keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Viikonlopun tärpit: Pihabongaus ja Vapriikki-Vintage

Tulevana viikonloppuna taas katseet ulos ja lintulaudalle, koska sillon pihabongaillaan! 

24.-25.1. järjestettävä pihabongaus on järjestyksessään kymmenes, joten juhlavuotta vietetään! Ohjeet ja muu informaatio löytyypi osoitteesta http://www.pihabongaus.fi/


Meillä on edessä semmonen touhuviikonloppu että pois alta risut ja männynkävyt, mutta aamukahveen lomassa varmaan kerkiää tirppojakin laskeskella. Peukut on pystyssä että uusimmat vieraat saapuisivat silloinkin ruokapöydän ääreen, nyt olen nimittäin yllätyksekseni saanut ihastella ihania suloisia pyrstötiaisia viikonloppuaamuisin. Voi kuinka olenkaan toivonut saavani pyrstinkäisiä pihaan, ja nyt se on totta vie tapahtunut! Ne tulevat ihan aamuhämärissä jo, ja viipyvät vaan tunnin-pari, kolme korkeintaan. Varmaan kerran olen ne nähnyt pihassa myöhemmin päivällä, tässä on sen verran aukeaa ja tie menee vierestä, että arkoina tirppasina vetäytyvät turvallisemmille vesille kun ihmiset lähtee liikkeelle. Vaikka mistäs sen tietää vaikka popsisivat lintulaudan antimia kaiket päivät, eihän täällä arkena ketään ole päivällä ikkunassa kyttäämässä, paitsi kissit ja koirat, mutta ne osaavat pitää salaisuuden.



Viikonlopun toinen, tai siis kolmas kohokohta (ensimmäinen on se, että mulle tulee kauan odotettu äärimmäisen tärkeä ja rakas vieras ihan koko viikonlopuksi!) on Vapriikki-Vintage Tampereella, sinne mennään lauantaina. Tämän vuoden teemana on 1960-luku. Kovasti tekisi mieleni pukeutua teeman mukaisesti, mutta hirvittää ajatus miniminimekosta talvisäässä. Ehkä pitää ottaa vaihtovaatteet mukaan, jotta jaksaa ja tarkenee kiertää koko kylän kirpparitkin vielä siihen samaan syssyyn.  Koko viikonlopun vaatimattomana tavoitteena on kirpparoida sekä Tampere, Ylöjärvi, Hämeenkyrö, Ikaalinen että Parkano läpi, vähän dyykata, käydä synttäreillä ja tehdä vielä kaikkea muutakin jännää, joten kiirettä tulee pitämän. Mutta ei haittaa, koska tätä on niiiiiin odotettu! M on ystävällisesti lupautunut hoitamaan koirat sekä järjestämään vähän murua rinnan alle, joten akat saa keskittyä olennaiseen. Voiko sitä ihminen enempää toivoakaan? Ihan huippua.

Onkos muita tulossa Vapriikkiin?











6 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä sun viikonloppu! Toivottavasti teet hyviä löytöjä ja tänne kuvia sitten tietenkin mitä kaikkea tarttuu mukaan reissusta.
    Meikäläiselläkin on viikonloppu täynnä tohinaa. Harmi kun meet jo lauantaina Vapriikkiin. Mä meen vasta sunnuntaina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän myö jottai löyretä. :) Harmi ettei osuta samana päivänä paikalle, olis ollut kiva nähdä taas. Mekin oltiin kyllä alunperin tulossa sunnuntaina, mutta tulikin sitten Parkanon reissu sille päivälle. Mutta voihan ne suunnitelmat vielä muuttua... :)

      Poista
  2. Vapriikki Vintage kiinnostais kyllä. En oo koskaan aiempina vuosina käyny ja 60-luku teemana kuulostaa just hyvältä. Täytyy kattoo jos sunnuntaina jaksais lähtee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä ehdottomasti kannattaa poiketa jos vaan yhtään kiinnostaa, viime vuonna ainakin oli oikein kivaa ja paljon kaikkea hienoa pällisteltävää.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Oi kiitos, niinpä näkyy! Laitetaan to do -listalle. :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...