torstai 11. kesäkuuta 2015

Uudet vanhat purkit ja viikonlopun menovinkki

Peltipurkkikokoelma on kasvanut kahdella. Punainen, englantilainen purkki löytyi Ikaalisista kolmen euron hintaan, vihreä Aarikan Tuliainen taasen Turusta kuudella eurolla. Punainen on ihan tosi hyvässä kunnossa, mutta Tuliaisessa on ruosterinkula ja vähän muutakin sanomista sisäpuolella. En vaan malttanut jättää sitä ostamatta, pitihän sitä nyt Turun reissulta tuliaisia tuoda.


Meikäläisellä alkaa huomenna ihan oikea loma! Sitä pitäisi lähteä juhlistamaan heti illalla hevikeikalle, sikälimikäli pystyy pysymään hereillä. Viikon varsinainen kohokohta koittaa kuitenkin vasta lauantaina, kun Mobiliaan kokoontuu taas iso kasa seiskytluvun autoja. 70's Arjen Klassikot -tapahtuma järkättiin viime vuonna ekaa kertaa ja siellä oli niin vallan mukavaa, että nyt M otti ja pisti meitin Taunuksenkin kuntoon ihan varta vasten. En olisi ikänä uskonut, mutta niin vaan se tuokin peltipurkki meni leimasta läpi ihan pienellä laitolla, vaikka on seissyt pihassa melkein kaksi vuotta. Lisäremppaa seuraa ensi viikolla, mutta toivottavasti päästään sillä nyt tuossa kunnossa Kangasalle ja takaisin.  


Sinne sitten vaan kaikki muutkin kynnelle kykenevät! Lisätietoja löytyypi täältä. Ja saapi tulla nykimään hihasta jos tunnistaa, me varmaan pyllistellään siellä kameroitten kanssa ja kuolataan toisten menopelejä. :)

5 kommenttia:

  1. Kivannäköinen tuo Tuliaispurkki noin vihreänäkin ja aika söpö tuo punainen purkki:) Ja oi että, sulla näköjään kukkii jo mansikat.. Täällä vielä odotellaan ensimmäisiä mansikan kukkia :) Hyvää lomaa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Juu mansikka kukkii, toivottavasti tekee paljon marjaakin. :)

      Poista
  2. Jaaha-juu. Täältähän sitä olis saanu kaiken tiadon mistä päivällä puhuttiin. Jos olisin lukenu tän ajoissa, niin oltais voitu seistä hiljaa niinku kunnon mettäläiset. Hitsi, no ens kerralla sit. :-D

    VastaaPoista
  3. Hienoja purkkilöytöjä!
    Ja varmasti on komea menopelikin;)
    Rompetoreja pitäisi lähteä kiertämään kun vaan loma alkaa

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...