keskiviikko 13. elokuuta 2014

Décembren maustehylly

Ai että kun on Annella taas suu messingillä! Kierrätyskeskuksesta löytyi uudenveroinen Décembren maustehyllykkö suoraan 70-luvulta. 


Vitosen hintalapulla varustettuna ei tarvinnut kahta kertaa miettiä ostaako vaiko eikö, olen nimittäin aiemmin maksanut samoista purkeista yksittäisinä puolitoista euroa kappaleelta (ne tosin meni kaverille), enkä ole ikinä ennen kokonaiseen settiin törmännyt vaikka kirppareita on kuitenkin tullut koluttua jokunen vuosi. Ja nyt kun nettiä vähän selasin, niin joku pyytää samanlaisesta setistä yli sataa euroa... Ei sillä että uskoisin sekuntiakaan että kukaan siitä niin paljon maksaa, mutta pyytäähän voi aina, ja nyt sitä taas tuntee itsensä äärimmäisen rikkaaksi, täähän oli taas suorastaan rahan laittamista pankkiin.


GWS on nämäkin valmistanut. Onpas kiva kun kerrankin on kunnon leimat. 


Vähän historiaa: Marimekon perustaja Armi Ratia perusti Decémbre Oy:n vuonna 1970 erilaisten sisustustavaroiden ja Marimekon markiisikangaslaukkujen suunnittelua ja markkinointia varten. Yrityksen pääsuunnittelijana toimi Armin poika Ristomatti Ratia. Décembre suunnitteli ja markkinoi mm. Palaset- ynnä muita muovituotteita, valaisimia, markiisilaukkuja sekä peltipurkkeja ja -tarjottimia. Ihan ensimmäinen Décembre-tuote oli Mariskooli, joka muuten perustuukin Riihimäen lasin vanhaan puristelasimuottiin, tiesittekös sitä? Minäpä en tiennyt. Vuonna 1983 yritys siirtyi Marimekon omistukseen ja toiminnasta jäi jäljelle vain Décembren laukkutehdas, jossa osa Marimekon laukuista valmistettiin vielä viime vuoteen (eli 2013) saakka, kunnes tehdas lopetettiin. (Lähde: Wikipedia).


Totuuden nimissä pakko myöntää, että ei kyllä ole hajuakaan mihin tuon tungen, koska meillä ei edelleenkään ole keittiössä ainoatakaan seinää jonne hyllyn saisi järkevästi. Mutta se saa odottaa parempia aikoja ja isompaa taloa, niin kuin moni muukin esine mitä on tullut haalittua. Tai sitten se pääsee ihan muuhun kuin maustekäyttöön. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin näen tuon vessassa Kockumin oksumaljan ja perskannun kaverina, mutta sitä pitänee nyt vielä miettiä...

2 kommenttia:

  1. No wau, tuohan oli tosi hieno löytö ja vielä noin edullisesti!
    Kyllä sinun täytyy keksiä sille joku hyvä paikka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tarttis kyllä.. Kaipa tuo paikkansa ottaa kun sitä aikani tuossa pöydällä katselen. :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...