sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Kuinka paljon on liikaa?

Olen tässä vähän mietiskellyt, kaiken tavaranpaljouden keskellä, että kuinka paljon on liikaa? Pitääkö jokaiselle tavaralle olla käyttöä juuri tämänhetkisessä elämässä? Pitääkö kaiken mahtua kaappiin? Missä menee keräilyn ja hamsteerauksen raja? Onko liikaa jos tismalleen samaa astiaa on useampi samanlainen, vai riittäisiköhän vaikka yksi per väri tai koko? Jos nyt ei kuitenkaan mistään astiastosta ole kyse.

Meidän keittiössä on läjä. Ihana, värikäs ja painava läjä, joka ei mahdu kaappiin. Tai mahtuisi se kai jos tekisi tilaa, muttakun ei mua oikeastaan edes haittaa katsella sitä läjää joka päivä, paitsi aina silloin kun tarttisi sitä tilaa johonkin muuhun. Tämä kyseinen läjä koostuu Finelin yksivärisistä emalikulhoista, joita en vaan voi vastustaa. M ei niistä pidä, ei laisinkaan, sen tekisi varmasti joka ikinen kotona viettämänsä päivä heittää koko kasa roskikseen, ja samalla aika paljon muutakin minulle niin kovin tärkeää ja ihanaa esinettä. Syystä tai toisesta nyt puhutaan nimenomaan emaliastioista. 


Minä rakastan emalia, se ei varmaan keltään ole jäänyt huomaamatta. Erityisen paljon minä rakastan kotimaista emalia. Ja rakastan myös kiertää kirppareita, ja niiltä välillä löytyy emalia kohtuuhintaan, ja silloin sitä joutuu joka ikinen kerta kysymään itseltään että onko tämä jo liikaa, mitä minä tällä teen. Mutta jos oikein halvalla saa, niin sehän on vähänniinkuin sijoitus, saan ihan koska vaan tästä rahat takaisin ja vielä vähän enemmänkin, jos vaan haluan. Mutta kuinka monta Finelin kippoa olen ikänä myynyt pois? En ainoatakaan, ainakaan muistaakseni. Muuta emalia kylläkin, ja niistäkin osa on jäänyt harmittamaan, kun niille olisi myöhemmin tullut kuitenkin käyttöä tai muuten vaan ikävä. 

Halpa hinta on vaan tekosyy, enhän minä oikeasti myydäkseni osta, ostan koska minulla on joku kummallinen tunneside tietynlaisiin tavaroihin, ja koen kai samalla jollain tavalla tekeväni palveluksen universumille ja historialle pelastamalla vanhaa tavaraa hyvään kotiin, jossa sitä arvostetaan. Tai ainakin toinen puoli taloudesta arvostaa. Mutta mistä sen tietää jos joku arvostaisi vielä enemmän, ja oikeasti jopa tarvitsisi? Se vaan, että jos minä en sitä osta, ostaa sen heti ensimmäinen trokari joka paikalle sattuu, ja pistää sen samantien omaan pöytäänsä triplahinnalla. Eihän semmoinen käy päinsä laisinkaan, esine täytyy pelastaa! Ja jos nyt satun olemaan järki päässä liikenteessä ja jätän aarteen kuitenkin kirppikselle, se jää hampaankoloon kaivelemaan pitkäksi aikaa. 


Nyt ollaan suurten päätösten äärellä. Olen lähestulkoon tullut siihen tulokseen, että kun on kyse näistä yksivärisistä, ei niin kovin ihmeellisistä kulhoista, joita kuitenkin on valmistettu ties kuinka montaa eri kokoa ja väriä, niin jospa yksi kutakin kokoa yhdessä värissä piisaa. Tai ainakin osan noista punaisista voisi pistää kiertoon, niin voisi sitten taas paremmalla omallatunnolla hamsteerata eri värisiä kun on jostain malttanut luopua. Värisuora on kyllä haaveissa, joten muista väreistä en luovu.


Pikkuruisin ja suurin, yhdessä ne on kuin karkki. 




8 kommenttia:

  1. Jaska tai Tuuti tulee tosi onnellisksi kun lahjotat tarpeettomat niille :) Mä nään jo niiden ilmeet :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne kyllä taitaisi noita edes haluta, tai ainakaan tarvita. Täytyy koittaa etsiä kulhoille hyvät kodit jostain muualta kuin omasta suvusta. ;)

      Poista
  2. Ihanat! Ja kaunis matto niiden alla myös :)

    VastaaPoista
  3. Tähän väliin voisin heittää oikein kliseisen lauseen: "Et ole ongelmasi kanssa yksin!" :D Täällä nimittäin toinen emalikippofriikki, joka painiskelee samojen kysymysten kanssa. Yksivärisiä Finelin emalikulhoja löytyy asunnosta yhteensä 14, joista tosin vain yhdeksän on esillä, viis kaapissa. Kahta kippoa on tuplakappale. Itseäni ei niinkään mietitytä se, että joitakin kulhoja on kaksi kappaletta, vaan se, että osa kulhoista on tosiaan ollut tuolla kaapissa jo aika pitkään! "Kyllä mää niitä varmasti sitten joskus tarvitsen", ajattelen. Mutta tarvitsenko oikeasti? Tällä hetkellä olen tullut siihen tulokseen, että en viitsi ruveta värisuoraani karsimaan, varsinkaan kun nuo kaapissa olevat kulhot eivät niin hirveästi sitä tilaa vie, ovathan ne yhdessä pinossa.

    Onkos noita sinun punaisia kulhoja yhteensä viisi samankokoista? Hmmm... Itse varmaan tekisin niin, että luopuisin punaisesta kulhosta sitten, kun olen löytänyt tilalle jonkun toisen erivärisen kulhon. Varsinkin nyt joulunaikaan voisi kuvitella, että on nuo kaikki punaiset kulhot voisi laittaa pöydälle karkki/herkkukipoiksi tai niistä voisi tarjota muuta jouluruokaa!

    Hyvää joulunaikaa ja tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kohtalotoveri! Voisihan noista tosiaan jouluruokaa tarjota, mutta kun meillä ei sitä joulua oikeastaan edes vietetä, muuten kuin että suoritetaan pakolliset sukuloinnit ympäriämpäri autoillessa. Vähän on kyllä nyt harkittu tekevämme itekin jotain joulusapuskaa, mutta mutta... Noh, katsotaan. Vaikka tässä olisi kyllä nyt hyvä sauma saada kippoja käyttöön, jos tosiaan kattaisi sen joulupöydän kotiinkin. Kiitti vinkistä! ;)

      Poista
  4. No ihan samaa kysymystä olen toistellut itselleni viimekuukausien (ja vuosien!) aikana. Minäkin rakastan emalia, rakastan kaikkea tavaraa. Mutta vihaan siivoamista, ja mitä enemmän on tavaraa sitä enemmän on siivoamista ja epäjärjestystä.

    Mun on pakko laittaa sulle linkki kun syksyllä istutin kanervat emalikippoihin ja niistä tuli jotenkin ihan kauhean ihanat! :)

    http://taajamafarmari.blogspot.fi/2014/09/tulkoon-syys-ja-talvi.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä ihanat kanervaistutukset! Mutta sehän siinä on, että mitä enempi roinaa niin sitä enempi siivottavaa. Mutta jos se roina tekee onnelliseksi, niin sit pitää vaan kärsiä siivoomiset...

      Poista

Kiitos kun kommentoit.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...