keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Vko 27 - Kesä tuli takaisin!

Jatketaan viikkoraportointia pienen tauon jälkeen. Heinäkuun ensimmäisellä viikolla tuli taas kesä, olihan sitä odotettukin. Nyt olisi kiva olla lomalla, mutta onneksi on sentään viikonloput. Loppuu vaan aika kesken kun on niin paljon tekemistä ja menemistä.

Käytiin kotinurkilla syömässä seitsenvuotiskaakkua ja uskaltauduinpa uiskentelemaankin. Vesi oli lämmintä kuin linnunmaito ja kastelijoitakin löytyi useampikin kappale. 


Jonnin verran olisi odotettavissa karhunvattua äiteen puutarhassa, pensaat on niin täynnä että hyvä kun pystyssä pysyvät.


Sit me käytiin poikain kanssa maakuntabaareilemassa! Se joka tunnistaa paikan saa papukaijamerkin. 


Metsässä alkaa satoaika, ekat mustikat on jo kypsiä. Ja ai että ovatkin muuten makoisia! Tässä on vaan se huono puoli, että nyt koirat ei kulje lenkillä sitäkään vähää eteenpäin kuin tähän asti, kun niiden pitää syödä jokainen mustikka joka kohdalle osuu.


Ja sieniä, oi sieniäsieniä! Tatteja on puskenut maasta jo pari viikkoa, mutta nyt vasta sain ensimmäiset kerättyä pannulle asti ja olipahan hyvää. Haperoita alkaa olemaan myöskin jonkin verran, kangasrouskuja jo vähän enemmänkin.  

 


Joku muukin oli huomannut että sieniaika on koittanut.


Koirilla on ollut hauskaa kanssa.


Pappakin jopa innostui riehumaan kuin nuori koira. :)



Seuraavaksi läjä luontokuvia. Kovasti oli taas yritystä saada käki kuvaan, mutta jatkamma harjoituksia... 




 Kurjenjalka 


Ojakellukka



Tää on joku talvikki, ehkä pikkutalvikki?


Sittisontiaiskilpajuoksu.


Päätön. (Ruuti löysi sen yksinäisen pään jo joskus kevättalvella ja siitä saatiin monen päivän riemut, kunnes se lopulta kuoli kokonaan.) 


Pakollinen pihakuva.


Ja väsynyt pikkukoira.

2 kommenttia:

Kiitos kun kommentoit.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...