sunnuntai 24. elokuuta 2014

Rautalankaa ja jenkkiautoja 2014

Eilen oli Kangasalla paljon kaikenlaista. Ensin mentiin syysrestaurantaan aarteita etsimään, mutta eipä sieltä tarttunut mukaan juuri mitään, joten aloitetaan hienoista autoista. Mobiliassa oli Rautalankaa ja jenkkiautoja -tapahtuma. Oltiin siellä kylläkin ihan liian ajoissa, mutta kun kulutettiin aikaamme enste tunti taikka pari näköalatornille kiipustaen ja kahvetta juoden, niin tulihan niitä autojakin sitten lopulta. Ja niissä riittikin sitten pällisteltävää taas hetkeksi. Ilmootin M:lle, että sit kun me saadaan se talo ja iso piha, niin se saa ihan luvan kanssa ruveta keräämään sinne vanhoja autoja.









Seuraavan ajoneuvon kohdalla rupesi välittömästi soimaan päässä Peitsamon Kari.  














Siellä oli vintagetorikin. Mitään en ostanut. 







2 kommenttia:

  1. Kiva nähdä kuvia. Tuonne mekin aikanaan suunniteltiin ajavamme. Ensin restaurantapäiville ja sitten Mobilian pihalle. Mutta kesän reissuväsymys iski ja kun sitten omalla paikkakunnallakin oli tapahtumia, niin ajelu jäi tältä vuodelta tekemättä. Oliko se Restaurantapäivä sittenkin Pikkolassa? Joskus keväällä ilmoiteltiin, että tämä syksyinen olisi pidetty Mobilian pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Restauranta oli jostain syystä siirretty Pikkolan kentälle.

      Poista

Kiitos kun kommentoit.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...