torstai 10. huhtikuuta 2014

Kurkistus olkkariin

Täällä on siivottu kaksi päivää oikein urakalla. Körmy-parka oli räjähtänyt eilen sisälle, ja ihanat koko päivän auringossa muhineet koiranripaskan sulotuoksut odottelivat jo ulko-ovella kun tulin töistä kotiin. Se oli taas niitä koiranomistajan onnenhetkiä, mutta tulipahan siivottua kerrankin kunnolla. Tai no ainakin lattiat, ei täällä muualla niin kovin siistiä ole. 

Nyt on höyrymopattu koko kämppä saunaa myöten, paskamattoja jynssätty kylppärin lattialla selkäpoloisen kuolonkorinoista välittämättä, ja käytävää lukuunottamatta kaikki matot koko kämpästä vaihdettu. Tänään oli tarkotus nappasta kuva auringossa kylpevästä putipuhtaasta olkkarista, mutta ei se taas mennyt niinku strömssöössä kun aurinko kerkes jo laskemaan siinä vaiheessa kun sain matot paikalleen, ja vaikka mä kuinka muka oioin sohvatyynyt kuvauksellisesti niin ihan viturallansahan nekin on. Mutta silläkin uhalla että jokainen sisustussilmällinen saa tästä näppylöitä ja pahoinvointikohtauksen, paljastan nyt palasen meidän olkkarista. Verhot puuttuu, seinät odottaa edelleen tapetinpoistoa ja maalia, kattilatpannut on ihan kenovinossa, sohvanreunassa näkyy vielä märkä läntti kun hinkkasin siitä jotkut vanhat kissanpulkunjämät, mun elintärkeä peittokin jäi järkyttäväksi mytyksi näkyville, kissainpuun lempijalan sisalnarut on menneen talven lumia ja kukkapöydästäkin paukahti lasi jo talvella kun ei se kestänyt rehujen painoa. Mut hei, tää on meiän ihan elävien ihmisten ja eläintenkin koti eikä mikään sisustuslehti, nih. 


Mutta jos totta puhutaan niin mä en tykkää sinisestä, mutta koska se on räsymatto, taitaapi olla jopa mummun kutoma, niin ei siitä voi olla tykkäämättäkään. Matto vaihtuu silti kyllä heti kun saan vanhan puhtaaksi tai löydän jonkun vielä kivemman, toi on vaan hätävararatkaisu. En myöskään tykkää punaisesta väristä niin hallitsevassa asemassa kuin sohva, mutta koska tuo on väriä lukuunottamatta täydellisen mukava löhösohva ja siinä mahtuu jopa tämmöset amatsoonitkin nukkumaan tarpeen vaatiessa, niin se ei ole menossa minnekään, mä varmaan raahaan sitä mukanani vielä mummonakin. 

Loppunillityksenä vielä volinaa jälleen ala-arvoisesta kuvanlaadusta. Sen lisäksi että blogger tykkää taas suhruttaa kuvia vielä lisää, niin mun pitkään palvellut järkkäri (Haha, kyllä! Se ei ole kännykkäkuva!) vetelee nyt ihan tosissaan viimeisiään. Jälkimmäiseen seikkaan on tulossa muutos ehkä seuraavan palkan kilahdettua tilille (tai oikeastaan sitten kun olen osannut päättää pysynkö Canonissa vai vaihdanko Nikoniin, oi siinäpä vasta pulma), mutta tohon blogger-ongelmaan tarttis vielä keksiä ratkaisu. Joku sitä mulle joskus jo vähän avasikin, mutta kuulosti niin vaikeaselkoiselta ja siihen liittyi jotenkin googleplus jota mulla ei tietääkseni ole, että meni tyystin ohi. Jotta jos joku osais sillain maalaisjärjellisesti kertoa että mikä on homman nimi, ni olisin kovasti kiitollinen.

6 kommenttia:

  1. Onks sulla paljon pikseleitä niissä järkkärin kuvissa? Miäs tossa just opasti, että tiatokoneen näyttö on jottain 1000 pikseliä levvee ja jos laittaa 12megapikselin kuvan (joka on noin 4000 pikseliä levvee) niin se skaalautuu suttuseks. En tiiä sit tajusinko sen luennosta tarpeeks, mut jotain tollasta se selitti.

    Niin ja kivan näkönen olohuone, oikeen nätti. Ei arvais että vähän aikaa sitten on ollu ripulia pitkin lattioita. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emmätiiä mitä ne kamerassa on, mutta muutan nykyään kaikki blogikuvat enste kokoon 800 tai 900 kuvapistettä (eiköös se oo sama ku pikseli?), ja sit lataan ne vasta tänne. Käsittääkseni tää on ihan joku bloggerin/googlen juttu että se muka ite korjaa kuvia automaattisesti ja sen saa jostain asetuksista muutettua, mutku mä en löydä sitä asetusta mistään.

      Poista
  2. Sullon kanssa hyvä rivi itusia ikkunalla, joko oot heitä ulkoiluttanu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo vielä uskaltanu, mieli on kyllä tehnyt. Ootko sä?

      Poista
    2. Mä olen noita hinannut jo jonkin aikaa aamusta ulos ja illalla sisälle. Meillä on siis lasitettu parveke. Hyvin nuo on kestänyt, varmistan vaan ettei pääse pakkanen yllättämään. Aika homma tossa alkaa jo olla, kun olen nyt koulinut rehuja isompiin purkkeihin. Koitan siirrellä niitä isompina läjinä uuninpellillä ja parin sängynaluslaatikon avulla.

      Poista
    3. No mä lähden aina kuudelta töihin ja palailen vasta puoli neljän aikoihin ja sit onkin jo kiire lenkittämään koiria. Sit kun olis aikaa ajatella itusten ulkoilutusta niin onkin jo ilta... Mutta tarjottimella ja puulaatikossa noikin on ihan syystä, että on sitten helpompi kuskata eestaas kun se aika koittaa.

      Poista

Kiitos kun kommentoit.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...