Nyt se tuli tännekin, ensilumi. Olisi aamulla pitänyt ottaa kamera mukaan metsään kun satoi kaunista pakkaslunta, mutta mikä lie aivopieru tullut kun jätin sen kotiin. Oli oikeasti aika mukava tunne kun lumi narskui jalan alla pitkästä aikaa. Päivemmällä sade vaihtui rännäksi ja kuvatkin on ihan tylsiä ja pimeitä, mutta jotain todistusaineistoa sentään pitää olla.
Vähän olin jo odotellutkin lunta, että saisin täällä leuhottaa vaihtaneeni ihan ite talvirenkaat autoon, mutta asioilla on tapana mennä erilailla kuin on suunnitellut. Ihan tarkoituksella jätin renkaanvaihdon lumen tuloon, koska mulla ei ole mitään niin tarpeellista ja kiireellistä autoilun tarvetta että ei yksiä renkaita kerkeisi vaihtamaan, siispä ryhdyin hommiin tehtyäni ensin lumityöt. Projekti kuitenkin tyssäsi heti alkumetreillä kun en saanut edes ensimmäistä pulttia auki... (Tässä kohtaa saa nauraa.) Runttasin ne keväällä koneella niin tiukkaan että eihän ne ihan tosta vaan käsipelillä aukeakaan, varsinkaan tuolla mahdollisimman rimpulalla avaimella, ja varsinkaan tämmöinen narukäsi naikkonen. Missä on miehet kun niitä tarvii? Kysynpähän vaan. No, oma mies on 700 kilometrin päässä vielä kuukauden, joten se ei taida rientää apuun. Vaihtoehtoina on nyt ottaa hattu käteen ja alentua pyytämään apua miehen kavereilta, taikka toivoa että lumet sulaa. Tai olla kokonaan autoilematta. Taidan kallistua kahteen viimeiseen vaihtoehtoon.
Ja sitten niitä kuvia.
