Halpaa rihkamaa ei voi vastustaa

...Ainakaan kirpparilla.

Tää oli taas näitä että pakkoko tuokin nyt taas on ostaa. Mutta hei, iso säkillinen koruja ja pääkalloja ja vaikka mitä tilpehööriä kahdella eurolla, oliko mulla muka jotain vaihtoehtoja? Vaikka menis pelkästään arkartelumateriaaliksi niin oli halpa ostos, mutta kun kävin kaikki läpi niin löytyihän sieltä ihan semmoisenaankin käyttökelpoista tavaraa. 

Vaan saattaapa tuo olla, että osa koruista pääsee uudestaan kirpparille ja kiertoon, kun nyt vihdoin sain varattua oman pöydän.

Viliruokaviikonloppu (ja hiostuskatsaus)

Vietinpäs pari viikkoa takaperin oikein laatuviikonlopun Turussa. Tällä kertaa päätettiin ettei oteta mitään paineita kirpparoinnista eikä edes dyykkauksesta (no siitä nyt ehkä vähän kuitenkin), vaan keskitytään hortoilemaan, ja niinhän me tytöt tehtiin! Kuin tilauksesta saderintamakin väistyi ja saatiin heittää takit mättähälle ja pyllistellä pusikoissa teepaidoissa. Kesä! 

Mesiangervon kimppuun hyökättiin ensimmäisenä. Sitä piti ehdottomasti saada, koska täällä ihan omilla nurkilla sitä ei kasva semmoisissa paikoissa joista viitsisi kerätä, mutta tuolla sitä riittää.  Mesiangervon tuoksusta tulee niin lapsuus mieleen, ja varsinkin tuommoisena ihanana nuorena se on niin mehevän tuoksuista että! 

 , 

Olen mukana villiruokavuosi-nettikurssilla, ja siellä on ihan hirmuna hehkutettu kasvia nimeltä litulaukka. En ollut moisesta ikinä ennen kuullutkaan, tosin eipä sitä oikein kai kasvakaan muuta kuin tuolla tammivyöhykkeellä. Ja kuinka ollakaan, siellähän sitä tuli vastaan vaikka kuinka paljon! Ja voi pojat sitä makua! Jos tykkäät valkosipulista ja sinapista, tykkäät varmasti myös litulaukasta. Ja vaikka itse en sinapista niin välitä, niin tästä tuli tämän kesän lemppariruokakasvi. Otin sitä vähän juurineenkin ja vein äiteelle, jos se siellä vaikka innostuisi kasvamaan.   

Lisäksi kerättiin mustaherukan lehtiä, vadelmaa, nokkosta, maitohorsmaa ja vuohenputkea. Ainakin. En enää edes muista mitä kaikkea!

Lunis oli mukana. Kyllä se vaan on koirallekin mukavaa välillä päästä lomalle viettämään laatuaikaa äiteen kanssa kaksistaan, ilman että on aina monta muuta kuonoa viemässä ison osan huomiosta. 

Mm. Koroisilla pyörittiin, ja poikettiin samalla Luomupuodissa. Enpäs ollut sielläkään käynyt, mutta ei varmasti jäänyt viimeiseksi visiitiksi. 

Kaikenlaista herkkua ja tarvetta siellä oli tarjolla. Jotain tarttui mukaankin. 

 

Myymälän yhteydessä on pieni kirjasto jossa sai lueskella kirjoja. Heti osui silmä opukseen, joka olisi ehkä pakko saada. Sisältöä en tutkinut sen tarkemmin, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta. 

Suklaatia toin kotiin rakkauslahjaksi. 

Samassa pihapiirissä kasvoi puu, joka kukki kämmenen kokoisin kukin. Mangoliaksi se paljastui kun hetken googlasi. Ikinä tuommoistakaan nähnyt, hieno ilmestys.

Ja koska meitä jo muutenkin onni suosi, niin satuttiinpa paikalle ihan vahingossa Ravintolapäivänä, joten saatiin herkutella raakakakulla. Oli ihan äärimmäisen herkullista, pitää joskus koittaa itsekin tehdä. Ja mikäs siinä oli herkutellessa kun aurinko lämmittää ja satakieli lurittaa naapuripuussa elämänsä kyllyydestä.

  

Lunalla oli kanssa varsinainen ravintolapäivä, se kun löysi samalla reissulla puskasta ihanan läjän ihmispaskaa ja kerkesi kuin kerkesikin hotasemaan sitä kitusiinsa ennen kuin huomasin. Tuo ruskea tavara suupielessä ei siis ole suklaata... Ja mistä sekin johtuu, että kaikki ihmiset halusi tulla halimaan ja rapsuttamaan sitä juuri tuossa kohtaa. Yritä siinä sitten sanoa kauniisti että ei kannata liikaa rakastaa.  Tässä kohtaa pitää olla onnellinen siitä, ettei se sentään kierinyt siinä paskassa.

