Whii! TOH! Kevät!

Lähdettiin koiruuksien kanssa ihan varta vasten leskenlehtiä etsimään ja sieltähän löytyikin jo yksi kukkiva! Tai oikeastaan se oli jo parhaat päivänsä nähnyt, joten myöhässä oltiin. Voi jukra, se on oikeasti kohta kesä! Seitsemän joutsentakin jo laskeutui lahdenpoukamaan ja piti semmosta mekkalaa ettei jääneet kyllä varmasti keltään huomaamatta, taitaapi olla kevättä rinnassa niilläkin. Mä niin rakastan tätä vuodenaikaa, vaikka ei talvessakaan mitään vikaa ole. 

Lauantaiaamuna näytti vielä tältä. 

Nyt täällä on paikoitellen jo ihan lumetonta, kun taas joissain kohti on vielä ihan täys talvi. Mutta lämpömittari näytti tänään plus kuutta, joten eipä nuo lumenrippeet enää kauaa maassa pysy. Jännittävää. Ja valoakin piisaa jo niin paljon että kerkeää arkenakin taapertamaan pitkän lenkin ilman otsalamppua vaikkei ihan suoraan töistä tultua lenkille lähtiskään. Parhautta! Nyt odotellaan sitten sammakoita ja sinivuokkoja, ja mustarastaita. 

Jokos muualla on kevään merkkejä näkyvissä?

Ruija

Poikkesin pikaisesti Parkanossa kirppiksellä ja sieltä löytyi Arabian Ruija-kannu niin muikeaan hintaan, että mukaanhan se lähti. Kansi puuttuu, mutta muuten on priimakunnossa. Ruija on Raija Uosikkisen käsialaa ja sitä valmistettiin vuosina 1975-1981. Hintaa kannulla oli neljä euroa. 

Kermakkokisa käynnistetty

Jotta elämässä olisi jotain haastetta niin pistettiinpä kaverin kanssa pieni kisa pystyyn. Se, kumpi löytää kirppareilta enemmän kermakoita, voittaa... kermakkokisan? Kilpailuaika on määrittelemätön eikä palkintoja jaeta, eikä tarkoitus ole hamsteerata jokaista vastaantulevaa kermakkoa, vaan lähinnä avata sumuisia kirppissilmiä ja tuoda vähän piristystä elämään. Ja ovathan nuo pirun kauniita ja mielenkiintoisia esineitä, vaikkeivat ainakaan tässä taloudessa kovin käytännöllisiä, meikäläinen kun tarttisi kahvipöytään ennemminkin maitokannun. Suurin osa vanhoista kermakoista on niin pikkiriikkisiä ettei niistä terästäisi kuin puoli kahvikupposellista jos sitäkään, tosin ennenvanhaan kupitkin oli pienempiä eikä tuollaisia neljän desin kolpakoita joita meidän perheessä harrastetaan. Mutta voihan niitä käyttää vaikka karkki- taikka dippisoosikippona, tai vaan ihastella ja hypistellä ja mietiskellä mitä kaikkea ikivanha ja elämää nähnyt kermakko on nähnyt ja kuullut.

Tällä mä korkkasin kisan. Ensin en tiennyt esineestä mitään muuta kuin että vanha on ja kotimaiseksi uskalsin veikata, mutta Kermakkokimara pelasti (taas) tietämättömyydeltä, ja selvisi että kyseessä on Riihimäen lasin kermakko nro. 7679, joka löytyy Riihimäen uutuuksien kuvastosta vuodelta 1941. Kaksi euroa pulitin, ihan käypä hinta.