuin tehty, mutta ensimmäinen askel on jo otettu, uskokaa tai älkää.

- Edelleen jatkuu yritys saada kuva käestä sekä kyykärmeksestä (ei niitten samassa kuvassa kuitenkaan tarvi olla), sekä nähdä ihan oikea ja ihkaelävä vesilisko edes vilaukselta. Ja vaskitsa.

- Mato-ongelle olen haaveillut pääseväni jo vuosia, jos nyt tänä vuonna vaikka onnistuisi. En tiedä mikä siinäkin on muka niin vaikeaa, onget on valmiina, rantaan on viiden minuutin kävelymatka, ja matojakin varmaan löytyy kun vaan ensin löytää multaa josta kaivaa. 

- Ensi syksynä on kaapit pullollaan itekerättyjä villiyrttejä, sen lupaan ja vannon, mikäli mussa vielä silloin henki pihisee. Tämän uskallan luvata ihan siksikin, että sain ihan huikean joululahjan, josta lisää myöhemmin.

- Puolimaratonin ajattelin pinkasta jos jaksan. Aitoo Trail kesäkuun alussa olisi tähtäimessä tällä hetkellä, mutta kattotaan nyt. 

- Sitten pitää ihan ehdottomasti käydä enempi keikoilla. Hyvästä livemusiikista tulee aina niin hyvälle mielelle, ja sen pienen hetken sitä muistaa miltä elämä voi tuntua.

- Kirppis- ja roskisjumalat voisi tipauttaa eteeni esim. tattikulhon tai jotakin muuta kuviollista Fineliä, vihreää kotimaista lasia, keltaista primaveraa, Pehtoorin ja jonkun vanhan, kauniin, toimivan radion. Ja sympaattisia huonekaluja sinne uuteen kotiini, jahka ensin löydän sen.

- Kaikkien edellämainittujen tavoitteiden myötä toivon myöskin hyvin kliseisesti olevani tänä vuonna edes himpun verran onnellisempi, tai jos ei onnea suoda niin jollain muulla keinolla edes sitten vähän vähemmän kireä. Ja nauraa enemmän. Joo, otankin tavoitteeksi nauraa kunnolla, sillain että tulee vedet silmistä, kerran kuussa, tai edes joka toinen kuu. Ihan vähintään joka kolmas. Töissä nauramista ei lasketa, tämän täytyy tapahtua vapaa-ajalla, eli se vaatii siis myös sitä sosiaalista elämää, tai sitten vaan todella hyvää mielikuvitusta.  Mutta jos ei vaan yksinkertasesti naurata, niin ainakin pitää surkeilla vähän vähemmän, muuten minua ei löydä enää otsaryppyjeni alta.

- Tiivistettynä toivon vuoden 2015 tuovan onnellisuutta, turvaa, luottamusta, selkeyttä ja maan johon kasvattaa juuret. Jos tämä vuosi olisi nyt se, jonka lopussa tiedän vihdoin kuuluvani jonnekin.  

Aamen.



7 kommenttia:

  1. Ensinnäkin aivan älyttömästi onnea vakityöstä!! Omalta osalta olen jo luovuttanut vakipaikan suhteen, kun nyt jotain pientä tekemistä edes löytäis. :D
    Ja sit onnea oman kodin etsintään!
    Sosiaalisen elämän lisäämiseen tälle vuodelle on meillä sulle Maijan kanssa jo jotain tiedossa. ;)
    Toivon sulle parempaa tätä vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Jaa on teillä suunnitelmia, voi jee! En malta odottaa. :)

      Poista
  2. Onnea kodin etsintään :) Olen sinua vuoden nuorempi ja jo pari vuotta on tuntunut siltä että olisipa ihana jos olisi sellainen varsinainen ihan oma koti. Mutta omista vakipaikoistani olen huimapäisesti irtisanoutunut ja elämä on muutenkin ihan kesken joten ehkä sitten... Vaikka nelikymppisenä tai jotain? :)

    Tattikulho saisi kyllä tulla myös minun luokseni, mielummin nyt eikä vasta sitten kymmenen vuoden päästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Jos nyt totta puhutaan niin en minäkään usko tuolla lopun ikääni töissä olevani, mutta nyt pitää pitää kynsin hampain kiinni ainakin niin kauan että löytyy se Koti. Toisaalta se työ taas sanelee aika pitkälti kodin sijainnin, joten jos tänne asettuu niin kai se työkin sitten pidetään, ainakin siihen asti että tulee parempi tarjous.

      Poista
  3. Kiitos! Krhm, tätä ei saisi sanoa, mutta ei mullakaan mitään ongelmia työttömänä ollut olla, ja todellakin kelpaisi semmoinen muutaman kuukauden loma aina välillä, ei tekis ollenkaan tiukkaa. Mutta eiköhän mun osaltani ole kelan rahat käytetty hetkeksi, ja on se oikeasti ihan mukavaakin käydä töissä säännöllisesti, että en valita. Mutta sanotaan, että ei se maailma siihen kaatuisi vaikka työttömäksi jäisinkin, kokemusta on.

    VastaaPoista
  4. Vähän samat suunnitelmat täällä -olipas kiva lukea kun joku on ne oikein kirjoittanut julki. Pitäis ehkä tehdä sama itsekin niin saisi suunnitelmilleen potkua. Omasta rintamamiestalosta haaveilen minäkin ja heti kun asuntosäästäminen on sopivalla mallilla, ryhdyn sanoista tekoihin. Tai siis onhan tuossa asunnon ostamisessa paljon semmoista mitä ei ehkä ymmärrä, mutta täytyy ottaa joku viisas kaveri mukaan.
    Vakityötä havittelen kanssa parin viikon päästä. Alkaisi tosin vasta elokuun alusta. Saa nähdä miten käy. En oo semmosiin kisoihin ikinä ottanut osaa. Aika jänskää.. Hurraa sun työlle!
    Olispa kiva sut tavata joskus kun samoilla nurkilla asustellaan. :) Ei kavereita ikinä liiaksi asti ole. Ainakaan kirppiksille ja semmoseen. ;) Harmi kun multa jäi väliin viimekertainen retrotapaaminen -seuraavaan kyllä koitan päästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea työkilpaan! Ja talon etsintään myös.

      OIisi kyllä tosiaan kiva nähdä, veikkaan että se on vain ajan kysymys. :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...