Koira oli pussauskiellossa loppupäivän ja keskityttiin ajattelemaan kaikkea muuta ja räpsimään randomkuvia. 

 

Retken jälkeen oli vuorossa jatkotoimenpiteet. Itse en yleensä noita rehuuksia paljon huuhdo ellen tuoreena käytä, mutta koska ei osattu heti päättää mitä niistä tehdään, laitettiin osa saaliista likoamaan kylmään veteen jotteivät turhaan nahistu.

Sitten hengähdettiin hetki ja ryhdyttiin hiostushommiin. Tavoitteena siis teetarpeet ensi talvelle. Kaikenlaista apuvälinettä taas koitettiin, mutta kyllä vaan kämmenten välissä hiertäen tulee paras tulos. Hiostettiin tällä kertaa vaan mesiangervoa ja vadelmaa. 

Hiostamisen idea on siinä, että kun kasvin soluaines rikotaan, siitä vapautuu nesteitä, öljyjä ja entsyymejä, jotka hajoittaa kitkeriä parkkiaineita ja samalla hyvät maut ja tuoksut pääsevät valloilleen. Joidenkin kasvien maku saattaa muuttua prosessin myötä ihan täysin, ja esim. hierretty maitohorsma ei ainakaan meikäläisen makuynystyröillä paljon häviä aidolle mustalle teelle. Tämä oli eka kerta kun hiostan mesiangervoa, enkä ole sitä vielä teenä maistanut, mutta ainakin pihlaja, vadelma ja se horsma toimii hiostettuna ihan vietävän hyvin.  

Hiostamisohjeita löytyy netistä kun etsii, mutta laitetaan tähän nyt pikaselostus. 

Hierretyt pallurat valmiina hiostumaan. Nää ei ole mitenkään mallikelpoisia palleroita, meinasi loppua puhti kesken kaiken. Mutta ei muuta kun kansi päälle ja lämpöön.

1. Anna lehtien nahistua muutama tunti.

2. Ota sopiva määrä lehtiä puhtaiden kämmenten väliin (kertakäyttöhanskat ei ole ollenkaan huono idea) ja hierrä ja rutistele niitä niin, että solukko rikkoutuu ja nesteet nousevat pintaan. Tässä tulee hiki.

3. Laita hierretyt pallerot puhtaaseen lasipurkkiin. Ei liian tiiviisti, ilman pitäisi päästä kiertämään.

4. Laita purkin kansi löysästi kiinni ja laita purkki 40-50 asteen lämpöön muutamaksi tunniksi. Kuinka moneksi tunniksi, se riippuu mm. kasvista ja hierteen laadusta. Lämpötilan pitää olla tasainen koko ajan. 

5. Kun pallerot on muuttuneet tummiksi ja tuoksu räjäyttää tajunnan, on entsyymit tehneet tehtävänsä.

6. Kuivata tuoksupallurat mahdollisimman nopeasti ja ilmavasti. Kasvikuivuri se kai tässä olisi se paras vaihtoehto, mutta vähintään yhtä hyvä yhdistelmä on uunipelti, leivinpaperi ja jääkaapinpäälinen, siellä kun on aina lämmin. 

7. Purkita kuiva tavara tiiviiseen purkkiin.

Loppukuivatusta vailla.

Onhan tuossa oma vaivansa, mutta ihan ehdottomasti se on sen väärtti. Koita vaikka ite! 

Ja kyllähän me oikein kokkailtiinkin. Villiruokavuodessa vinkattiin jotta horsma ja herne ne yhteen soppii, joten kokeiltiin Sami Tallbergin ohjeella horsmaa ja hernettä paahtoleivällä ja paljon paremesaania päälle, ja vielä pari luomumunaa kylkeen.  Ai että mikä iltapala! 

Tässä valmistuu nokkos-litulaukkapesto. 

Tässä keittyy uudet perunat alakerrassa ja yläkerrassa höyrystyy parsakaali.

 Voikukannuput karamellisoituu kuusenkerkkäsiirapissa..

Ja julhapäivällinen kokonaisuudessaan. Siellä on ylläolevien herkkujen lisäksi vuohenputki-halloumisalaattia ja vaikka mitä kaikkea hyvää. NAM!

Jotta ei muuta kun pers pystyyn ja pöpelikköön korin kanssa, nyt on villiyrttien aika! :)

Taidelasia roskiksesta

Terveisiä roskiksesta taas! Tällä kertaa lasinkeräysastiassa hillopurkkien seassa mollotti sininen mötikkä, joka paljastui signeeratuksi taidelasiesineeksi, ja vieläpä ihan ehjäksi semmoiseksi.

Kyseessä on italialaisen Armando Jacobinon Kumelan lasille tekemä malja tai mikä lie esine. 

