Kermakkokisa osa 3: Ruutu

Eilen kotiutui kirpparilta Helena Tynellin Ruutu-sarjan kermakko eurolla. Nekka on ollut Riihimäen lasin tuotannossa 1967-1968, mutta tätä yksilöä ikä ei paina, koska naarmuja ei meinaa löytyä edes pohjasta. 

.

Muurahaisia

Muurahaiset on heränneet!

Ja leskenlehtiä on jo pientareet keltasenaan!

Puolukoitakin olis vielä, jos jäi syksyllä keräämäti. 

Eipä tällä kertaa muuta, huomenna saattais olla jotain kermakkokuvia tiedossa jos hyvin käy.

Viikonlopun kuvasaastepläjäys

Viikonloppuna tuli takatalvi, mutta ei haittaa. Aurinko jaksoi silti vähän paistella ja lämmittääkin, eikä tuosta hentoisesta lumipeitosta enää ole juur mitään jäljellä, vaikka viime yönä olikin taas jo yli kymmenen astetta pakkasta. 

Murinaa ei pieni pakkanen haitannut, vaan siellä se taas päivysti pihalla pitkät tovit.

Eikä haitannut kyllä meitäkään. Viikolla päätettiin että lauantaina grillataan, satoi tai paistoi, ja niinhän me tehtiin. Ja tänään jatkettiin. Myönnetään, ei toi ruoka kuvassa näytä kovin herkulliselta, mutta oikeasti oli tosi hyvää, vaikkakin tänpäiväset rillaukset vei kyllä voiton. Mutta nyt kun grillikausi on virallisesti avattu niin jatkossa pitää rillata joka viikko syksyyn asti.

Kesäkesäkesäkesäkesä! 

  

Tsilit tarttis koulia pikkuhiljaa, mutta mihin mä laitan tommosen määrän purkkeja?  

 Tässä olis yks kappale niitä uusia hankintoja, oranssitähdikki. Sen pitäis vissiinkin kupsahtaa kukinnan jälkeen lepotilaan ja sitten jossain kohtaa se pitää taas herätellä sieltä mukulasta uudestaan kasvamaan. Eli toisin sanoen pitää nauttia kukista nytten ja heittää sitten hyvästit ainakin henkisesti, jotenkin en uskalla elätellä toiveita että onnistuisin sitä enää herättelemään kuolleista. Mutta yrittää pitää.

Karvalapsukaiset oli taas varsin kuvauksellisia, joten niistä tuli räpsittyä aika paljon kuvia. Oli työn ja tuskan takana karsia kuvamäärä näinkin vähäiseksi, elikkä niitä on nyt vähän enempi. 

Köömy mietiskelee. 

Ja naattii laatuajasta sohvalla iskän sylissä.

Paras kaveri on paras peti, sanoo ikipalelija Sipsi. (Ja Murinan alla paahtaa vielä lämpöpeti.)

Hei meillä on hylje!

Heippa sit taas, kiva kun jaksoit selata loppuun asti!

Pannullinen kodinonnea ja kattilallinen vehkaa

Piipahdin viikonloppuna pitkästä aikaa kukkakaupassa ja pistin vähän törsäten, vaikka joku sanoi että meille ei enää mahdu viherkasveja. Järjestelykysymys, sanon minä! Ja kasveja pitää olla jotta voi ihminen olla onnellinen.  

Ja tämä ällösöpö kodinonni se ainakin tekee onnelliseksi, vai voitteko väittää vastaan? 

Kummallisen näköinen köynnösvehka (Philodendron Atom) pääsi Talviheikistä parilla eurolla ostettuun vähän kärsineeseen Finelin Liekki-kattilaan. Näyttää vielä vähän hölmöltä, mutta eiköhän se siihen asetu. 

Sen verran perää oli siinä lausahduksessa ettei meille mahdu, että toistaiseksi tyypit odottelevat paikkaansa keittiön sivutasolla. Kodinonnen piti muuttaa ruokapöydälle, mutta kissat päätti toisin (kaikki mikä on ruokapöydällä on ruokaa?). Ehkäpä ripustan sen roikkumaan katosta, saas nährä ny.

