perjantai 10. lokakuuta 2014

Kermakkokisa osa 9: Karhulaa taikka Nuutajärveä

Taas vähän nekkasia. Tämä kaunis vanha pariskunta löytyi Turusta sunnuntaikirppikseltä yhteensä kolmella eurolla. Enkä sitä ostanut minä, vaan se kisan toinen osapuoli. 


Me ei kyllä nyt tiedetä mitä nämä on. Astiataivaassa nekkaa myydään Karhulan lasin valmistamana, mutta Kermakkokimaran mukaan parivaljakko saattaisi olla Nuutajärveäkin. Itsehän en mistään mitään tiedä, joten mennään sillä että jompaa kumpaa se varmasti on, mutta pääasia että kotimaista. 



Minusta on ihan hirveän sympaattista ja ihanaa, että tämmöisillä vanhoilla esineillä on edelleen, vuosikymmenten jälkeen, se (oletetusti) sama ystävä siinä vierellä kuin silloinkin kun olivat vielä uudenkarheana kaupan hyllyllä. Jotenkin ihan väkisinkin ajattelen niitä vanhana avioparina, jotka nyt kiikkustuolissa edelleen katselevat toisiaan lempeästi silmiin. Niissä on semmoista tietynlaista rauhaa ja seesteisyyttä, semmoista ajan pysäyttävää. Ei yksinäisestä nekasta tai sokerikosta tule ollenkaan niin vahvaa tunnetta. Ja kun ei yhtään tiedä mitä kaikkea nämäkin kaksi on yhdessä kokeneet ennen joutumistaan kirppispöydälle kaikenmaailman krääsän keskelle... No, nyt ne sai rauhan, ja saavat pidellä toisiaan kädestä hamaan tappiin asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...