Muranon lasitehtailla oppinsa saanut Jacobino tuli Suomeen töihin 1951 alunperin Nuutajärvelle, mutta siirtyi Kumelalle vissiinkin 1959, ja työskenteli siellä kuolemaansa eli vuoteen 1970 asti. (lähde: http://www.designlasi.com/) Että vähintäänkin nelikymppinen esine on kyseessä. Ihan kaunis, varsinkin läheltä katsottuna ja auringonvalossa, mutta eiköhän tuokin kiertoon lähde.

Roskapostaus ja kuulumisia

Heipparallaa! Hengissä ollaan, vaikkei mitään olekaan aikoihin kuulunut. Syystä tai toisesta ei ole tullut koneella istuttua, hyvä jos kerran viikossa tai kahdessa jaksan sen hetkeksi avata ja suorittaa pakolliset rituaalit. Mutta eipä täällä juuri mitään ole tapahtunut. Vappu meni vähän eri merkeissä kuin oli suunniteltu, koska liukastuin viimeisillä liukkailla maaliskuussa (kävellen ja nastakengät jalassa, vaatii jo taituruutta) ja venäytin polveni, joten Pyynikkijuoksun puolimaraton jäi haaveeksi. Samoin taitaa jäädä Aitoo Trailkin, koska ei tällä koivella vieläkään ihan kamalasti juoksennella vaikka kaksi kuukautta on jo paranneltu. Mutta jottei menisi ihan voivotteluksi ja sohvalla makaamiseksi niin alettiin M:n kanssa käymään kuntosalilla. Pikkasen hävettää siellä hikoilla kaikenmaailman kaappien keskellä tämmöisenä kuivan kesän oravana sormi suussa, mutta eiköhän siihenkin jo kohta totu. 

   

Mutta se siitä, nyt pistetään pääsiäisen roskat jakoon uusien alta, koska ensi viikonloppuna dyykataan taas, sikälimikäli hortoilulta ehditään.

Tämäkin posti oli kylläkin jo lähes valmiiksi kirjoitettu jo monta viikkoa sitten (siksi kuvissakin on vielä ihan harmaata kun ei sillon vielä ruoho kasvanut), mutta viimeistely jäi, ja se julkaise-nappulan painaminen. Mutta koitetaas nyt saada homma loppuun asti.

Varmaankin ihan ekana löytyi kolme sikahienoa homosumutuslasia. Nää meni N:lle, sopivat sinne kuin nenä päähän. Mä niin jo näen silmissäni kuinka näistä siemaillaan kesällä jotain ihanaa itetehtyä mesiangervojuomaa kesämekot päällä auringonpaisteessa ja kuunnellaan lintujen luritusta ja haaveillaan uusista aarteista. 

Samasta roskiksesta josta viime vuonna löytyi sininen Finelin kattila, löytyi tällä kertaa saman värinen Finelin muki sekä toivelistalla jo vuosikausia ollut Arabian 0,1 l mittakannu. Korvahan siitä puuttuu, mutta ei haittaa yhtään. Painometallin vamistama teräspannukin on ihan käyttökuntoinen vielä, tosin päätynee kuitenkin kirpparille, koska meillä noita pannuja jo on ihan yli oman tarpeen... Eikä tämä nytkään jäänyt ainoaksi pannuksi, löytyi sieltä myös samanlainen El-rod kuin mikä meillä jo on.

Yksinäinen Myyrä-lautanen oli ihmeen kaupalla pysynyt ehjänä.

Munankeitintellinki on universumilta moneen kertaan tilattu ja toivottu esine, ja nyt se vihdoin löytyi. Nyt sujuu munankeitto kuin leikki. eikä enää mene kuoret rikki kolistellessaan kattilanreunoihin vaan pysyvät kiltisti telineessään. Vaikkei olis mitään muuta löytynyt kuin tämä, niin reissu olisi ollut onnistunut. 

Nyt se on käytössä melkein joka päivä.

Kellogsin peltinen murolaatikko pääsi myslilootaksi vanhan koirankeksipurkin tilalle. Näitähän on saanut kaupasta murojen kylkiäisenä ja saa varmaan vieläkin, tämäkin kappale taisi olla ihan pakasta repäisty.

Sitten löytyi Riihimäen kanneton lasipurkki ja ihan mun näköiset vihreät juomalasit. 

Tietääkö kukaan mitä nämä voisi olla? Näyttää vanhoilta, mutta onko ne?

Auringonvalossa vaan paljastuu semmoinen perustavanlaatuinen ongelma, että lasit on aika huonossa hapessa. Tämä kuva kylläkin maksimoi karmeuden, ei ne ihan noin hirveät ole oikeasti, mutta ymmärtänette pointin. Olen kokeillut kaikkea: etikkaliotusta, OnXon-kiveä, Fairya, tiskikonetta, mutta mikään ei tepsi. Vinkkejä? En suostu vielä luovuttamaan, niin on kauniit lasit.

Viimeisenä vielä jo kirppiskasaan lajitellut muumimuki ja karmeuden multihuipentuma, sininen unikkomuki. sekä Röstrandin Fokus-kulho.