Täys kymppi!

Taisin semisti aliarvioida itseäni kun asetin juoksenteluharrastuksessa kymmenen kilomeriä vasta ensi kesän tavoitteeksi. Sunnuntaina läksin koittamaan ja hyvinhän sitä jaksoi! Tällä kertaa urheilin ihan yksinäni ilman koiraa. Tuli vähän aidottua siinä samalla, kun kirmasin metsässä pitkin kinttupolkuja ja siellä oli kaatunut puita polun päälle. Vastoin ennakko-odotuksia pysyin kuitenkin pystyssä, saavutus sekin. Komian metsonkin näin, siitä se hiekkakasan päältä jutteli hetken ennen kuin otti siivet alleen ja jatkoi matkaansa.

Hirvestäjiäkin oli liikenteessä. Hetken ehdin panikoida mustissa vaatteissa jolkotellessani että mahtavatko erottaa hirvestä, mutta huoli kaikkosi kun muistin että naamataulun hehkuva puna paistanee sumuisesta metsästä paremmin kuin mikään huomioliivi. Tätä puoltaa myös se julma tosiasia, että kuuden kilometrin kohdalla tuli koiranulkoiluttajatyttönen vastaan ja se katsoi mua ensin hetken monttu auki ja repesi sitten nauramaan ääneen, olin ilmeisesti tosi hemaiseva näky.

Laiska töitään luetteloi, mutta siitä huolimatta tai ehkäpä juuri siksi pitää vähän leuhottaa (tai laittaa itselleen muistiksi, jotta voi tarpeen tullen kaivaa faktat esiin jos tulee noottia että sääki aina vaan lusmuat) että eipä sitä muutenkaan sunnuntaina paljon laakereillaan makailtu. Heti aamusta siivosin viisi(!) tuntia. Kuurasin keittiön oikein kunnolla lattiasta kattoon, syväpuhdistin uunin, kahvinkeittimen, liesituulettimen ja mikron ja putsasin kaikki ilmanvaihtoröörit (ne mitkä on katossa joiden nimi on nyt hukassa) koko kämpästä. Imuroin, tuuletin kaikki tekstiilit, vaihdoin lakanat, pyyhin pölyt, pyykkäsin ja vaikka ja mitä. Mikä lie hormonihäiriö taas, mutta ihan hyvä että joskus sentään. Sitten suorilta jaloilta juoksentelemaan, sen jälkeen pikavenytysten jälkeen koirien kanssa reilun viiden kilometrin kävelylenkille. Ja koska katsastusmies kertoi lauantaina että uskollisen vanhan ratsuni jarrusylinteri vuotaa, oli aika jarrurempan, jota sitten lähdettiin suorittamaan samalla ovenavauksella kun palasin metsästä. Ei se menny ihan niinku srtömssöössä kun puuttui ratkaiseva työkalu, mutta lukemattomien kirosanojen saattelemana saatiin uudet jarrukegät sekä sylinterit paikallensa ja nyt kelpaa taas körötellä. Ja taas sitä muisti miksi tuo mies on valkattu, on se vaan aina yhtä hienoa ja upeeta ja mahtavaa ja suuremmoisen ihmeellistä että joku osaa korjata menopelejä ihan tosta noin vaan. Mulla on kyllä ihan oikeasti maailman hienoin mies, ihan vaan tiedoksi kaikille. 

Eikä se autonrassaus siihen loppunut, maanantaina rukattiin vielä vähän lisää ja vaihdettiin vielä nastat alle. Ja ehkäpä ensi viikonloppuna saadaan hoidettua loputkin krempat että saataisiin leima papereihin.

Semmonen sunnuntai oli täällä, ei se nyt ihan lepopäivästä mennyt mutta onneksi meillä ei lasketa.

Ja tiedoksi niille jotka odottelee haastepostauksia, että tämä arki on nyt sen verran hektistä (ja töistä palatessa on jo ihan tuskaisen pimeää kuvaamista ajatellen) että saattaapi mennä viikonloppuun ennen kuin saan mitään aikaiseksi, mutta lupaan yrittää raapia jotain kokoon ihan niin pian kuin vaan suinkin kykenen.