sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Pihabongaillaan

Se olis kuulkaa taas pihabongailun paikka. Piti mainita jo eilen, mutta enpä saanut aikaiseksi kun oli mukamas niin kamalasti muuta tekemistä. Birdlifen vuosittainen pihabongausviikonloppu on siis käynnissä nyt, ja kaikki voi siihen osallistua. Homma toimii niin, että lintuja tarkkaillaan tunnin ajan ja lasketaan eri lajien edustajat. Tulokset lähetetään nettilomakkeella Birdlifelle ja taas on osallistuttu johonkin hyvään ja tarpeelliseen. Voi sieltä voittaa jotain kivaa palkintoakin.

Meillä pikkuvarpuset edustaa selvästi eniten, mutta kyllä siellä muutama tinttikin pyörii, ja käpytikka ja jalkapuoli harakka. Yhtenä päivänä kävi varpushaukkakin apajilla. 

Kuvat on viime vuodelta, tänä talvena ei ole näkynyt ainoatakaan tilheä. 










3 kommenttia:

  1. Mä bongasin romuharakan! Katoin peiliin. (nyt tuli nokkela olo)

    -N

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei nii mäki näin! Se oli aika kälähtäny.

      Poista
  2. Söpöjä :) Minä yritin tuolloin bongata laudalla talven viihtyneen yksinäisen punarinnan mutta ei näkynyt. Toivottavasti sille ei ole käynyt hullusti.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...