Eikäpä nuo olleet ainoat ostokset, pari muuta uutta tulokasta saanee oman postauksensa myöhemmin. Onkos muille iskenyt viherkasvikuume vai viekö siemenhommat ja pihakasvit kaiken energian tältä keväältä?


(Ainii ainii! Ja täällä oli tänään 11 astetta lämmintä! KESÄ!)

Puolalainen vanha lasimalja

Ostinpa kirpparilta kolmella eurolla pienen lasimaljan, kun se niin vastustamattomasti kauniilla surusilmillään sieltä romun keskeltä kurkki. Olin noita joskus ennenkin nähnyt, joten kuvittelin että sen historia selviää helposti pikaisella googletuksella, vaan eihän se taas ollutkaan niin yksinkertaista... Parin tunnin tuloksettoman salapoliisityön jälkeen annoin periksi ja laitoin kuvan designlasi.comin tunnistuspalstalle. Selvisi, että kyseessä on puolalainen Zabkowice. Malli löytyy vuoden 1920 luettelosta, mutta ilmeisesti tämä kappale on 70-luvun tuotantoa. Mielenkiintoista! 

En tiennyt pitäväni puolalaisesta lasista, mutta näköjään siellä osataan tehdä muutakin annen silmää miellyttävää kuin emalit. Tämä antaa taas lisäpontta haaveelle päästä joskus Puolaan kirppismatkalle. No, saahan sitä haaveilla, ja jos hyvä säkä käy niin seuraavassa elämässä se saattais onnistuakin. Sitä odotellessa tyydyn perehtymään aiheeseen lisää. Mitäkähän muuta hienoa Puolasta löytyy?

Peurojen leikkiä tulvapellolla

Läksin eilen katsomaan joko tulvapellolla olisi joutsenia, mutta siellä olikin kolme peuraa kevätmeiningeissä. Kerrankin satuin paikalle oikeaan aikaan, ja myrskykin puhalsi oikeasta suunnasta niin sain rauhassa katsella pitkän aikaa. 

Toi pelto on ihan aarreaitta, se on metsän keskellä ja siellä käy kaikenlaista vipeltäjää, kohta siellä on taas sammakoita sadoittain ja kahlaajat tulee niitä syöpöttelemään. Voi kun olisi kunnon kamera tai edes kiikarit... 

Kermakkokisa osa 2: Johanna

Arabian Johanna-sarjan kermakko, sokerikko ja kaksi kuppia löytyivät Lamminpään kirpparilta jo helmikuun alussa. Nämä ihanuudet ei tulleet meille vaan tasottivat kermakkokisan lukemiin 1-1. Koko kasa kustansi 12 €. 

Koristeen on suunnitellut Raija Uosikkinen ja sarjaa valmistettiin ilmeisesti vuosina 1968-1969. 

Pari löytöä viikonlopulta

Sainpas pari sunnuntairetkeltä mukaan tarttunutta aarretta kuvattua, loput näytän joskus myöhemmin. Ihana vanha Pauligin Juhlasekoitus -purkki irtosi neljällä eurolla, kaupan päälle piti tosin ottaa joku mikkihiiripurkki, mutta se on niin tylsä ja uusi etten jaksa edes kuvata, lähtenee kiertoon. Mutta kahvipurkkitohkoilijalle tämä vanha kaunokainen oli oikein tervetullut löytö, eikä ollut hinnallakaan pilattu. 

Ilmaiskorista nappasin mukaani seinäkellon. Se tosin on vedettävä enkä tiedä toimiiko edes, joten pitää vaihtaa koneisto patterikäyttöiseen. Ei pitäisi olla kovin kummoinen homma, kunhan vaan saan aikaiseksi. Mutta tämä tuli oikein hyvään saumaan, meiltä nimittäin puuttuu seinäkello, enkä ole etsinnöistä huolimatta löytänyt mitään kivaa ja budjettiin sopivaa tätä ennen. Toisen voisin kyllä vielä löytää, porsliinisen mieluiten, vinkvink vaan universumi.  

Väkisin kohti nykyaikaa

"Minähän en mitään älypuhelinta huoli. Ikinä. En vaikka maksettais."

Kolme kuukautta se tuossa lojui pöydällä pölyttymässä, kun mies osti itelleen uuden ja jätti vanhan ihan vallan vaille huomiota. Tasaisin väliajoin se koitti sitä mulle tuputtaa, mutta ajatuskin tietokoneesta taskussa saati internetistä puhelimessa, puhumattakaan monen sadan euron laitteesta ja puhelinlaskun tuplaantumisesta, sai aikaan vaan pelonsekaista angstia kaikkia nykyajan turhanpäiväsiä hömpötyksiä kohtaan. 

Mutta sitten soitti ispappa. Olin mennyt lupaamaan sille oman puhelimeni sitten kun sen vanha nokialainen hajoaa, ja nythän se sen sitten teki. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kun kohdata pelkonsa ja ottaa se suuri askel tuntemattomaan ja adoptoida tuo suuri ja pelottava Samsung.

Niin. Nyt mäkin sitten lääpin puhelimeni näyttöä kahvitauoilla ja tarkistelen sähköpostiani monta kertaa päivässä, vaikka ei sinne edelleenkään tule kuin mainoksia. Ja skypetän keskellä metsää, auton kyydissä, ruokatauolla, kirpparilla. Mitä mulle tapahtui? Seuraavaksi kaasuttelen avobemarilla ja ostelen vaatteita joissa on mahdollisimman suuri merkkilogo, heitän ruokaa roskikseen ihan vaan siksi että voin, syljeskelen kaduille ja potkin mummoja, kulutan yli varojeni, tuherran monta tuntia peilin edessä ennen kuin voin astua ovesta ulos? Lyökää mua sitä ennen ja lujaa. Ei, sanokaa ettei tämä ole turmioksi. Se on vaan puhelin, eiksni? 

  

Ja samaan syssyyn päivittyi elisaboksikin, kun vanha ei täällä korvessa oikein pelittänyt. Nyt telkkarikin on ihan tietokone, mihin tää maailma oikeasti menee? Ennen riitti että laitti töllön päälle, nyt pitää sieltäkin erikseen valita että katso telkkaria, ja puhelimesta etsiä palikka jossa lukee puhelin, että pääsee soittamaan. Wtf?!?

(Ja vielä kolmantena, se ihan oikea tietokone, jota ennen edes jotenkin osasin käyttää, sai jo viime vuoden puolella päälleen kirouksen nimeltä Windows 8, ja vaikka mä tässä tuntikausia päivän aikana heilun niin edelleenkään en osaa tehdä mitään. Niin utopistinen käyttöjärjestelmä että olen varmaan eläkkeellä ennen kun tajuan mikä se sen pointti on. Tai ehkä se on just se, että ÄLÄ SINÄ TYHMÄ IHMINEN ISTU KONEELLA VAAN TEE JOTAIN JÄRKEVÄÄ. Nii, ja onneksi on se älypuhelin.)

Ex tempore -retki Turkuun

Selailin sunnuntaiaamuna netistä Rompetori.infon tapahtumakalenteria, huutokauppaan kun teki mieli. Eipä ollut huutokauppoja ihan lähiseudulla, mutta Turussa näkyi olevan Turun seudun Mobilistien ajoneuvoharrastus- ja keräilytapahtuma Talviheikki. Mainitsin asiasta miehelle ihan vaan ohimennen, mutta kuinkas sitten kävikään, puoli tuntia myöhemmin oltiin jo autossa köröttelemässä kohti Turkua. Hups.

Autoja siellä ei ollut näytillä kuin pari hassua, mutta ne olikin sitten jo melkosen vanhoja, 1800-luvulta.

Roinaa ja rompetta oli sitäkin enemmän, kaksi hallia täynnä. Sopivassa suhteessa auton osia ja muita aarteita, kyllä siellä muutama tunti hujahti.

  

Oi mitä kallisarvoisia aarteita! Isona mullakin on noi kaikki.

 Näitä jokseenkin hämmentäviä postikortteja oli iso pinollinen. Olisin ostanut yhden mutta en saanut selville hintaa, myyjällä oli muita kiireitä.

Erik Koldin juustokuvun olisi saanut omakseen 22 eurolla.

 

 Koko päivän kiertely ja neljä tuntia autossa istumista vaati veronsa, mutta oli silti kiva retki, kiitos vaan seuralaisille. Ja tokihan tuoltakin reissulta joitain aarteita kotiinkin asti kantautui, mutta niistä lisää sitten jahka saan ne kuvattua valoisaan aikaan.